ComputerWorld

englanninkielisen maailman "tietokoneuutiset". Suurin osa kävijöistä USA:sta. Silti sivustoa käyttävistä vain 80% käyttää Windows-käyttöjärjestelmää. Koska IE-6 selaimissa havaittiin kaksinkertainen osuus päiväaikaan ilta-aikaan verrattuna on luultavaa että sama ilmiö näkyy myös Linuxissa. Silloin kun englanninkielisessä maailmassa on päivä lienee Linux-käyttäjien osuus jossain ehkä 1-2%:n kieppeillä. Mikä on iltakävijöiden Linux-osuus jääkööt arvattavaksi. Mutta Linuxin osuus kaikenkaikkiaan oli ComputerWorldin sivustoilla kävijöistä 4,8% (Mac yli 14%). Jos kävijämäärä jakaantuu tasaisesti päivän ja illan vierailijoiden kesken on luultavaa, että Linuxin osuus iltakävijöistä (kotikoneet) on 7-9%:n välillä. Ei siis ollenkaan huono tulos ottaen huomioon, että pääosa kävijöistä USA:sta, Britanniasta, Kanadasta ja Australiasta.

Englanninkielisillä ohjelmointisivustoilla kävijöistä yleensä n.10-25% käyttää Linuxia. Windowsin osuus on selvästi vähenemässä. Pay-per-click sivustojen tiedot (Net Application) tavallaan "laahaavat perässä" ja mittaavat lähinnä firmojen ja muiden kaupallisten toimijoiden selain- ja käyttöjärjestelmäosuuksia. KDE-asiantuntijat ovat rohkeasti arvioineetkin, että USA:ssa Linuxin osuus olisi n. 2% ja USA:n ulkopuolella Linuxin osuus olisi jo vähintäin 8%.
077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


V.P. Lehto kirjoitti:

englanninkielisen maailman "tietokoneuutiset". Suurin osa kävijöistä USA:sta. Silti sivustoa käyttävistä vain 80% käyttää Windows-käyttöjärjestelmää. Koska IE-6 selaimissa havaittiin kaksinkertainen osuus päiväaikaan ilta-aikaan verrattuna on luultavaa että sama ilmiö näkyy myös Linuxissa. Silloin kun englanninkielisessä maailmassa on päivä lienee Linux-käyttäjien osuus jossain ehkä 1-2%:n kieppeillä. Mikä on iltakävijöiden Linux-osuus jääkööt arvattavaksi. Mutta Linuxin osuus kaikenkaikkiaan oli ComputerWorldin sivustoilla kävijöistä 4,8% (Mac yli 14%). Jos kävijämäärä jakaantuu tasaisesti päivän ja illan vierailijoiden kesken on luultavaa, että Linuxin osuus iltakävijöistä (kotikoneet) on 7-9%:n välillä. Ei siis ollenkaan huono tulos ottaen huomioon, että pääosa kävijöistä USA:sta, Britanniasta, Kanadasta ja Australiasta.

Englanninkielisillä ohjelmointisivustoilla kävijöistä yleensä n.10-25% käyttää Linuxia. Windowsin osuus on selvästi vähenemässä. Pay-per-click sivustojen tiedot (Net Application) tavallaan "laahaavat perässä" ja mittaavat lähinnä firmojen ja muiden kaupallisten toimijoiden selain- ja käyttöjärjestelmäosuuksia. KDE-asiantuntijat ovat rohkeasti arvioineetkin, että USA:ssa Linuxin osuus olisi n. 2% ja USA:n ulkopuolella Linuxin osuus olisi jo vähintäin 8%.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu