Täytyisikö olla huolissaan, kun 3 kk pentuni murisee ja näykkii (siis äksyn tuntuisena, ei leikillään) kun otan sen syliin , jos se tekee jotain kiellettyä (on napannut kielletyn tavaran tms) tai esim. haukkuu ohikulkijoita. Se lopettaa kyllä sylissä. Periksi en ole antanut eli en ole päästänyt pois sen purressa tai muristessa, mutta nyt tehnyt tuota jo 3 viikkoa ja tuntuu että hampaisen kasvaessa alkaa jo sattua ja paljon . Jos annan ensin makupalan ja otan syliin ei tee tuota. Olen yrittänyt totuttaa sitä ottamalla yht´äkkiä syliin, ja taas päästämällä pois, eikä ole moksiskaan, jos tosiaan ei ole tekemässä noita em. kiellettyjä hommia. Välillä rasittaa, kun pitää olla hanskat käsissä, että voi ottaa mokoman pikkurääpäleen syliin, ettei pureminen satu. Pitäisikö olla muina miehinä vai kieltää (jopa rankaista?)
Kiitos!
Kiitos!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse tekisin sinun tilassasi ehkäpä johtajuus harjoituksia.. voit myös yrittää "matkia" emoa eli murista itse pennulle eli EI sanomalla mur vaan ihan syvällä rintaäänellä. On tehonnut ainakin meidän koiriin eli ne saa rauhoittumaan kun vähän murahtaa.
Tai sitten nopeaa alistusta..pentu selälleen ja murisee samalla hiukan..
Kokeile ensin pelkkää murinaa..
Ajattelinkin, että syytä ottaa luulot pois, vaikka vain "hellästikin". Kiitos kun vastauksestasi!
ei kannata olla huolissaan, koska se on niin pentu ja se pelkää varmasti kun se on niin pieni... ja sitä ei todellakaan kannata rangaista koksa siitä tulee pelokkaampi... en tarkota et ei saa koksaan rangaista mut kun se on vielä niin pieni niin ei ymmärrä sitä miksi sille sanotaan niin ni on parempi että ei rankaise! kieltääkkään ei kannata vieläjos se jatkuu sitten vielä pitkään isommaksi astisittensaajo rangaista...:P mulla ittelläni on chihuahua ja se ei ole koskaan ollu tollanen et tä's taas näkee kuinka erlaisia koirat voikaan olla!!!:P
Kiitos kommenteista. Luulen kyllä ettei ihan helpolla ala pelkäämään. Tosi rohkeasti menee kenen luokse vain (esim. miehiä pelaamassa jalkapalloa kentällä, sinne juoksi pallon perään murisenaan, eikä ollut yhtään mammaa ikävä). Olen yrittänyt varovasti alistaa, mutta jos ei pidä tosi pitkään alhaalla kurkusta kiinni, hyppää uudestaan puremaan ja murisemaan. Tiedän pari muutakin pentua (toinen lapinkoira toinen pystykorvan sekotus), jotka todella rohkeasti lähtivät jo ihan pienenä (3-4 kk vaeltamaan kotoaa naapuriin, niin kauas ettei koti edes näkynyt). Tällä meidän pystiksellä samoja taipumuksia, saa olla namut taskussa ettei karkaa pitemmälle (vaikka on tosiaan tuo 3 kk). Murisee ja haukkuu pihalle tulijoita, eikä edes häntä mene koipien väliin. Kasvattaja sanoikin, että nämä pystikset ei pelkää mitään. En kyllä silloin tajunut, että ovat siten myös tosi vaikeita saada tottelemaan. ÄÄh! Miksi en ottanut chihuahuaa!!!!! Ehkä sitten 15 vuoden päästä....
lisätä, että nostaa jo jalkaa (on tehnyt sitä 9 viikkosesta lähtien). Tosin satunnaisesti, mutta varsinkin silloin, kun haukkuu ja murisee epäilyttäville ohikulkijoille (kun ihmiset tulee lähelle, on iloinen ja hyppii, eikä yritä purra). Liittyisikö tuo murina jotenkin varhaiseen sukukypsyyteen? Joku terrieri oli kuulemma tollanen varhaiskypsä jalannoston suhteen ja nykyäänkin kuulemma kauhea (huom! kuulopuheita)