Äitien- ja isänpäivät ovat olleet pari viimeistä vuotta aika raskaita, kun olen todennut, että 30 ikävuotta täyttyy ihan juuri, eikä itselläni ole vielä lasta. Seurustelin kymmenisen vuotta tytön kanssa, joka ei halunnut lasta, enkä tosi asiassa minäkään hänen kanssaan. Eron jälkeen minulla oli useampia lyhyitä suhteita, muttei mitään sellaista, minkä olisin voinut kuvitella johtavan lapsentekoon.
Nyt olen parisuhteessa itseäni muutaman vuoden vanhempaan tyttöön. Sellaiseen, jonka kanssa voisin kuvitella perustavani joskus jopa perheen. Hänellä on kuitenkin jo valmiiksi lapsia, ja on tehnyt aika selväksi, ettei halua niitä lisää.
Ongelma on se, että minulla on luullakseni kolmenkympin kriisi ja suuri tarve saada aikaan jotain sellaista, mistä minut voidaan muistaa vielä pois menoni jälkeen - toisin sanoen siis hankkia lapsi. Kuitenkin huolimatta siitä, ettei nykyinen kumppanini halua lasta, en myöskään haluaisi jättää häntä, koska parempaa ihmistä en ole kohdannut koskaan. Hän on tietoinen kaikista ajatuksistani.
Sanokaa, etten ole ainoa ongelmani kanssa.
Nyt olen parisuhteessa itseäni muutaman vuoden vanhempaan tyttöön. Sellaiseen, jonka kanssa voisin kuvitella perustavani joskus jopa perheen. Hänellä on kuitenkin jo valmiiksi lapsia, ja on tehnyt aika selväksi, ettei halua niitä lisää.
Ongelma on se, että minulla on luullakseni kolmenkympin kriisi ja suuri tarve saada aikaan jotain sellaista, mistä minut voidaan muistaa vielä pois menoni jälkeen - toisin sanoen siis hankkia lapsi. Kuitenkin huolimatta siitä, ettei nykyinen kumppanini halua lasta, en myöskään haluaisi jättää häntä, koska parempaa ihmistä en ole kohdannut koskaan. Hän on tietoinen kaikista ajatuksistani.
Sanokaa, etten ole ainoa ongelmani kanssa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mutta oletko tullut ajatelleeksi sitä, ettei sinun välttämättä tarvitse siittää omaa lasta.
Sanot haluavasi tehdä jotakin, josta Sinut muistetaan poismenosi jälkeen.
Olisiko mitenkään mahdollista se, että paneutuisit näihin nykyisiin ihmissuhteisiin eli tähän nykyiseen kumppaniisi ja hänen lapsiinsa. Jos näin tekisit, niin uskon että teillä voisi olla ihan hyvä perhe nykyisellään ja nykyiset lapsetkin ottaisivat Sinut perheenjäseneksi. Ja, varmasti muistaisivat Sinut senkin jälkeen kun aika Sinusta aikanaan jättää. Kysymys ei oikeasti ole biologiasta, vaan siitä miten läheisistään välittää.
Tuo oli viisas neuvo.
Ei ole muutenkaan mitään järkeä tehdä tänne lisää lapsia, kun maapallo tuhoutuu liikakansoitukseen jo tälläkin ihmismäärällä. Pikemminkin väestönkasvu pitää saada hallittuun laskuun vapaaehtoistoimin paitsi eräille pirttiviljelyn ammattilaisille (uskonlahkot) pakkosterilointi viimeistään neljännen lapsen jälkeen. Ja lapsilisät ja muut perheavustukset pois, niin ahneimmat karsiutuu jo sillä.
Pyri jäämään historiaan omilla ansioillasi, älä itsekkäänä simenlinkona. Muistetaanko Mannerheim, Sakari Topelius, Aleksis Kivi tai Florence Nightingale lapsistaan vai omista teoistaan?
Muistatko omat esivanhempasi heidän teoistaan vai heidän lisääntymisestään? Mitä hyvää seurasi suurperheestä?
Kaikissa tuntemissani suurperheissä näkyy tuo älyn puoli jääneen lapsille alle keskitason. Erilaisia psyykkisiä vaivoja on tullut. Suurelta osin kyllä johtuvat L-positiivisen uskonlahkon pahasti vääristyneestä kasvatuksesta, mutta on siinä muutakin.
Kasvata nykyisen kumppanisi lapset niin hyvin kuin osaat. Kyllä he sinut ja sinun opetuksesi ja asenteesi taatusti muistavat ja aikanaan jos kauan elät, tee sama hyvää heidän lapsilleen. Muuta muistoa tuskin tulet itsestäsi jättämään, tee siis ainakin tämä sillä siihen taatusti pystyt!
En tiedä onko tästä kertomastani sinulle apua, mutta..
Itse olen kolmekymppinen nainen ja sain lapsen noin kolme vuotta sitten silloisen mieheni kanssa. Meillä oli jo jonkin aikaa mennyt huonosti, ja yllätysraskauteni oli viimeinen naula liittomme arkkuun. Erosimme, ja mies kieltäytyi kaikin tavoin olemasta missään yhteydessä edes tähän yhteiseen lapseemme.
Noin vuoden olin yksin (luulin olevani lopun ikääni), kunnes yllättäen tapasin uskomattoman ihanan miehen. Myös hänellä oli taakka kannettavana: hän ei koskaan voi saada omia lapsia. Tämän takia hänen aiempi avioliittonsa oli päätynyt eroon. Aloimme tutustua ystävinä, ja hyvin hitaasti uskalsimme myöntää että molemmilla oli todella syviä tunteitakin. Minulle suurimpia kynnyskysymyksiä oli lapseni: hän on minulle tärkeintä maailmassa, enkä voinut kuvitellakaan olevani sellaisen ihmisen kanssa parisuhteessa, joka ei sitä ymmärrä. Mutta tämä mies ymmärsi. Hän otti lapseni heti kuin omakseen, ja rakastaa häntä todella kuin omaansa. Tänä päivänä olemme hyvin onnellinen perhe. Nykyinen mieheni ei ole lapseni biologinen isä, mutta kaikessa todellisessa merkityksessä hän on juuri se OIKEA ISÄ. Välittävä, huolehtiva ja rakastava. Ja pieni tyttöni pitää häntä täysin omana isänään.
Yhtä lailla uskon sinun pystyvän olemaan isä puolisosi lapsille. Totuus kuitenkin on, että lapsen voi siittää kuka tahansa, mutta oikea isä on se joka arjessa pitää huolta ja rakastaa.
Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.
Se on se arki ja arjen haasteet, joissa tulisi olla mukana tässä ja nyt.
Lasten suusta kuuluu totuus, niinkuin sanotaan, sillä lapset ovat todella aitoja ja osoittavat kiintymyksensä mitä moninaisemmin tavoin niille, jotka heistä välittävät. Siinä on se elämän rikkaus, olivatpa he omia lapsia tai puolison lapsia ja samalla uusiopreheen lapsia, tai vaikkapa lapsenlapsia.
Tuota suunnatonta lasten luottamusta ihmisiin ja elämään ei pitäisi koskaan, ei millään tavoin tyrehdyttää tai tukahduttaa aikuisien taholta.
Välittämistä, sitä me kaikki tarvitsemme, niin lapset kuin aikuiset.
Aikuisena voin vain kysyä itseltäni, välitänkö minä, ja jos väitän, niin huolehdinko.