on aina kyseenalainen ihminen. Yhdysvalloissa tehdyn laajan tutkimuksen mukaan vanginvartijan työ on kaikkein vähiten arvostettu, kärkisijaa pitää aivokirurgit jne. Millainen ihminen hankkiutuu vartijaksi? Tyypillinen profiili on tässä: sulkeutunut, keskivaikea persoonallisuushäiriö, tulevaisuudestaan epävarma, vaikutteille - kuten kavereiden kertomuksille altis, henkilö jolle perusturva on kaikki kaikessa. Pimeämpiä puolia on mahdollinen sadismi ja erilaiset perversiot. Tuleeko tämä kenellekään yllätyksenä? Ei varmasti tule. Mitenkään arvostelematta tai luokittelematta voidaan objektiivisesti todeta, että on vähintään kulmakarvoja nostattavaa nähdä keinokuituisia valtion uniformuja ylpeänä pitäviä vartijoita esim. tulemassa ja menemässä perusturvallisen säännöllisesti vankilan portin läpi. Ei ole liioittelua sanoa, että vartijat lusivat elinkautista päivästä päivään, ja vieläpä pitävät siitä. He ovat laitostuneita.
On hämmentävää nähdä esim. tälläkin palstalla vartijoita jotka kerskailevat olleensa vartijoita 25 vuotta ja nyt viimeksi kuluneet 5 vuotta esim. jonkinlaisena päihdetyöntekijänä, joka kokee saavansa suurta tyydytystä nähdessään vangin pääsevän päihteistä eroon. Tällaiseen argumenttiin liittyy vähintäänkin potentiaalisesti kaksi virhettä. Suurinta tyydytystä tällainen vartijaa saa todellisuudessa siitä, että hänen elämässään on (hänen perspektiivistään) tapahtunut jotain, hän on saanut vaihtelua työhön. Toinen on se, että eivät ne päihderiippuvaiset mistään eroon pääse. Puhutaan murto-osista kaikista "päihdehuollettavista", jotka ehkä saattavat päästä eroon, mutta näinhän se vankein"hoito" toimii. Totuus on, että 75 prosenttia kaikista vangeista tulee takaisin ja niistä 99 prosenttia on päihdeongelmaisia. Kuinka suurta tyydytystä voi vartijassa tuottaa se, että 20 vuoden jälkeen "päihdetyöntekijäksi" siirryttyään hän uskottelee itselleen (ja todennäköisesti vangillekin) että nyt sitä ollaan sitten irti päihteistä, ja sitten kolmen kuukauden jälkeen sama naama on matkasellissä langanlaihana autovarkauksista tai ryöstöistä? Totta kai vartija ottaa tämän jälleen haasteena vastaan, ja jälleen "kuntouttaa" sen saman subunistin joka on ollut lääkekoukussa 15 vuotta 20 vuoden elämästään, ja sitten kierros jatkuu.
Tähän liittyvää "filosofointia" sitten harrastetaan lakisääteisillä kahvitauoilla muiden "päihdetyöntekijöiden" ja "tavallisten" vartijoiden kanssa. Kammottavaa.
On totta, että hoitoja täytyy yrittää, sillä sivistynyt yhteiskunta edellyttää sitä. Rohkenisin kuitenkin peräänkuuluttaa hoitoja myös vartijoille, sillä suurin osa heistä todella on sen tarpeessa. Tätä voitaisiin sitten humaanisesti harrastaa yhdessä niiden vankien kanssa. Oikea tukiryhmä ja -ympäristö. Kuinka fantastista olisikaan kun esim. vartija tunnistaessaan oman ongelmallisen mielentilansa siirtyä rupattelemaan oman tutun "tukihenkilönsä" vanki sen ja sen kanssa vaikka ihan selliin, ja parantaa maailman lisäksi toinen toisiaan vaikkapa vankilan pikakahvin kera?

Vastaukset 25
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9062338/44026433
Täällä ei voi kirjoitella asiaa, oli pitkä hyvä kirjoitus sinulla mutta.....
on ylittänyt arkisen ymmärrettävyyden yksinkertaisen yhtälön. Mutta se sinulle suotakoon Fionatar pien.
(Mahdoitko edes ymmärtää, mitä lausuin?)
Kumpi on perempi olla valehteva houru vai rehellinen houruakka:) ???
Mä sentään tunnustan ei kestä mennä nukkuu jos omatuntoo kolkuttaa.
kolkuttaa klomk klonk klunk-----pahastiko panee?
Onko sillä merkitystä täällä onko ex-vanki? vartija? kenties vangin omainen? vai palstahäirikkö?
Me olemme samalla lähtöviivalla kaikki ihmiset, alastomana ollaan synnytty ja nakuna lähdetään, jäljelle jää vain ajatuksemme jotka lopuksi jätämme kun meistä aika jättää läheisille ja lapsille.
Ei tittelit eikä muut vaan arvot, ja periaatteet ne jää mieleen aina.
Jos Veksi kuolisi tänään mulle jäisi mieleen sanasa pitävä mies ja paljon muuta positiivista, mutta jos Sulo ei muuta kuin tyhmyys no mitä minusta sen tietää jotka minut tuntee.
http://www.youtube.com/watch?v=nHM7njEiVV8
Taisit tuntea Veksin?
Tunsihan ne. Läheisemmin kuin kukaan arvaa. Sydänsuruissako Veksi ajoi rekan alle?
oli tosi asiallinen kirjoitus huomoiden tän palstan taso, täydet propsit sulle! Kirjoituksesi oli täyttä asiatietoa ja uskon, että olet alan ammattilainen jollain saralla, jossa noi asiat tulee esille, joko fiksu "x-konna" tai
vankein"hoidon" parissa työskentelevä.
vartijat näyttävät hiljentyneen?tuliko liian osuvaa tietoa tässä kirjoituksessa? :))))
Olen itse nyt ollut pari vuotta pamppuna ja hyvin menee. Ei mun mielestä vartijat kaipaa hoitoa.
olipas osuvasti kirjoitettu. isäni oli vanginvartija ja tilanne oli juuri kuvatunlainen! Kiitos kirjoituksesta :P
Tuskinpa vaan jos isäsi on ollut vartija voit yhtyä kirjoitukseen?
kirjoituksen tieteellinen lähtökohta. Amerikkalainen tutkimus? Viittaus tutkimukseen ilman lähdeviitausta?
Lusivat elinkautistaan? Kaksi töissä, kolme vapaalla, niinkö se elinkautinen luistaa?
Liisantytön määritelmän mukaan jokainen säännöllisesti työssäkäyvä Suomessa ja muualla maailmassa lusii elinkautista.
Liisantyttö antoi tyypillisen profiilin, siis on muitakin profiileja Liisantytön mielestä. Iso kysymys kuuluu mihin tutkimukseen Liisantytön "fakta"???? perustuu. Onko se tuo mainitsematon ja nimeämätön Yhdysvaltalainen tutkimus?
Ja jos on, niin miten suomalainen ja yhdysvaltalainen vankeinhoito eroavat toisistaan? Onko kuviot yks yhteen?
Onko kotimaista tutkimusta kotimaisissa olosuhteissa olemassa?
Nixutinia Lissantyttö ilahdutti, enkä yhtään ihmettele. Sen verran tuttu kaveri ja sen verran tuttu elämänkatsomus kyseessä, että toisenlainen kannanotto olis ollu yllätys.
Lycka till Suomen vartijat ja nykyinen organisaatio.
samma här. pellkkää bulshigtin jauhantaa koko tarina
pä hyvinki! :DDD Näkee että bamareita hatuttaa! :DDD ei siihen tarvita mitään lähteitä, että tiedetään tarina todeksi! :DDD Tällä palstalla ei ennenkään ole mitään lähteitä kaivattu, miksi nyt??? Rakkauden lähde on se paras lähde!
We love you Bamarit!! :D
Keskustelulle??? Jotenkin painui unholaan?!?! Minne jäivät vartijoiden "älykkäät" kommentit?
Älykkäät? ( kommentit. En ole nähnyt yhtään älykästä vartijoiden kommenttia.) Tämmöisiä pipipäitä kylläkin( kuten tämä Sipris. Sama levy soi milloin mihinkin suuntaan. Välillä soi niin lujaa, ettei housutkaan pysy jalassa.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9127248/44458958
Siinähän onkin yhteiskunnan eliitti koolla, kun vanginvartijat ja venkulat kiistelevät mitättömyyksistä. Voin kertoa molemmille ryhmille, että ei mene kummallakaan porukalla hyvin. Toiset ovat pienipalkkaisia virkamiehiä ja toiset totaalisia luusereita.
