Murha.info

Onko kyseinen sivusto (taas) nurin?
163368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kyllä minulla ainakin toimii. Eilenkin joku oli kirjoittanut minfoon, että pääsi vain ulkomaalaisen palvelimen kautta, mutta itsellä ei todellakaan ole ollut mitään ongelmia.
Myös Hejacissa oli mainittu, ettei minfo toimi, joten jotain häikkää kai taas on joidenkin pääsyssä palstalle.

Äänestä

hyvin pelaa.

Äänestä
  • Minfo on ollut toimimaton siitä lähtien kun sitä alkoi moderoimaan Kyöpeli.
    Keskustelu Bodomistakin lopahti siihen, kun keskustelijat bannattiin mielivaltaisin perusteluin.
    No, Arska on ennenkin lopetanut Bodom-surmista käytyjä nettikeskusteluja.

    Äänestä

  • w.a.g.n.e.r kirjoitti:

    Minfo on ollut toimimaton siitä lähtien kun sitä alkoi moderoimaan Kyöpeli.
    Keskustelu Bodomistakin lopahti siihen, kun keskustelijat bannattiin mielivaltaisin perusteluin.
    No, Arska on ennenkin lopetanut Bodom-surmista käytyjä nettikeskusteluja.

    päivittäin lukuisia kertoja minfon sivuilla enkä muista että olisi pitkään aikaan ollut toimimatta. Ihmettelen valituksia.

    Äänestä

  • w.a.g.n.e.r kirjoitti:

    Minfo on ollut toimimaton siitä lähtien kun sitä alkoi moderoimaan Kyöpeli.
    Keskustelu Bodomistakin lopahti siihen, kun keskustelijat bannattiin mielivaltaisin perusteluin.
    No, Arska on ennenkin lopetanut Bodom-surmista käytyjä nettikeskusteluja.

    Bodomin murhiin osallistunut Arska sai jättiperinnön ja on poliisille vaatinut, että kaikki Bodomin 4.5.60 kohdistva keskustelu tulee vaientaa. Asiaa käsitellään todennäkiöisesti Espoon vanhhoillispedofiili-istunnossa joskus kesäkuun alussa, kutsua en ole saanut, vain toimistosihteerin allekirjoittaman viestin.

    :)

    Äänestä

Kyllä sinne pääsee mutta onko kellään tietoa että miten nopeesti sieltä tulee vahvistus viesti s.postiin kun sinne rekisteröityy? Mä olen rekisteröitynyt sinne lauantaina että pääsisin kirjottamaan sinne, mutta, vieläkään ei ole tullut vahvistusviestiä. Eli, mikä siellä maättää????

Kertokaa ihmeessä jos joku tietää.

Äänestä
  • Laita mailia ylläpidolle.

    Äänestä

Sama vika ei pääse kuin ulkomaiselta palvelimelta on ollut jo muutaman päivän sellainen ongelma?
Tiedä sitten mistä johtuu?

Äänestä
  • En pääse minäkään sivuille. Miten tuo ulkolaisen palvelimen kautta sinne pääsy toimii käytännössä? Ohjeita?

    Äänestä

  • Tumpelo_ kirjoitti:

    En pääse minäkään sivuille. Miten tuo ulkolaisen palvelimen kautta sinne pääsy toimii käytännössä? Ohjeita?

    Lauantaina jälkeen en ole sivustolle päässyt.

    Äänestä



Lähetin viestiä ylläpidolle ja on kuulemma jokin ongelma Soneran kanssa. Selvittävät asiaa.

Äänestä
  • soneran kanssa nyt on aina omituisia ongelmia.
    http://www.helsinki.fi/~vmkari/sonera-echelon/

    ei tämä minfon ongelma yhtään tuon loogisemmalta kuulosta. soneran nimipalvelin antaa minfon ip-osoitteen, muttei päästä sinne siirtymään.
    ihan kuulostaa tahalliselta tapaukselta.
    ei nämä sensuurilta haisevat tapaukset suomessa aivan tuntemattomia ole:
    http://www.google.com/search?client=opera&rls=sv&q=halla-aho welho&sourceid=opera&num=100&ie=utf-8&oe=utf-8

    kuten myös tapaus matti nikki, mutta sen sivujen sensurointi on sentään selkeästi myönnetty.

    Äänestä

  • Nollåtta kirjoitti:

    soneran kanssa nyt on aina omituisia ongelmia.
    http://www.helsinki.fi/~vmkari/sonera-echelon/

    ei tämä minfon ongelma yhtään tuon loogisemmalta kuulosta. soneran nimipalvelin antaa minfon ip-osoitteen, muttei päästä sinne siirtymään.
    ihan kuulostaa tahalliselta tapaukselta.
    ei nämä sensuurilta haisevat tapaukset suomessa aivan tuntemattomia ole:
    http://www.google.com/search?client=opera&rls=sv&q=halla-aho welho&sourceid=opera&num=100&ie=utf-8&oe=utf-8

    kuten myös tapaus matti nikki, mutta sen sivujen sensurointi on sentään selkeästi myönnetty.

    Eipä pääse myöskään Bitaddictin sivuille.

    Äänestä

tänäänkän ole päässyt Murhainfoo täytyy ilmeisesti vaihtaa liittymää kun muualta pääsee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-420- kirjoitti:

Onko kyseinen sivusto (taas) nurin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu