Brasilianterrieri

trssh

Hei! Hyvät ihmiset kertokaa mitä olette maksaneet rekisteröidystä brassi pennusta, kun ollut luovutusikäinen. Mistään en ole löytänyt ns. suosittelu hintaa. Olen jälkeen päin ruvennut miettii, että onkohan huijattu.. Maksoin pennusta aika ison summan vaikka pentu oli luovutus hetkellä 4kk, alapurentainen, ei ollut rokotettu, todella pieni kokoinen, kylkiluut näkyi, kipeen oloinen. Mutta ei huolta, koira saatiin muutamassa viikossa kuntoon. rokotukset on ja hyvässä kunnossa laadukkaan ruoan ansiosta :) mutta kuitenkin jäänyt vaivaa, kennelillä oli kauhea kiire päästä koirasta eroo. sopimus tehtii huolto aseman pihassa kiireellä ja kenneliin ei päässyt katsomaan. mutta joo, viisas olisi jättänyt ostamatta. mutta koirassa ei mtn vikaa, suloinen, vilkas ja reilu 2vuotias brassi nykyään. Mutta kertokaa hintanne, epäilen että olen maksanut liikaa..

9

1761

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uskais

      Terve, kunnonkasvattajalta ostettu rokotettu pentu maksaa 800-1200 euroa. Näitkö kennelissä pentujen/pennun emää? Luulisin, että huijattu on, kerta koira on sairas, purentavikainen ja kerta kennelinpitäjä halusi kiireesti päästä eroon siitä! Ja vielä maksu huoltoaseman pihassa. OLiko myyjä ulkomaalainen?=

    • trssh

      kenneliin ei päässyt katsomaan pentuja ja emää, tai olosuhteita, jotka oli toisella puolella suomea. suomalainen oli kasvattaja. sopimukset oli valmiiksi kotona täyttänyt, kiireisen oloinen, mutta asiallisen näköinen kuitenkin. minkäänlaisia "käyttö ohjeita ei antanut". eikä tuttua ruokaa. koiran anto pyyhkeeseen käärittynä kun sopimuksen olin allekirjoittanut, ei mitenkään ensin sitäkään "näytellyt", kun yritin kuljetuskoppaan katsoa, niin käänsi kopan heti pois päin. epäilyttävää toimintaa. olimme kuitenkin tulleet puoleen väliin vastaan, joten ilman pentua emme lähteneet. katunut en ole pennun ostoa, mutta liika maksua olen katunut senkin edestä.. suomalainen koira, tai siis suomen kennelliittoon rekisteröity.

      • Onnellinen brassi

        Voisitko kertoa kyseisen kennelin nimen, vaikuttaa aika epäilyttävältä touhulta. Itse maksoin Brasilianterriersita, joka oli tarkistettu, sirutettu ja rokotettu 950€.


    • Whippet!

      Meillä on brasilianterrieri ja se maksoi 750e.

    • hmm.

      Heippa vaan, minulla on yli 3 v. uros brassi, josta maksoin 700e. Kyseessä oli kotikäyttöön tarkoitettu pentu, koska valkoista oli liian vähän. Pentu ja sen emo pitäisi aina nähdä sen omassa kotiympäristössä. Takaluukku kauppa kuulostaa todella epäilyttävältä...

    • brassi 2

      Meillä narttu maksoi 700 €. Oli jo tosin 2 vuotias kun tytön ostin. Uros maksoi 200 € sopimuksella, että vein uroksen kastroitavaksi. Eli minulla ei siis jalostuksellista hyötyä uroksesta.

      Viisas olisi jättänyt ostamatta joo, mutta toisaalta olit viisas kun ostit. Koira olisi luultavasti siellä kennelissä aika pian menehtynyt, jos oli tuossa kunnossa mitä kerroit. :|

      • :(

        Varsinainen pentutehtailijan prototyyppihän tuo oli kaikin puolin. Voi pentuparkoja! Näistä jutuista tulee aina niin paha mieli :'(


    • ¨_

      Narttupentu -08 EUR 800
      Urospentu -11 EUR 950 (samasta pentueesta purentavikaiset EUR 700)

    • iloinenbrassi

      Vähän myöhässä löydän tämänkin keskustelun, mutta itse sain pentuni ilmaiseksi kaveriltani. Täysin terve ja hyvin kaunis väritys. Sopisi näyttelykoiraksi mainiosti, mutta kotikäyttöön ja agiltyyn tätä vain on käytetty. Hintana olisi ollut 1000€, isä kun on Jadewarriorsin uros. Emä on myös kokenut näyttelykoira, mutta nyt ei kyllä muistu mieleen omistajan nimi.. Mutta tonnihan tästä olisi pitäny maksaa, jos ei olisi tullut minulle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      273
      9450
    2. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      5
      2821
    3. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      252
      2063
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      109
      1976
    5. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      78
      1478
    6. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      144
      1457
    7. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      133
      1408
    8. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      93
      1016
    9. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      71
      941
    10. Odotanko ihan

      Turhaan jotain välillemme?
      Ikävä
      40
      848
    Aihe