Tämä palsta on kuollut jo aikoja sitten! Toiset vangeista on sopeutunut hyvin yhteiskuntaan ja heillä menee hyvin! Toiset lusii palstalla koko ikänsä ja ovat kykenemättömiä mihinkään muuhun toimintaan yhteiskunnassa. Sopeutuneille nostan hattua! Kaikki on katsos itsestä kiinni miten haluu elää! Eiks juu ? Vai oletko kenties toista mieltä, koska asioista voi olla myöskin toista mieltä ja eikä samaa mieltä mitä naapurin eikka?.
siirryin nyt yrittäjäksi ja voin vahvistaa että tämä kertomus on taivaan tosi. Juuri kirjoituksessa mainittujen syiden takia päätin, ettei vartijan ammatti ollut minua varten
Olen vartija. Ollut jo neljännesvuosisadan. Taisin jo sanoa kuinka se minua hävettää. Aurinko paistaa muttei se yhtään lämmitä kun hävettää niin vietävästi. En edes huomaa hikoilevani taukoamatta. Hilsettä varisee puseron kaulukselle. Vituttaa ankarasti tämä nuoruuden päivinä tehty uravalinta. Olisi pitänyt uskoa sitä paljon lusinutta vankia aikoinaan. Taisi olla Lusu nimeltäänja ellen ihan väärin muista ajeli aikoinaan jonkun toisen kuuluisuuden autoa. Se sanoi että siinä Raamakirjassakin rinnastetaan vankinvartijan työ ihan kaikkein alimpaan kastiin. Oliko se niin että ne eivät ole edes sikojen paimentajien veroisia, en oikein jaksa muistaa. Mutta oikeassa se oli. Ennemmin sikojen kanssa karsinassa kuin uniformu päällä vankilassa. Kysyinkin kerran ihan vakavissani jospa pääsiisin sikoja hoitamaan, nauroivat vain kovasti kun esitin vankeinhoidon tutkinnon paperin. Revin sen paperin kuten tein sillekin jota tarvittiin sille kurssille pääsemiseksi.
Pelkään muita ihmisiä ja erityisesti vankeja ja esimiehiä olivatpa ne sitten vapaalla tai vankilassa. Mutta ennen kaikkea minua hävettää. En kehtaa käydä kovin usein kaupassa, ne kun siellä tietävät missä olen työssä. Katu gallupissa sanoin olevani renki enkä mennyt enää torille pitkään aikaan. Minä olen kanssa lukenut tutkimuksia ja sanoinko jo että minua hävettää. Dostojevskin Rikoksessa ja Rangaistuksessa ylioppilas Raskolnikovin omatunto soimaa häntä elämän tuhlaamisesta. Tiedän tunteen vaikken olekaan vuokraemäntääni tappanut lapiolla kuten Raskolnikov. Mutta elämän tuhlaamista, sitä tämä kaikki on. Olen huomannut että kaikki menee vain huonompaan suuntaan. Ja nyt tämä amerikkalainen tutkimuskin. Hävettää aivan kauheasti. Tunnen luissani oman mitättömyyteni koska olen jo vanha ja hyödytön. Tuskin enää muuta kuin biologista ongelmajätettä. Kulutan vaikka se on kaikkien kannalta hyödytöntä. Sanon vielä kerran että häpeän omaa itseäni ja ammattiani. Olisi vaan pitänyt uskoa sitä Lusua.
En pysty lukemaan Sinuhea. Siinä kun ei tapahdu mitään hyvää. Mutta luen kuitenkin ja koko kirjan ajan huomaan kuinka se oikea polku kulkee ihan siinä vieressä. Väärä päätös seuraa toistaan. Ihan kuten minullakin. Samaistun vaihteeksi Sinuheen. En ole eläissäni osannut yhtä oikeaa päätöstä tehdä. Olen vanginvartija ja minä häpeän ammattiani
Minäkin olen lusinut yli puolet elämästäni,ei mene hyvin mutta ei huonostikaan.Vartija,tavallinen,voi aivan hyvin,vaikka se joitakin harmittaa.Koko ajan jokin syö vartijaa,olosuhteet huononevat ja ne pienet edut viedään,mutta siitäkin tulee joillekin hyvä mieli.Kosta mitä kostat,systeemi kuitenkin luhistuu,ja vartija sen mukana.Hei tehdään niin kuin rosvot ja kansanedustajat määräilee,kehittyvien maakuntien suomi tulee,haluat tai et.
Kukaan kuullu?Keltä?Missä?Onko tietoo?Missä mun pillerit?Olenko hullu?Osaako joku sanoo?Kuka oon?
Täs olis vähän faktaa uusimisprosenteista...
http://www.rikosseuraamus.fi/25230.htm
sinne vankilaan kannata palkataan mitään professoritason ihmisii. Asiakkaat kun on mitä on, niin riittää nyky tasoiset työntekijätkin. Ps. pakko siellä on jonkun olla vartioimassa, ei auta itku markkinoilla.