Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Anun itsekuri

Anu seisoi keskellä huoneensa lattiaa ja tunsi oman kiihtyneen hengityksensä. Hän katsoi sängyllään olevaa reilun puolen metrin pituista oksaa ja huomaamattaan puri haljennutta kynttään. Hänen pitäisi aloittaa. Mutta miten?

Hänen ajatukset palasivat edelliseen iltaan, kun hän oli ollut ilta- tai pikemminkin yökävelyllä. Espoolaisen lähiön alue oli ollut hiljainen ja pimeässä kevätyössä ei ollut muita liikkujia paitsi yksi koiranulkoiluttaja läheiseltä omakotitaloalueelta. Anu oli lähtenyt ulos selvittämään ajatuksiaan. Opiskelut olivat tänä keväänä jääneet todella vähälle huomiolle ja nyt se alkoi näkymään kertyneissä opintoviikoissa. Vaikka Anu oli selvittänyt itselleen, että osasyy huonoon suorituskertymään oli työskentely, hän tiesi myös, että tätä suurempana syntipukkina oli täysi motivaation puute. Anu oli valmistellut lopputyötään kohta puolitoista vuotta mutta työpaikan kanssa sovitut kaksi vapaa päivää viikossa olivat kuluneet yleensä yöpaidassa loikoillessa, Stadissa tai krapulassa.

”Surkea esitys 28-vuotiaalta” hän ajatteli masentuneena.

Nimenomaa kertyneet ikävuodet alkoivat painamaan mielessä. Vaikka hän ei missään nimessä ollut vanha edes opiskelijaksi, useimmat hänen kaverinsa olivat kuitenkin jo valmistuneet 2-3 vuotta aikaisemmin ja monilla oli työkokemuksen lisäksi perhe. Anu itse oli tuhrinut kohta kaksi ja puoli vuotta viimeisten 16 opintoviikon suorittamiseen ja lopputyöhön. Viimeksi Katja, Oulusta kotoisin oleva naapurin tyttö, oli pakannut tavaransa ja muuttanut opiskelija-asunnostaan pois. Anun mennessä viimeistä kertaa moikkaamaan jo ystävättäreksi muodostunutta Katjaa hän oli tuntenut itsensä jonkin asteiseksi epäonnistujaksi.

”Koskakohan minä pääsen muuttamaan täältä pois?” Anu oli kysynyt sekä Katjalta että enemmänkin itseltään.
”Älä sie huoli Anu. Kyl’ sinäkin valmistut, kun vaan pistät vähän vauhtia tuohon toimintaas’” Katja sanoi ymmärtäväisesti.
”Jaa-a, senkun näkisi.” Anu huokaisi.
”Sun pitäisi saada vanhanaikainen vitsasauna pyllylle aina, kun laiskottelet.” Katja sanoi ja nauroi iloisesti ominaiseen tyyliinsä.

Halausten jälkeen Katja oli vilkutusten saattamana kadonnut mutkan taakse kohti uutta elämää mutta nyt puolen yön jälkeen muutamaa viikkoa myöhemmin Anu muisti ystävättärensä sanat: ”Sinun pitäisi saada vitsaa aina, kun laiskottelet.” Joku Katjan sanoissa oli osunut Anuun. Anua hämmensi, että vaikka hän tiesi Katjan vain hölmöilleen, ajatus myös tietyllä tapaa mietitytti häntä. Hän oli joskus fantasioissaan kuvitellut, että häntä alistettaisiin mutta hän ei kyllä koskaan ollut ajatellut tulevansa piiskatuksi saati sitten ollut saanut piiskaa. Miksi sitten hänen mahanpohjassaan tuntui perhosia, kun hän mietti Katjan sanoja? Varoittamatta hänelle tuli mielikuva, jossa hän oli poikittain keittiön pöytänsä päällä samaan aikaan, kun vitsa viuhui ilmassa osuen hänen alastomiin pakaroihinsa. Anu yritti työntää ajatusta loitommas mutta pakottava tunne mahanpohjassa ja nivusissa halusi pitää kiinni mielikuvasta.

Anu pysähtyi kaivelemaan tupakoita taskustaan. Hän vilkaisi kävelytien vieressä olevaa ojaa ja huomasi kevään ensimmäisten pajukissojen jo koristavan suoria oksia. Mielikuva, jossa hänen pyllynsä kärsi hänen laiminlyönneistään, jatkui: itkevänä Anu laski ääneen sivallukset, jotka synnyttivät vaaleanpunaisia juovia hänen pakaroille.

”Ei helvetti. Tämä on sairasta” Anu ajatteli itsekseen ja lähti kävelemään aikaisempaan ripeämmin.

”Mutta mitä, jos vain kokeilisin?” sanoi ääni hänen sisällään. Anu naurahti ääneen omaa älyttömyyttään ja sitten hätäisesti vilkuili ympärilleen, ettei ihmisiä ollut lähellä. Anu kiersi viileässä kevätyössä lenkin ja palasi takaisin saman penkan viereen, jossa pajut kasvoivat. Hän yritti tietyllä tasolla vakuuttaa itselleen, ettei ollut palannut mistään erityisestä syystä samaan paikkaan. Hän kuitenkin pysähtyi ja sytytti uuden tupakan. Anu vilkuili koko ajan ympärilleen, ettei vain kukaan huomaisi keskellä kävelytietä seisovaa naista. Tupakan tulipesän pituus ja kitkerä maku suussa kertoivat Anulle, että hän oli polttanut tupakan liian nopeasti. Hän heitti sen maahan ja mietti mitä pitäisi tehdä.

”Jos joku näkee ja tulee kysymään mitä teen, voin aina sanoa, että olen viemässä pajunkissoja kotiin.” Tuo sama ääni sanoi. Anu katsoi vielä ympärilleen ja sitten astui varovasti ojan yli pajupensaan vierelle. Vielä yksi tarkistus, että hän oli yksin ja sitten hänen kätensä oikeni ja hän otti kiinni yhdestä pitkästä oksasta. Perhoset hänen mahanpohjassaan lähtivät kaikki kerralla lentoon ja Anu katkaisi oksan. Hän joutui taittamaan oksaa useita kertoja, jotta se vihdoinkin irtosi pensaasta. Saatuaan oksan irti, Anu hyppäsi takaisin kävelytielle ja yritti jälleen katsoa joka suuntaa samaan aikaan ja helpotuksekseen hän huomasi olevansa vieläkin ainoa ihminen, joka oli vielä liikkeellä. Anu avasi takkinsa ja työnsi oksan hihaansa. Se sojotti hieman epämukavasti hänen rintojensa kohdalla mutta ei mitenkään huomattavasti.

Päästessään kotiin Anu riisui päällisvaateensa ja laittoi vitsan ruokapöydälle.

”Pitäisikö minun tehdä se nyt?” Anu ajatteli mutta päätti sitten miettiä vielä asiaa. Kello olisi kohta 1 aamulla ja hänen oli pakko huomenna lukea aamusta asti kirjastossa. Päästyään sänkyyn Anu kääntyili valveilla ja ajatteli mitä oli tehnyt. Ajatus kirkastui hänen päässään. Tämä oli oikein ja hän oli tämän ansainnut. Huomenna hän hyvittäisi itselleen laiminlyöntinsä. Ajatukset pyörivät hänen päässään ja hän tajusi haluavansa jotenkin valmistella itseään tai kokeilla jotain. Anu sytytti yöpöytänsä lampun ja nousi sängystä. Hän riisui yöpaitansa ja hetkeä myöhemmin pikkuhousunsa. Seuraavaksi hän meni ruokapöydän ääreen ja kumartui alastomana sen yli, nousi varpailleen, työnsi pyllynsä ylöspäin ja oli siinä hetken tuijottaen vitsaa, joka oli pöydällä. Halu kosketella kostunutta haaroväliään kasvoi mutta Anu malttoi mielensä ja nousi ylös. Hän meni seisomaan sänkynsä viereen ja sanoi ääneen:

”Anu, sinä olet ollut erittäin tuhma ja huomenna tulet saamaan vitsaa paljaalle pyllyllesi. Ymmärrätkö?” Oudolla tavalla, asian sanominen ääneen rauhoitti Anun mieltä ja hän puki uudelleen yöpaidan ja pikkuhousut päällensä ja kävi nukkumaan.

Pikaisen aamupalan jälkeen Anu varmuuden vuoksi laittoi hakemansa vitsan vaatekaapin ylähyllyn perälle ja lähti kirjastoon. Ajatus mitä tulisi tapahtumaan iltapäivällä hiipi Anun mieleen jatkuvasti lukujen lomassa ja varsinainen lukuteho oli kyseenalainen. Varsinkin, kun hänestä tuntui, että hänen pikkuhousunsa olivat aamusta asti olleet märät.

