heinääiti

Hei,
kertokaapa minulle oletteko miehenne/vaimonne kanssa miettineet nimen vain kahdestaan vai esimerkiksi jutelleet vaihtoehdoista esim. vanhempien lasten tai sukulaisten/ystävien kanssa ? Minä nimittäin pidin täysin luonnollisena ja jopa yleisenä sitä tapaa, että me mieheni kanssa pitäisimme sen omana salaisuutenamme ristiäisiin asti... mutta nyt kun olemme asiasta puhuneet hänen mielestään siitä voisi puhua myös muillekkin, ettei se mikään salaisuus tarvitse olla ... En ollut tuollaista vaihtoehtoa edes miettinyt...
Miten siis muilla ??
Kiitos vastauksistanne !
3295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itsehän nimi päätetään. Meillä ei nimiä salaisuutena ole pidetty, mutta ei myöskään kailotettu vapaaehtoisesti. Jos joku on kysynyt, on kerrottu, mikä lapsesta on aikomus tehdä. Ja ei ole korvaa lotkautettu muiden ehdotuksille vaan pidetty omat ehdotelmat. En näe mitään syytä, miksei voisi sukulaisille kertoa jo etukäteen. Kummeille ainakin, koska moni haluaa kaiverruttaa jonkin muiston. Kukin tyylillään, moni ei halua kertoa mitään tulevasta nimestä ja ovat niin salaperäisiä. Täytyy myöntää, että tuollainen ärsyttää, mutta kullakin on oikeus omiin mielipiteisiinsä.

Yrittäkää miehenne kanssa kuitenkin löytää kultainen keskitie, ettei käy niin, että sinä kuvittelet pitäväsi lapsen nimen salassa loppuun asti, ja samalla miehesi kertoo kuitenkin sen kaikille... eli puhukaa.

Äänestä

Odotan neljännellä kuulla esikoista, se on vielä salaisuus, vain pomo tietää ja saa ollakin. Nimiä on pyöritelty miehen kanssa alusta asti ja ne on jo valmiina tytölle ja pojalle ja luultavasti pitävät nimenjakoon saakka. Tykkään salaisuuksista, eikä varmasti kerrota kun ristiäisissä, mut ei kai sillä niin väliä ole onko se salaisuus vai ei, kukin taplaa tyylillään!

Äänestä

Me olemme yhdessä miettineet nimivaihtoehtoja, itse olen sitä ennen tietysti pohtinut hyviä nimiä koko pienen ikäni. Olen sitä mieltä, että nimi on hyvä pitää vain omassa tiedossaan nimenantoon asti, koska aina löytyy joku ihminen, jonka mielestä valitsemamme nimi on aivan typerä. Sitten voi itseä ruveta vaivaamaan, että onko se sittenkään paras mahdollinen nimi. Sitten kun se on virallisesti annettu, niin ei kukaan voi enää tyrkyttää omia ehdotuksiaan. Ja sitä paitsi, kun ei kerro etukäteen, niin on helpompi muuttaa mieltään nimen suhteen vielä viime hetkilläkin. Voihan olla että lapsen synnyttyä se ei näytä/tunnukaan yhtään sen nimiseltä kuin oli ajatellut. Ei tarvitse sitten selitellä kaikille, miksi nimi onkin eri, eikä kenellekään ole ehtinyt iskostua mieleen aiempi nimivaihtoehto.

Mitä jännitystä nimenannon juhlistamiseen jää, jos nimi on jo kaikkien tiedossa etukäteen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimestä puhuminen kirjoitti:

Hei,
kertokaapa minulle oletteko miehenne/vaimonne kanssa miettineet nimen vain kahdestaan vai esimerkiksi jutelleet vaihtoehdoista esim. vanhempien lasten tai sukulaisten/ystävien kanssa ? Minä nimittäin pidin täysin luonnollisena ja jopa yleisenä sitä tapaa, että me mieheni kanssa pitäisimme sen omana salaisuutenamme ristiäisiin asti... mutta nyt kun olemme asiasta puhuneet hänen mielestään siitä voisi puhua myös muillekkin, ettei se mikään salaisuus tarvitse olla ... En ollut tuollaista vaihtoehtoa edes miettinyt...
Miten siis muilla ??
Kiitos vastauksistanne !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu