KRP, SV ja veri

poliisikansanedustaj

Ainuttakaan syytettä ei ole nostettu.
Sen sijaan valtakunnan "todelliset oikeudenjulistajat" (ja oikeusmurhiin erikoistuneet) keskusrikospoliisi, mtv3 ja SV ovat lukuisia kertoja julistaneet HK:n, jäsenistön ja niiden toimet laittomiksi.

Keskusrikospoliisi on tiedottamisellaan, vääristelyillään, puolitotuuksilla ja valheillaan ajanut ihmisiä kestokykynsä rajoille ja osan heistä valtsemaan itsemurhan. Keskusrikospoliisi on itsemurhiin osasyyllinen ja on verennyt kätensä. Oivallisena avustajana keskusrikospoliisilla on ollut mtv3 ja toimittaja SV.

Keskusrikospoliisia sen kummemmin kuin SV:kaan ei ole kiinnostanut oikaista levittämiään virheellisiä/valheellisa tietoja. Omaisten kertomukset itsemurhien syistä eivät ole kiinnostaneet. Soitettaessa keskusrikospoliisille, vastaus on ollut, että heillä ei ole todisteita. Omaisten ja läheisten sanat eivät ole todisteita.

Poliisi on hävittänyt ennenkin todistusmateriaalia. Sisäasiainministeriössä on lisäksi ainakin kolme henkilöä (ovatko poliiseja), joiden tehtäväksi on annettu todistusmateriaalin hävittäminen. Hävittämiseen antaa oikeutuksen valtakunnansyyttäjän viraston tekemä päätös, jonka mukaan poliisi saa hävitää esitutkintameteriaalia ja väärentää esitútkintamatteriaalia. Eduskunnan säätämiä lakeja on rikottu räikeästi (edes eduskunnassa olevat poliisikansanedustajat eivät ole puuttuneet toimivaltansa puitteissa valtakunnansyyttäjänviraston laittomaan päätökseen; tarvittaessa laki).

Valtakunnansyyttäjänviraston päätös, jonka mukaan poliisi saa väärentää ja hävittää esitutkintamateriaalia, on edelleen voimassa. Ylemmän elimen päätökset velvoittavat ja ohjaavat alempien asteiden toimia.


WinCapita -tapauksessa ei ole nostettu ainuttakaan syytettä.

10

254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pol kans ed:jille

      Nimimerkkiin eivät näytä mahtuneen kaikki kirjaimet: nimimerkin kuuluu olla poliisikansanedustajille

    • pääasia

      että loppu vattoo, se ei ole mikään kiva sairaus pitää olla niin varpaillaan.

      • 15kljkl

        Olet varmaan tyytyväinen toisten ahdingosta.

        Samoin voivat olla keskusrikospoliisi, mtv3 ja SV tyytyväisiä. Lippu salkoon.


      • apat
        15kljkl kirjoitti:

        Olet varmaan tyytyväinen toisten ahdingosta.

        Samoin voivat olla keskusrikospoliisi, mtv3 ja SV tyytyväisiä. Lippu salkoon.

        Uskottavuus mennyt poliisin toiminnasta. Mediaa en ole uskonut ikinä. MTV3.sta olen boikotoinut jo kauan, koska ne julkaisee aivan mitä sattuu. Totuus tulee esiin ennemmin tai myöhemmin.


      • Hallusinaatioon
        apat kirjoitti:

        Uskottavuus mennyt poliisin toiminnasta. Mediaa en ole uskonut ikinä. MTV3.sta olen boikotoinut jo kauan, koska ne julkaisee aivan mitä sattuu. Totuus tulee esiin ennemmin tai myöhemmin.

        Faaraoon Marcoon Tiinaan Pedoon Joulupukkiin Ooperalaulajaan Valuuttakauppaan Wif-Säätiöön Helinä-Keijuun Mustanaamioon Teräsmieheen ja WinCapitaan !


      • totuuksia.
        apat kirjoitti:

        Uskottavuus mennyt poliisin toiminnasta. Mediaa en ole uskonut ikinä. MTV3.sta olen boikotoinut jo kauan, koska ne julkaisee aivan mitä sattuu. Totuus tulee esiin ennemmin tai myöhemmin.

        "Totuus tulee esiin ennemmin tai myöhemmin."

        Joitakin totuuksia tässä on vuoden mittaan tullutkin esiin.