Kellon tullessa 15.30 Anu päätti, että oli aika lähteä kotiin. Perhoset lähtivät jälleen lentoon hänen mahanpohjassaan ja junamatka tuntui kestävän ikuisuuden. Viimeinkin hän saapui omalle asemalleen ja lähti kävelemään kohti opiskelija-asuntoja. Hän huikkasi tervehdyksen pihalla olevalle pariskunnalle mutta kiirehti kuitenkin kotiin. Saatuaan oven perässään kiinni, Anun sydän hakkasi hänen korvissaan. Hän kävi nopeasti sulkemassa verhot ikkunoista ja haki vitsan kaapista. Hän laittoi vitsan sängylle ja tuijotti sitä. Hänen pitäisi aloittaa mutta miten? Hänen hengityksensä oli kiihtynyttä ja hänen kätensä vapisivat. Sitten hän sanoi ääneen:

”Nyt saat vitsaa paljaalle pyllyllesi Anu.”

Samoilla vapisevilla käsillä Anu riisui puseronsa ja pudotti sen lattialle, sitten hän aukaisi housujensa napit ja pudotti ne nilkkoihinsa. Hän seisoi vähän aikaa sukissaan, pikkuhousuissaan ja rintaliiveissään. Hän tajusi nauttivansa tästä omasta leikistään ja sanoi itselleen:

”Paljaalle pyllylle Anu.”

Anu riisui sukkansa ja rintaliivinsä. Hän tunsi miten viileä ilma hiveli hänen rintojaan ja miten hänen nänninsä kovettuivat. Sitten hän pujotti peukalonsa pikkuhousujen väliin ja työnsi ne reisiään pitkin nilkkoihin ja astui niistä ulos.

”Mene sängylle nelinkontin.” Anu käski itseään. Anu kuvitteli, että häntä komensi vieras ulkopuolinen ihminen joka ei antaisi hänelle armoa ja joka vihdoinkin rankaisisi häntä hänen ansaitsemallaan tavalla. Anu kävi sängylle nelinkontin. Hän painoi päänsä alas tyynyihin ja työnsi pyllyään ylös. Hän siirsi oikean kätensä oikean pakaransa päälle. Hän hengitti epätasaisesti hetken ja sitten nosti kättänsä ja läimäytti peppunsa oikeaa puolta. Klap! Anu tunsi kirpaisun ja pienen lämmön pakarallaan. Hän nosti uudelleen kättään ja läimäytti pyllynsä vasenta puolta. Klap! Sama kirpaisu ja lämpö.

”Saat 20 läimäystä avokämmenellä Anu. Lasket kaikki ääneen.” Anu sanoi jälleen itselleen.

Anu notkisti selkäänsä alaspäin ja työnsi pyllyään vielä vähän korkeammalle. Hän siirsi oikean kätensä taas pyllynsä oikealle puolelle.

Klap!
”Yksi. Kiitos.”

Klap!
”Kaksi. Kiitos.”

Klap!
”Kolme. Kiitos.”

Oikea puoli hänen pyllystään alkoi kihelmöimään ja lämpö levisi hänen pyllystään hänen haaroväliin. Anu alkoi vuorottelemaan oikean ja vasemman pakaran välillä.

Klap!
”Neljä. Kiitos.”

Klap!
”Viisi. Kiitos.”

Klap!
”Kuusi. Kiitos.”

Klap!
”Seitsemän. Kiitos.”

Anu alkoi saamaan tiettyä rytmiä iskuihin ja rupesi koventamaan iskuja. Kihelmöivä lämpö alkoi muuttumaan hieman kivuliaaksi mutta Anu myös huomasi haluavansa tämän olevan muutakin, kuin vain nautintoa.

KLAP!
”Kahdeksan. Kiitos.”

KLAP!
”Yhdeksän… Kii...tos.”

KLAP!
”aa-ah…Kymmenen. Kiitos.”

KLAP!
”Ai perkele!” Anu sähähti. Hän huomasi kätensäkin tulevan kipeäksi läimäytyksistä mutta ennen kaikkea hänen pyllynsä hohkasi jo kämmenselkää vasten. Anu odotti hetken ja sitten jatkoi.

Klap!
”Yksitoista. Kiitos.”

Klap!
”Kaksitoista. Kiitos.”

Klap!
”Kolmetoista. Kiitos.”

Klap!
”Neljätoista. Kiitos.”

Klap!
”Viisitoista. Kiitos.”

Anu tajusi hiljentäneensä voimaa ja päätti, että viimeiset viisi hän yrittäisi tehdä kaikista kovimmiksi. Hän odotti hetken ja samaan aikaan tunnusteli vasemmalla kädellään takapuoltansa. Hänen koko pyllynsä kuumotti ja kihelmöi. Hän vaihtoi kättä ja puri alahuultaan. Anu kohotti oikeaa kättään, sulki silmänsä ja toi kätensä vauhdilla alas.

