itsellenne vuokralla asumisen mielekkyyden?
Minä perustelin aikoinaan sillä kun opiskelin , ja opiskelujen jälkeen vähän aikaa jaksoin maksaa toisen omaa. Sitten loppui.
Minä perustelin aikoinaan sillä kun opiskelin , ja opiskelujen jälkeen vähän aikaa jaksoin maksaa toisen omaa. Sitten loppui.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eli kun olen liikkuvaa sorttia ja ulkomaillakin asunut en viihdy kauan samalla paikkakunnalla ikinä.Muuttanut nyt 18 kertaa ja ikää 45v.Jos olisi ollut oma niin laskin kerran olisin hövinnyt millin verran jo.
Vuokralla,kun on niin parissa kuukaudessa on toisella paikkakunnalla tai maassa eikä tarvitse miettiä kuka ostaa kämpän tai ostaako edes kukaan näin laman tullessa.
Oma asunto ja olet naimisissa kyseisen paikan kanssa eli sellainen joka asuu koko elämän samassa paikassa tai paikka kunnalla on luuseri minun mielestäni.Sillä ei ole munaa lähteä muualle hommiin,kun ei uskalla.
Nyt vuokra 47 neliön kämpästä 265€ ja tiedän,jotta omistaja maksaa yhtiövastiketta kämpästä 176€ ja veroja menee vuokratulosta 52€ eli ei sille jää,kuin 39€ hyvää.
Tuolla laskutaidolla taitaa ollakin parempi että maksat vaan kiltisti sen mitä pyydetään.
Minun laskuopilla vuokranatajalle jää 64€...
Mutta jos muuttaisi vuoden välein, niin keskimäärin olisi saanu 4% enemmän myydessä kuin ostaessa, eli 200.000€ asunnossa olis voittanu 8000€. Jos laskee että välittäjä ja verottaja olisi vieny aina tuon voitto-osuuden, niin silloin olisi pärjänny vain sen verran mitä on vuokran ja vastikkeen ero. Varovaisesti arvioiden vuokralla on tullu tappiota yhden asunnon verran.
Aika säälittävää jos elintaso on viidenkympin lähestyessä tuolla tasolla että asuu alle 50 neliön asunnossa...
Jos ihminen pärjää yksiössä, niin miksi asua isommassa? Muutenkin suomalaisilla on ihme halu asua ylisuurissa asunnoissa, joka on paitsi vaivalloista (ainakin itselläni on tapana siivota koko asuntoni), myös luontoa kuormittavaa.
Ja itse asun vuokralla koska se antaa vapauden muuttaa silloin kun tarvitsee. Ja mielummin maksan vuokranantajalle kuin pankille. Jos ottaa 100.000 € lainaa 30 vuoden laina-ajalla, niin korot ovat melkein 100.000 €. Ja jos haluuakin myydä asunnon esim viiden vuoden kuluttua, niin laina ei käytännössä ole lyhentynyt yhtään vaan kaikki pankille maksetut erät ovat menneet korkoihin.
"Oma asunto ja olet naimisissa kyseisen paikan kanssa eli sellainen joka asuu koko elämän samassa paikassa tai paikka kunnalla on luuseri minun mielestäni.Sillä ei ole munaa lähteä muualle hommiin,kun ei uskalla."
Hyvä 12 8: Oletko koskaan ajatellut että monilla ihmisillä voivat kaikki asiat olla sen verran hyvin ja elämä kohdallaan ettei tarvitse muuttaa koko ajan jonnekin muualle. Itse olen hyvin tyytyväinen asuinpaikkaani ja tykkään kyllä kiertää maailmaa (matkustan noin 3 kertaa vuodessa) mutta kotiin on aina hyvä palata. Ja munaa olisi kyllä muuttaa ihan minne vaan (olen nuorena miehenä 3 eri maanosassa asunutkin) mutta kun ei yksinkertaisesti tarvitse. Olen hyvin tyytyväinen nykyisiin työoloihini.
Omasta kirjoituksestasi paistaa läpi se, ettet ole tyytyväinen mihinkään. Arkihan on arkea kaikkialla. Pakenetko kenties jotain? Tuolla asenteella todennäköisesti kyllä. Vai olitko provo?
"Muutenkin suomalaisilla on ihme halu asua ylisuurissa asunnoissa"
Suomalaisethan asuu kaikkein ahtaiten läntisistä maista.
Vain todellinen idootti maksaa ennemin vuokrantajalle 800 euroa kuin pankille satasen ja taloyhtiölle toisen.
vuokralla asumista pitäisi perustella mitenkään? Itse olen asunut sekä vuokralla että omistusasunnossa, eikä onnellisuuteni ole ollut asunnon omistusmuodosta riippuvaista. Ala- ja ylämäkeä on ollut molempina aikoina. Miten sinä perustelet erikoisen kysymyksesi (=miksi omistusasuminen on mielestäsi oletusarvo, jota ei tarvitse perustella, jos vuokra-asumista tarvii?)?