        Pitkänen kertoi meille tutkimuksiinsa pohjautuen, että vain 10 miljoonaa olisi siirtynyt maamme rajojen ulkopuolelle valuuttakauppaan käytettviksi. Pökäleiden liitutaulumalli taas kertoi, että tuloutuksia olisi tullut 500 miljoonaa. Pauli kertoi vuotuisaksi tuottoprosentiksi 6300%. Hannu kertoi, että hän itse oli Tiina ja Marco (mikä varmaan tarkoittaa, että hänen kuuluisa äo 170 pitää jakaa kolmella...). Kavonius kertoi, että Wincapita itse asiassa olikin päätöksentekojärjestelmän tuotekhitysyhtiö.

        Mitä mieltä olet noista totuuksista?


    • Hyvä KRP!

      Voi sinua reppanaa, pelottaako oikeudenkäyntisi noin paljon?

    • puuttuvat.

      "Ainuttakaan syytettä ei ole nostettu. "

      No mikä on arvioisi, milloin nostetaan ja ketä vastaan?

      "Sen sijaan valtakunnan "todelliset oikeudenjulistajat" (ja oikeusmurhiin erikoistuneet) keskusrikospoliisi, mtv3 ja SV ovat lukuisia kertoja julistaneet HK:n, jäsenistön ja niiden toimet laittomiksi. "

      Minäkin voin tuollaista "julistaa" ja miksen voisi?

      "Keskusrikospoliisi on tiedottamisellaan, vääristelyillään, puolitotuuksilla ja valheillaan ajanut ihmisiä kestokykynsä rajoille ja osan heistä valtsemaan itsemurhan"

      Annapa jotain todisteita väitteillesi. Minä taasen väitän, että jos jotain itsemurhia on ylipäätään tehty, ovat ne johtuneet Hannun ja muiden ahnureiden aiheuttamasta taloudellisesta ahdingosta.

      "Keskusrikospoliisia sen kummemmin kuin SV:kaan ei ole kiinnostanut oikaista levittämiään virheellisiä/valheellisa tietoja. "

      Mitä virheellisiä tietoja? Tarkoitatko väitettä, että Wincapitalla olisi ollut jotain tekemistä valuuttakaupan kanssa vai sitä että Hannulla olisi jonkinlainen valuuttakauppaohjelma? Mitä oikein tarkoitat?

      "Omaisten kertomukset itsemurhien syistä eivät ole kiinnostaneet. "

      Meillä ei ole vielä mitään tietoja edes itsemurhista, saati sitten että omaiset olisivat tienneet niiden syyksi poliisin toiminnan. Meillä on vain sinun väitteesi ja kuten tiedämme, pökäleet eivät ole tässä matkan varrella kaihtaneet valehtelua.

      "Sisäasiainministeriössä on lisäksi ainakin kolme henkilöä (ovatko poliiseja), joiden tehtäväksi on annettu todistusmateriaalin hävittäminen. "

      Todista väitteesi.

      "Hävittämiseen antaa oikeutuksen valtakunnansyyttäjän viraston tekemä päätös, jonka mukaan poliisi saa hävitää esitutkintameteriaalia ja väärentää esitútkintamatteriaalia. "

      Sinulla on varmaan antaa linkki tuohon päätökseen? Alkuperäislähde, eikä jonkun jampan kirjoittelua verkossa.

      "Valtakunnansyyttäjänviraston päätös, jonka mukaan poliisi saa väärentää ja hävittää esitutkintamateriaalia, on edelleen voimassa. "

      Jos se on olemassa, niin osaat varmaan antaa siihen linkin.

      "Ylemmän elimen päätökset velvoittavat ja ohjaavat alempien asteiden toimia. "

      Mistä lähtien valtakunnansyyttäjä on kuulunut poliisin organisatioon? Poliisi on sisäasiainministeriön ohjauksessa. Mihin kohtaan organisaatiota valtakunnansyyttäjä oikein asettuu, kun väität sen olevan poliisia ylempi?

      • black.

        "Ylemmän elimen päätökset velvoittavat ja ohjaavat alempien asteiden toimia. "
        Näinhän sitä yleensä toimitaan yritysmaailmassa, armeijassa, poliisissa ja yleensäkin siellä, jossa joku on arvoltaan ylempi kuin toinen. Meilläkin vaimo on se ylempi elin, jonka päätökset velvoittavat ja ohjaavat alempien asteiden toimia...;) (tai vaimolla on sellainen elin, joka velvoittaa.....tekemään ties mitä).


    • Jos tämä kaikki pitää paikkansa on tilanne aika toivoton kuten kirjoitat.
      Syytteitä ei ole nostettu mutta uutiset kertovat syyteharkinnan alkavan lähitulevaisuudessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      85
      11818
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      98
      8956
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      100
      4819
    4. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      36
      4105
    5. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      100
      4054
    6. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      6
      3896
    7. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      11
      3689
    8. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      26
      3519
    9. Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista

      Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden
      Maailman menoa
      0
      3390
    10. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      43
      3299
    Aihe