KLAP! KLAP! KLAP! KLAP! KLAP!

Pieni vikisevä ääni pääsi karkaamaan Anun huulilta ja hän tarttui kiinni takapuolestaan lysähtäen kyljelleen. Kihelmöinti muuttui sykkiväksi ja Anu hieroi kuumotusta. Hän nousi sängystä ja meni selin peilin eteen. Anu oli itsekin yllättynyt miten punaiselta hänen peppunsa näytti. Siellä täällä näkyi selvästi kämmenen ja sormien jäljet.

Anu palasi sängyn viereen ja sanoi:

”Vielä 10 kertaa vitsasta Anu. Kumarru pöydän yli.”

Anu otti vitsan käteensä, meni ruokapöydän viereen ja kumarsi ylävartalonsa pöydän päälle. Hän piti vitsaa oikeassa kädessään niin, että hänen kämmenensä osoitti eteenpäin ja vitsa ulottui hänen molempien pakaroiden yli. Vasemmalla kädellään hän otti kiinni pöydän toisesta reunasta. Anu odotti hetken, että pöydän pinta lämpenisi hänen allaan ja nousi siten päkiöilleen. Anu käänsi oikeaa kättänsä, että hänen kämmenensä osoitti taaksepäin ja napautti vitsan takaisin pakaroilleen. Anu säpsähti vitsan antamaan iskua. Vitsa osui napakasti reisien ja pyllyn rajalla olevaan kohoumaan.

”Ah!” Anu puoliksi kiljaisi. Anulla kävi mielessä, että hän lopettaisi. Kiihottuneisuus oli tältä erää ohi ja Anua oikeasti sattui. Jokin hänen sisällään kuitenkin halusi hänen jatkavan. Anu nosti vitsaa vähän, jotta hän osuisi paremmin pyllyynsä ja napautti uudelleen vitsalla.

Pieni ”swif” ääni kuului vitsan halkoessa ilmaan ”aih...”

Swif
”aih”

Swif
”ai-ah…” Vitsa taipui Anun vasemmalle pakaralle ja näpäytti hänen vasenta ulkoreittänsä.

Swif
”mmmih”

Swif
”aih-ih” Anu painoi silmänsä kiinni ja tasoitti hengitystään. Vielä 4 kertaa ja tämä olisi tehty.

Swif
”aaa-ah…” Vitsa osui melkein samaan paikkaan, kuin joku aikaisempi isku ja kirpaisu sai Anun hypähtämään paikallaan.

Swif
”aih...”

Anun pyllyä kirveli nyt kunnolla ja kämmenpiiskauksen jomotus yhdessä vitsan terävien napautusten kanssa sai hänet vaihtelemaan painoansa jalalta toiselle. Hetken jälleen odotettuaan Anu nousi takaisin päkiöilleen ja napautti jälleen rannettaan.

Swif
”aih saatana!” Anu tuskasi.

Vielä kerran Anu käänsi kämmenensä osoittamaan taaksepäin ja palautti sitten kätensä napakasti niin, että vitsa osui molemmille pakaroille

Swif
”Aa-ahh!” Anu kiljaisi ja pudotti vitsan kädestään. Hetken maattuaan ylävartalo pöydällä, Anu nousi ja meni taas peilin eteen. Hänen koko pyllynsä oli helakan punainen ja siellä täällä meni ristiin rastiin vitsan jättämät juovat. Anu siveli kädellään kirvelevää ihoaan ja tunsi tietyn asteista ylpeyttä. Anu oli varma tietävänsä miten hänen käy, jos työt eivät tästedes kulje.
87266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kun olisit kirjoittanut mun ajatuksia ja mun fantasioitani.Jos vaan uskaltaisin pyytää jonkun tekemään minulle tuon, kun nyt juuri tuolla tavalla teen sen itselleni. Tosin laitan itseni aina vielä nurkkaan seisomaan ja sitten vasta saan selkääni. kirjoita lisää

Äänestä
  • Kiitos kehuistasi. Jos kertomus mielyttää lukijoita, on hyvinkin mahdollista, että Anun tarinalle seuraa samantyylistä jatkoa.

    Äänestä

  • Remmi ja Vitsa kirjoitti:

    Kiitos kehuistasi. Jos kertomus mielyttää lukijoita, on hyvinkin mahdollista, että Anun tarinalle seuraa samantyylistä jatkoa.

    Mahtava tarina!!! Lisää tällaista!

