Uuteen kotiin?

23grg

Elikkäs minulla on 7-vuotias bichon frise narttu joka on asunnut pennusta asti vanhempieni luona maalla (itse siis muutin omiin oloihini kerrostaloon n. 4 vuotta sitten). Koiralla on siis siellä ISO piha jossa saa vapaana olla. Nyt olen mieheni kanssa muuttanut rivitaloon, mietein että olisiko mahdollista ottaa koira tänne nyt??
Maalla se joutuu oleen useasti aamusta iltaan yksin kotona, eikä sitä lenkkeilytetä/harrasteta sen kanssa mitään. Ainoastaan itsekseen juoksee ja temmeltää pihalla. Minä olen vielä puolisen vuotta kotosalla äitiyslomalla, joten koiralla olisi näin aluksi mukavasti seuraakin päivisin, jotta pääsisi rauhassa totuttelemaan uuteen asuinympäristöön. Piha meillä on täällä aidattu, joten siinä saisi oleskella. Ja tietenkin lähtisi aina mukaan vaunulenkeille jne.

Tulipas aika sekavasti kirjotettua, mutta ideana, kumpaa puollatte 1)Koira jää loppuiäkseen maalle missä on tottunut asumaan, mutta ei seuraa/virikkeitä, vai 2) muutto rivitaloon jossa seuraa ja aktiviteetteja, mutta asuinympäristö outo, ja vapaa liikkumatila pienempi ???

2

252

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Koirat on KinGeitä!!

      Voit ottaa se vaikka 2vko teidän luo kattoo tottuuko se siiheen uuteen ympäristöön.Onko miehelläsi allergia?
      Jos ei voit ihan hyvin ottaa sen teille

    • tätinen

      No rivariin tietysti.Sillä olis seuraa ja näkemistä.Lisäksi sehän pääsee lenkille vaunujen kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      118
      2435
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1562
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      644
      1028
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      906
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      696
    Aihe