Euroopan Union,
maiden valtiovarainministerit kokoontuvat sunnuntaina iltapäivällä Brysseliin sorvaamaan vakautusjärjestelmää, joka saattaa muokata uusiksi unionin perusrakenteita. Ministereiden on määrä saada järjestelmän päälinjat julki ennen maanantaita, jolloin rahoitusmarkkinat avautuvat.
Rahoittajat haluavat tietää, miten EU-maat aikovat vakauttaa rahamarkkinat ja suitsia alijäämäiset taloutensa kuntoon.
EU-maiden on luotava mekanismi, jolla kulloinenkin horjuva valtiontalous saadaan tuetuksi ennen kuin se romahtaa Kreikan tavoin. Valmistelua johtaa talouskomissaari Olli Rehn. Päätökset tehdään määräenemmistöllä.
Valmisteilla olevasta vakauttamismekanismista ei ole kerrottu julkisuuteen vielä konkreettisia yksityiskohtia.
Joidenkin eurooppalaisten diplomaattilähteiden mukaan perustettava kriisirahasto rahoitettaisiin EU:n komission liikkeelle laskemilla velkakirjoilla, joilla olisi kaikkien jäsenmaiden takaus. Rahoitusmarkkinoilta näin kohtuullisilla koroilla saatua rahaa voitaisiin lainata edelleen akuuttiin rahoituskriisiin joutuville euromaille.
Eräiden diplomaattitietojen mukaan perustettavan vakautusrahaston suuruus voisi olla 60 - 70 miljardia euroa.
YLE Uutiset

Vastaukset 2
Vanhimmat
On se, sitä ne itse kukin pelkää erikoisesti EU:ssa oleva virkakoneisto, heillä siten pelkona, josko jää oma palkka saamatta ja siten on tukeutuminen aina kyseisen maansa työttömyyskortistoon, sillä heillä on hätä, nyt vasta lähteä hoitamaan kyseistä asiaa.
Entä se Suomen osuus maksusta, Heinolan Reumasairaalaan ei löytynyt 2 miljoonaa, kuin sitä vastoin kyllä Eu:n pussiin Kreikan tukemiseen lainarahan koron huomioiden yli 2 miljardin avustus oli paikallaan, että varsin hyvin ymmärtää Suomenkin herraportaan huolen "Kreikka kriisissä".
Tässä on nähtävissä miksi pikkuiset valtiot, Suomi mm. pääsivät mukaan EU:n
Rahaa tarvitaan ja tällainen päätös sinetöi pankeille takuuautomaatin.
Ne poliitikot, jotka liittivät Suomen EU: n, ovat menettäneet sen kunnian jota ehkä ovat saaneet.
Kuten aina on ollut, virkamiehet ovat koulutetumpia ja älykkäämpiä ja vievät poppariedustajia kuin pässiä narussa.