    Äänestä

Aika kivasti kerrottu. Ja voin uskoa jopa todeksi, sillä olen itsekkin nuorempana piiskannut itseäni aivan samalla tavalla.
Kädellä piiskatessa kuuluu vielä kiva läjäys,kun isku osuu pyllyyn ja kun vielä kuvittelee että joku toinen piiskaa, niin siitä nauttii vaikkei pitäis sillä sehän on rangaistus.
Vitsalla piiskatessa kyllä jää aika pahat jäljet,ettei pysty toisten kanssa saunaan menemään ainakaan viikkoon.
Kiinnostais kyllä tehosiko sinulla rangaistus,vai joudutko uusimaan sen useasti.

Äänestä

Kirjoitit taitavasti ja sait tarinaasi hienosti ei-tavanomaisen näkökulman. Piristävän ja poikkeavan hyvä kirjoitus!

Äänestä

Kiitos,
todella hyvä ja omaperäinen tarina, poikkeaa selvästi edukseen tällä palstalla.

Äänestä

hieno ja koskettava kertomus, anu, koskettava melkein
kirjaimellisestikin sillä omat pakarat alkoi punottaa jo
pelkästä lukemisesta...

Äänestä
  • wauh

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Remmi ja vitsa kirjoitti:

Anu seisoi keskellä huoneensa lattiaa ja tunsi oman kiihtyneen hengityksensä. Hän katsoi sängyllään olevaa reilun puolen metrin pituista oksaa ja huomaamattaan puri haljennutta kynttään. Hänen pitäisi aloittaa. Mutta miten?

Hänen ajatukset palasivat edelliseen iltaan, kun hän oli ollut ilta- tai pikemminkin yökävelyllä. Espoolaisen lähiön alue oli ollut hiljainen ja pimeässä kevätyössä ei ollut muita liikkujia paitsi yksi koiranulkoiluttaja läheiseltä omakotitaloalueelta. Anu oli lähtenyt ulos selvittämään ajatuksiaan. Opiskelut olivat tänä keväänä jääneet todella vähälle huomiolle ja nyt se alkoi näkymään kertyneissä opintoviikoissa. Vaikka Anu oli selvittänyt itselleen, että osasyy huonoon suorituskertymään oli työskentely, hän tiesi myös, että tätä suurempana syntipukkina oli täysi motivaation puute. Anu oli valmistellut lopputyötään kohta puolitoista vuotta mutta työpaikan kanssa sovitut kaksi vapaa päivää viikossa olivat kuluneet yleensä yöpaidassa loikoillessa, Stadissa tai krapulassa.

”Surkea esitys 28-vuotiaalta” hän ajatteli masentuneena.

Nimenomaa kertyneet ikävuodet alkoivat painamaan mielessä. Vaikka hän ei missään nimessä ollut vanha edes opiskelijaksi, useimmat hänen kaverinsa olivat kuitenkin jo valmistuneet 2-3 vuotta aikaisemmin ja monilla oli työkokemuksen lisäksi perhe. Anu itse oli tuhrinut kohta kaksi ja puoli vuotta viimeisten 16 opintoviikon suorittamiseen ja lopputyöhön. Viimeksi Katja, Oulusta kotoisin oleva naapurin tyttö, oli pakannut tavaransa ja muuttanut opiskelija-asunnostaan pois. Anun mennessä viimeistä kertaa moikkaamaan jo ystävättäreksi muodostunutta Katjaa hän oli tuntenut itsensä jonkin asteiseksi epäonnistujaksi.

”Koskakohan minä pääsen muuttamaan täältä pois?” Anu oli kysynyt sekä Katjalta että enemmänkin itseltään.
”Älä sie huoli Anu. Kyl’ sinäkin valmistut, kun vaan pistät vähän vauhtia tuohon toimintaas’” Katja sanoi ymmärtäväisesti.
”Jaa-a, senkun näkisi.” Anu huokaisi.
”Sun pitäisi saada vanhanaikainen vitsasauna pyllylle aina, kun laiskottelet.” Katja sanoi ja nauroi iloisesti ominaiseen tyyliinsä.

Halausten jälkeen Katja oli vilkutusten saattamana kadonnut mutkan taakse kohti uutta elämää mutta nyt puolen yön jälkeen muutamaa viikkoa myöhemmin Anu muisti ystävättärensä sanat: ”Sinun pitäisi saada vitsaa aina, kun laiskottelet.” Joku Katjan sanoissa oli osunut Anuun. Anua hämmensi, että vaikka hän tiesi Katjan vain hölmöilleen, ajatus myös tietyllä tapaa mietitytti häntä. Hän oli joskus fantasioissaan kuvitellut, että häntä alistettaisiin mutta hän ei kyllä koskaan ollut ajatellut tulevansa piiskatuksi saati sitten ollut saanut piiskaa. Miksi sitten hänen mahanpohjassaan tuntui perhosia, kun hän mietti Katjan sanoja? Varoittamatta hänelle tuli mielikuva, jossa hän oli poikittain keittiön pöytänsä päällä samaan aikaan, kun vitsa viuhui ilmassa osuen hänen alastomiin pakaroihinsa. Anu yritti työntää ajatusta loitommas mutta pakottava tunne mahanpohjassa ja nivusissa halusi pitää kiinni mielikuvasta.

