Hei kaikki entiset ja nykyiset mopsin omistajat!
Haaveenani/suunnitelmissani on mopsin hankinta vielä tämän vuoden puolella.
Olen lapsesta lähtien ollut ihastunut ko. rotuun, ja nyt monen vuoden jahkaamisen jälkeen toiveissa olisi oman mopsin hankinta. paljon olen rodusta lukenut/ottanut selvää, mutta liikaa infoa ei ole koskaan!
Toivoisin siis asiallisia, totuudenmukaisia kertomuksia teiltä, jotka rodun tunnette.
Millaisia terveysongelmia olette mopsin kanssa kohdanneet?
Millainen luonne omalla mopsillasi on?
Onko mopsi helppo/vaikea/siltä väliltä kouluttettava? (toki yksilöllistä vaihtelua löytyy, mutta oma mielipiteesi..)
Sopiiko mopsi lapsiperheeseen?
Perheessämme on lapsia, asumme omakotitalossa yhdessä tasossa ja meillä on suuri rauhallinen piha. Meillä oli aiemmin sekarotuinen sekä dalmatiankoira, joten kokemusta koirista - varsinaisista jääräpäistä vielä kaiken lisäksi ;) - on. Lapset ovat aina eläneet koira-taloudessa, joten osaavat kohdella koiria nätisti, vaikka nuorin onkin vasta 4v.
Näyttelyitä/agilitya tms emme harrasta. Ulkoilemme paljon, luonnossa liikkuminen ja mökkeily yms on meille tärkeää.
En osaa tarkalleen sanoa, mihin mopsissa aikoinaan ihastuin - se vain oli "rakkautta ensisilmäyksellä" eikä ole liki kolmessakymmenessä vuodessa helpottanut. Toki kirjatietoa olen "imenyt" ja kasvattajiinkin aion enne hankintaa olla yhteydessä, mutta te mopsien omistajat - kertokaa omia kokemuksianne!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Moi, suosittelen mopsia! Se on sekä ulkoa että sisältä puhdasta kultaa :) Itselläni on musta 3-vuotias mopsinarttu, jolla ei ole ilmennyt vielä mitään muita terveysongelmia kuin röhisevä/röhkivä hengitys joka taitaakin olla yleinen vaiva mopseilla. Se kun on jalostettu sellaiseksi lyttykuonoksi :( Mutta onhan se sellaisena hirmuisen suloinen ;)
Koirani on lapsirakas, iloinen, touhottava, joskus hiukan itsepäinen ja rakastettava. Se on oppinut vaikka mitä temppuja ollessaan juuri SILLÄ tuulella että sattuu huvittamaan, jos mopsilla on itsepäisyyspäivä, on turha yrittää saada sitä hievahtamaankaan paikoiltaan jos se ei halua... Muuta miinusta ei mopsin luonteessa olekaan, ja onhan tuollainen pieni itsepäisyys söpöä. Jos sitä esiintyy joka päivä, saa omistaja tosin olla joskus kiristelemässä hampaitaan ;)
Kuten jo yllä mainitsinkin, mopsi on muuten melko helppo koulutettava, mutta jos känkkäränkkäpäivä tulee, niin opettamiselle kannattaa silloin panna paussi ja touhuta jotain muuta mukavaa :)
Mopsi sopii lapsiperheeseen hyvin ja rakastaa leikkiä lasten kanssa. Joskus oma narttuni innostuu röhkimään ihan kunnolla, kun saa leikkiä narunvetoa kummityttöni (6v) kanssa. Jos taas toinen kummityttöni (1v) nukahtaa vaikkapa kesällä nurmikolle, ryntää mopsini viereen makaamaan ja vahtimaan ettei pienelle käy mitään. Vaikka eihän se mopsi mitään tekisi, vaikka joku tulisi lasta "ryöväämään", sen verran ihmisrakas rotu on.
Mopsi tykkää remuta vapaana ja uida. Sen takia avara rauhallinen omakotitalon piha ja mökki on plussaa. Mopsi kaipaa myös hiukan muita seura ja kääpiökoiria enemmän liikuntaa, eli on hyvä jos samoilette muutenkin luonnossa ja jaksatte käyttää koiraa ulkona säällä kuin säällä.
Moi! Minulla on kaksi mopsia, toinen vaalea ja toinen musta. Mopsi kaipaa seuraa, ei ole mikään yksin viihtyvä.
Molemmat tytöt ovat hyvin erilaisia. Toinen haluaa koko ajan olla sylissä ja toinen taas katselee kauempaa. Molemmat ovat 5vuotiaita.
Vaalea on allerginen joillekin tuotteille, saa tärinä kohtauksia. Mutta kun sen tajusin, kartan tiettyjä puruluita. Toinen kuorsaa enemmän kuin toinen. Toinen on myös todella herkkä reagoimaan kaikkeen muutokseen: ripuli tulee jos valvotaan, matkustetaan jos on helle!
Pientä jääräpäisyyttä harvoin , varsinkin lenkillä.
Koulutus sujuu hyvin jos herkullisia makupaloja! Mopsit ovat ihania!