Anu pysähtyi kaivelemaan tupakoita taskustaan. Hän vilkaisi kävelytien vieressä olevaa ojaa ja huomasi kevään ensimmäisten pajukissojen jo koristavan suoria oksia. Mielikuva, jossa hänen pyllynsä kärsi hänen laiminlyönneistään, jatkui: itkevänä Anu laski ääneen sivallukset, jotka synnyttivät vaaleanpunaisia juovia hänen pakaroille.

”Ei helvetti. Tämä on sairasta” Anu ajatteli itsekseen ja lähti kävelemään aikaisempaan ripeämmin.

”Mutta mitä, jos vain kokeilisin?” sanoi ääni hänen sisällään. Anu naurahti ääneen omaa älyttömyyttään ja sitten hätäisesti vilkuili ympärilleen, ettei ihmisiä ollut lähellä. Anu kiersi viileässä kevätyössä lenkin ja palasi takaisin saman penkan viereen, jossa pajut kasvoivat. Hän yritti tietyllä tasolla vakuuttaa itselleen, ettei ollut palannut mistään erityisestä syystä samaan paikkaan. Hän kuitenkin pysähtyi ja sytytti uuden tupakan. Anu vilkuili koko ajan ympärilleen, ettei vain kukaan huomaisi keskellä kävelytietä seisovaa naista. Tupakan tulipesän pituus ja kitkerä maku suussa kertoivat Anulle, että hän oli polttanut tupakan liian nopeasti. Hän heitti sen maahan ja mietti mitä pitäisi tehdä.

”Jos joku näkee ja tulee kysymään mitä teen, voin aina sanoa, että olen viemässä pajunkissoja kotiin.” Tuo sama ääni sanoi. Anu katsoi vielä ympärilleen ja sitten astui varovasti ojan yli pajupensaan vierelle. Vielä yksi tarkistus, että hän oli yksin ja sitten hänen kätensä oikeni ja hän otti kiinni yhdestä pitkästä oksasta. Perhoset hänen mahanpohjassaan lähtivät kaikki kerralla lentoon ja Anu katkaisi oksan. Hän joutui taittamaan oksaa useita kertoja, jotta se vihdoinkin irtosi pensaasta. Saatuaan oksan irti, Anu hyppäsi takaisin kävelytielle ja yritti jälleen katsoa joka suuntaa samaan aikaan ja helpotuksekseen hän huomasi olevansa vieläkin ainoa ihminen, joka oli vielä liikkeellä. Anu avasi takkinsa ja työnsi oksan hihaansa. Se sojotti hieman epämukavasti hänen rintojensa kohdalla mutta ei mitenkään huomattavasti.

Päästessään kotiin Anu riisui päällisvaateensa ja laittoi vitsan ruokapöydälle.

”Pitäisikö minun tehdä se nyt?” Anu ajatteli mutta päätti sitten miettiä vielä asiaa. Kello olisi kohta 1 aamulla ja hänen oli pakko huomenna lukea aamusta asti kirjastossa. Päästyään sänkyyn Anu kääntyili valveilla ja ajatteli mitä oli tehnyt. Ajatus kirkastui hänen päässään. Tämä oli oikein ja hän oli tämän ansainnut. Huomenna hän hyvittäisi itselleen laiminlyöntinsä. Ajatukset pyörivät hänen päässään ja hän tajusi haluavansa jotenkin valmistella itseään tai kokeilla jotain. Anu sytytti yöpöytänsä lampun ja nousi sängystä. Hän riisui yöpaitansa ja hetkeä myöhemmin pikkuhousunsa. Seuraavaksi hän meni ruokapöydän ääreen ja kumartui alastomana sen yli, nousi varpailleen, työnsi pyllynsä ylöspäin ja oli siinä hetken tuijottaen vitsaa, joka oli pöydällä. Halu kosketella kostunutta haaroväliään kasvoi mutta Anu malttoi mielensä ja nousi ylös. Hän meni seisomaan sänkynsä viereen ja sanoi ääneen:

”Anu, sinä olet ollut erittäin tuhma ja huomenna tulet saamaan vitsaa paljaalle pyllyllesi. Ymmärrätkö?” Oudolla tavalla, asian sanominen ääneen rauhoitti Anun mieltä ja hän puki uudelleen yöpaidan ja pikkuhousut päällensä ja kävi nukkumaan.

Pikaisen aamupalan jälkeen Anu varmuuden vuoksi laittoi hakemansa vitsan vaatekaapin ylähyllyn perälle ja lähti kirjastoon. Ajatus mitä tulisi tapahtumaan iltapäivällä hiipi Anun mieleen jatkuvasti lukujen lomassa ja varsinainen lukuteho oli kyseenalainen. Varsinkin, kun hänestä tuntui, että hänen pikkuhousunsa olivat aamusta asti olleet märät.

Kellon tullessa 15.30 Anu päätti, että oli aika lähteä kotiin. Perhoset lähtivät jälleen lentoon hänen mahanpohjassaan ja junamatka tuntui kestävän ikuisuuden. Viimeinkin hän saapui omalle asemalleen ja lähti kävelemään kohti opiskelija-asuntoja. Hän huikkasi tervehdyksen pihalla olevalle pariskunnalle mutta kiirehti kuitenkin kotiin. Saatuaan oven perässään kiinni, Anun sydän hakkasi hänen korvissaan. Hän kävi nopeasti sulkemassa verhot ikkunoista ja haki vitsan kaapista. Hän laittoi vitsan sängylle ja tuijotti sitä. Hänen pitäisi aloittaa mutta miten? Hänen hengityksensä oli kiihtynyttä ja hänen kätensä vapisivat. Sitten hän sanoi ääneen:

”Nyt saat vitsaa paljaalle pyllyllesi Anu.”

Samoilla vapisevilla käsillä Anu riisui puseronsa ja pudotti sen lattialle, sitten hän aukaisi housujensa napit ja pudotti ne nilkkoihinsa. Hän seisoi vähän aikaa sukissaan, pikkuhousuissaan ja rintaliiveissään. Hän tajusi nauttivansa tästä omasta leikistään ja sanoi itselleen:

”Paljaalle pyllylle Anu.”

Anu riisui sukkansa ja rintaliivinsä. Hän tunsi miten viileä ilma hiveli hänen rintojaan ja miten hänen nänninsä kovettuivat. Sitten hän pujotti peukalonsa pikkuhousujen väliin ja työnsi ne reisiään pitkin nilkkoihin ja astui niistä ulos.

”Mene sängylle nelinkontin.” Anu käski itseään. Anu kuvitteli, että häntä komensi vieras ulkopuolinen ihminen joka ei antaisi hänelle armoa ja joka vihdoinkin rankaisisi häntä hänen ansaitsemallaan tavalla. Anu kävi sängylle nelinkontin. Hän painoi päänsä alas tyynyihin ja työnsi pyllyään ylös. Hän siirsi oikean kätensä oikean pakaransa päälle. Hän hengitti epätasaisesti hetken ja sitten nosti kättänsä ja läimäytti peppunsa oikeaa puolta. Klap! Anu tunsi kirpaisun ja pienen lämmön pakarallaan. Hän nosti uudelleen kättään ja läimäytti pyllynsä vasenta puolta. Klap! Sama kirpaisu ja lämpö.

”Saat 20 läimäystä avokämmenellä Anu. Lasket kaikki ääneen.” Anu sanoi jälleen itselleen.

Anu notkisti selkäänsä alaspäin ja työnsi pyllyään vielä vähän korkeammalle. Hän siirsi oikean kätensä taas pyllynsä oikealle puolelle.

Klap!
”Yksi. Kiitos.”

Klap!
”Kaksi. Kiitos.”

Klap!
”Kolme. Kiitos.”

Oikea puoli hänen pyllystään alkoi kihelmöimään ja lämpö levisi hänen pyllystään hänen haaroväliin. Anu alkoi vuorottelemaan oikean ja vasemman pakaran välillä.

Klap!
”Neljä. Kiitos.”

Klap!
”Viisi. Kiitos.”

Klap!
”Kuusi. Kiitos.”

Klap!
”Seitsemän. Kiitos.”

Anu alkoi saamaan tiettyä rytmiä iskuihin ja rupesi koventamaan iskuja. Kihelmöivä lämpö alkoi muuttumaan hieman kivuliaaksi mutta Anu myös huomasi haluavansa tämän olevan muutakin, kuin vain nautintoa.

KLAP!
”Kahdeksan. Kiitos.”

KLAP!
”Yhdeksän… Kii...tos.”

KLAP!
”aa-ah…Kymmenen. Kiitos.”

KLAP!
”Ai perkele!” Anu sähähti. Hän huomasi kätensäkin tulevan kipeäksi läimäytyksistä mutta ennen kaikkea hänen pyllynsä hohkasi jo kämmenselkää vasten. Anu odotti hetken ja sitten jatkoi.

Klap!
”Yksitoista. Kiitos.”

Klap!
”Kaksitoista. Kiitos.”

Klap!
”Kolmetoista. Kiitos.”

Klap!
”Neljätoista. Kiitos.”

Klap!
”Viisitoista. Kiitos.”

Anu tajusi hiljentäneensä voimaa ja päätti, että viimeiset viisi hän yrittäisi tehdä kaikista kovimmiksi. Hän odotti hetken ja samaan aikaan tunnusteli vasemmalla kädellään takapuoltansa. Hänen koko pyllynsä kuumotti ja kihelmöi. Hän vaihtoi kättä ja puri alahuultaan. Anu kohotti oikeaa kättään, sulki silmänsä ja toi kätensä vauhdilla alas.

KLAP! KLAP! KLAP! KLAP! KLAP!

Pieni vikisevä ääni pääsi karkaamaan Anun huulilta ja hän tarttui kiinni takapuolestaan lysähtäen kyljelleen. Kihelmöinti muuttui sykkiväksi ja Anu hieroi kuumotusta. Hän nousi sängystä ja meni selin peilin eteen. Anu oli itsekin yllättynyt miten punaiselta hänen peppunsa näytti. Siellä täällä näkyi selvästi kämmenen ja sormien jäljet.

Anu palasi sängyn viereen ja sanoi:

”Vielä 10 kertaa vitsasta Anu. Kumarru pöydän yli.”

Anu otti vitsan käteensä, meni ruokapöydän viereen ja kumarsi ylävartalonsa pöydän päälle. Hän piti vitsaa oikeassa kädessään niin, että hänen kämmenensä osoitti eteenpäin ja vitsa ulottui hänen molempien pakaroiden yli. Vasemmalla kädellään hän otti kiinni pöydän toisesta reunasta. Anu odotti hetken, että pöydän pinta lämpenisi hänen allaan ja nousi siten päkiöilleen. Anu käänsi oikeaa kättänsä, että hänen kämmenensä osoitti taaksepäin ja napautti vitsan takaisin pakaroilleen. Anu säpsähti vitsan antamaan iskua. Vitsa osui napakasti reisien ja pyllyn rajalla olevaan kohoumaan.

”Ah!” Anu puoliksi kiljaisi. Anulla kävi mielessä, että hän lopettaisi. Kiihottuneisuus oli tältä erää ohi ja Anua oikeasti sattui. Jokin hänen sisällään kuitenkin halusi hänen jatkavan. Anu nosti vitsaa vähän, jotta hän osuisi paremmin pyllyynsä ja napautti uudelleen vitsalla.

Pieni ”swif” ääni kuului vitsan halkoessa ilmaan ”aih...”

Swif
”aih”

Swif
”ai-ah…” Vitsa taipui Anun vasemmalle pakaralle ja näpäytti hänen vasenta ulkoreittänsä.

Swif
”mmmih”

Swif
”aih-ih” Anu painoi silmänsä kiinni ja tasoitti hengitystään. Vielä 4 kertaa ja tämä olisi tehty.

Swif
”aaa-ah…” Vitsa osui melkein samaan paikkaan, kuin joku aikaisempi isku ja kirpaisu sai Anun hypähtämään paikallaan.

Swif
”aih...”

Anun pyllyä kirveli nyt kunnolla ja kämmenpiiskauksen jomotus yhdessä vitsan terävien napautusten kanssa sai hänet vaihtelemaan painoansa jalalta toiselle. Hetken jälleen odotettuaan Anu nousi takaisin päkiöilleen ja napautti jälleen rannettaan.

Swif
”aih saatana!” Anu tuskasi.

Vielä kerran Anu käänsi kämmenensä osoittamaan taaksepäin ja palautti sitten kätensä napakasti niin, että vitsa osui molemmille pakaroille

Swif
”Aa-ahh!” Anu kiljaisi ja pudotti vitsan kädestään. Hetken maattuaan ylävartalo pöydällä, Anu nousi ja meni taas peilin eteen. Hänen koko pyllynsä oli helakan punainen ja siellä täällä meni ristiin rastiin vitsan jättämät juovat. Anu siveli kädellään kirvelevää ihoaan ja tunsi tietyn asteista ylpeyttä. Anu oli varma tietävänsä miten hänen käy, jos työt eivät tästedes kulje.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu