Riskitapaukset?

Taas on eri oppilaitosten pääsykokeet käynnissä ja hakijoita tulee tasaiseen tahtiin haastateltaviksi. Minä olen yksi heistä, joiden kontolla on ratkaista monenkin nuoren tulevaisuus. Vastuu painaa, eikä virhearviointeihin olisi varaa.

Jokelan ja Kauhajoen tapaukset ovat osoittaneet, että hakijoiden motiiveihin, taustatekijöihin ja ongelmiin tulee kiinnittää erityistä huomiota. Sellaiseen ei vain tällaisella riviopettajalla ole minkäänlaisia resursseja. En ole koulutukseltani psykologi enkä kuraattori. Psykologit, koulukuraattorit ja terveydenhoitajat taas varovat millään tavoin sotkeutumasta opiskelijavalintoihin. Mitä siis neuvoksi? Voidaanko hakija hyllyttää pelkän opettajan mutun perusteella? Mielestäni ei, vaikka merkit olisivat miten pelottavat tahansa.

Mitä tehdä, kun hakija on ilmeisen lahjakas, hyväkäytöksinen, puhuu täydellistä kirjakieltä ja aiempi koulumenestyskin hyvää keskitasoa, mutta haastattelussa käy ilmi, että hän täyttää kaikki mahdolliset listatut potentiaalin kouluammuskelijan kriteerit? Muutama niin hyytävä tapaus on osunut nyt kuluneelta keväältä haaviin, että tilanne tulevan syksyn osalta ihan oikeasti hirvittää. Sekä omasta että kouluni opiskelijoiden puolesta.

Poliisille ei voi soittaa, koska mitään ei ole tapahtunut. Opiskelijahuoltoryhmää tilanne ei hetkauta, koska kyseessä ovat vasta hakijat, eivät nykyiset opiskelijat. Valintakriteereihin nojautuen näitä hakijoita ei voi sivuuttaa.

Ei voi kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta. Suurista puheista huolimatta aiheen käsittely on täysin retuperällä.
19752
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

leimaamalla heidät jo nyt potentiaalisiksi sosiopaateiksi ja tuleviksi kouluammuskelijoiksi. Edesautat itse konfliktien syntyä vihjailemalla asiasta tuleville oppilaille ja nyt jo selvittämällä mahdollisuuksiasi saada viranomaisia tai muita tahoja aloittamaan ajojahtia tiettyjä yksilöitä kohtaan ihan vain siksi että juuri sinusta tuntuu siltä.

Itse asiassa te olette ylittänyt sen rajan mikä on omiaan aiheuttamaan epäluottamusta, pettymystä ja negatiivista leimaamista (tässä vaiheessa vielä huolestasi autuaan tietämättömille) opiskelijoille.

Äänestä
  • Vastuun kantajat ovat yleensä harvassa siinä vaiheessa, kun jotain tapahtuu. Vaikka kaikki huolestuttavat merkit ovat nähtävillä, onko silti mielestäsi edettävä niinkuin kukaan ei huomaisi mitään ja toivoa vain parasta? Kumpi painaa vaakakupissa enemmän: yhden ihmisen leimautuminen vaiko useiden ihmisten henki?

    Avaukseni pointti oli kuitenkin siinä, että vaikka päättäjien puheet ovat suuria, mitään konkreettista ei olla tehty sen eteen, että mahdolliset ongelmatapaukset voitaisiin ottaa huomioon jo opiskelijavalintoja tehtäessä.

    Oletko sinä joutunut työssäsi naamakkain aggressiivisen taistelulajeja harrastavan parikymppisen karpaasin kanssa, joka oppitunnille tullessaan on vetänyt aamukrapulaansa piriä? Minä olen. Oletko sinä joutunut tilanteeseen, jossa opiskelija kesken opiskeluprojektin menee psykoosiin ja alkaa käyttäytyä paranoidisesti? Minä olen. Tällaiset tapaukset näkyvät yleensä myös valintakoehaastatteluissa - tavalla tai toisella.

    Entä mitä itse tekisit, kun hakija jo valintakoehaastattelussa osoittaa ihailevansa kouluampujia, pitävänsä ihmiskuntaa luonnon syöpänä, pitää itseään muita älykkäämpänä ja siksi sosiaalisesti syrjittynä, halveksii koko länsimaista demokratiaa, on mielenterveysongelmainen ja on kiinnostunut aseista, räjähteistä ja taistelulajeista - ja on kaikesta huolimatta ilmeisen lahjakas? Eikö hälytyskellot saisi soida?

    Äänestä

  • Huolestunut ope kirjoitti:

    Vastuun kantajat ovat yleensä harvassa siinä vaiheessa, kun jotain tapahtuu. Vaikka kaikki huolestuttavat merkit ovat nähtävillä, onko silti mielestäsi edettävä niinkuin kukaan ei huomaisi mitään ja toivoa vain parasta? Kumpi painaa vaakakupissa enemmän: yhden ihmisen leimautuminen vaiko useiden ihmisten henki?

    Ihanko tosissasi luulet, että opinto-oikeuden puuttuminen estää amuuskelijoita kouluusi marssimasta? :D

    Minkä asteen oppilaitoksesta nyt puhut? Onko joku hakija todella haastattelussa suoraan ilmaissut ihailevansa kouluampujia? Vai onko kyse vain omasta pelostasi, joka vaikuttaa tulkintaasi ja analyysiisi hakijan psyykestä? Kaikki radikaalit idealistit eivät kuitenkaan ole potentiaalisia massamurhaajia.

    En nyt väheksy lainkaan tilannettasi. Mielestäni kuitenkin yhtälailla painavana asiana pitäisi muistaa sekin, että juuri kokemus yhteiskunnan syrjivyydestä, jota opiskelupaikan saamattajääminen persoonaan vedoten helpostikin peilaa, voi edesauttaa jo valmiiksi sosiaalisesti syrjityn negatiivisia tuntemuksia yhteiskunnan järjestelmää kohtaan. Tunne siitä, ettei anneta edes mahdollisuutta voi lamaannuttaa psyykkisesti tai synnyttää syrjäytyneessa, paljon epäonnistumisia kokeneessa pyrkijässä puhtaan vihan.

    Poliisi on varmasti kiinnostunut kuvailemistasi piripää- ja psykoositapauksista, jolloin vastuu jatkotoimenpiteistä ei ole enää sinun harteillasi.
    Voit varmasti keskustella huolestasi esimiehesi (rehtorin?) kanssa, ja pyytää käytännön ohjeita, joiden mukaan toimiessasi et kanna yksin vastuuta opiskelijavalinnoista ja niiden seurauksista.

    Ennakkoluulot ja leimaaminen eivät tässäkään tapauksessa ole minkäänlainen ehkäisevä toimintastrategia!

    Jos kyse on sellaisista parikymppisistä ihmisistä, voi heillä hyvinkin olla voimakkaita ja myös hieman mustavalkoisia ideologioita ilman, että he olisivat vähintäänkin sosiopaatteja. Valintakoehaastattelu on myös suht lyhyt aika tuoda esille ajatustensa koko kirjoa, siksi jotkin mielipiteet voivat kuulostaa jyrkiltä ja tylyiltä. Ihminen voi esmes olla tosiaan sitä mieltä, että ihmiskunta on pahaksi maailmalle muttei se tarkoita, ettö ihailisi tappajia ym. Vai onko joku suoraan sanonut ihailevansa kouluampujia?

    Minkälaisesta koulutuksesta on kyse?

    Äänestä

  • kyskys kirjoitti:

    Koulussa opetus on kaikille samanlaista riippumatta opiskelijan maailmankatsomuksesta. Opettajien ennakkoluulot eivät opetuksessa näy. Useimmiten opettajat eivät edes tiedä opiskelijoidensa taustoista. En ole ajamassa mitään opiskeluoikeuden poistamista riskitapauksilta, vaan toimintaohjeita valitsijoille.

    Olen valinnut opiskelijoita useissakin oppilaitoksissa tässä vuosien varrella. Ikävä kyllä, valintakokeissa esiin nousevat ongelmat usein ovat myös niitä syitä, jotka vaarantavat näiden henkilöiden opiskelun. Valintakokeet eivät todellakaan ole turhia ja antavat oppilaitokselle mahdollisuuden varautua tuleviin haasteisiin. Minusta on parempi tietää tulevista riskeistä kuin tuudittautua tietämättömyyden antamaan turvallisuuden tunteeseen.

    Riskit ovat todellisia. Mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat nuorten parissa lisääntyneet ainakin näin opettajan näkökulmasta katsottuna muutaman viime vuoden aikana aivan räjähdysmäisesti. Samoin niiden tuottamat ongelmat. Kukaan ei tee asialle mitään - suurista puheista huolimatta. Aselakeja kyllä tiukennetaan ja kouluihin rakennellaan turvakameroita ja kulunvalvontajärjestelmiä, mutta minkäänlaista ohjeistusta ei oppilaitoksille olla annettu siitä, miten riskitekijät pitäisi huomioida oppilaitosten valintakoetilanteissa - se kun olisi kuitenkin helpoin ja luonnollisin tilanne kartoittaa riskitekijöitä.

    Tietenkään kaikki riskit eivät tule valintakokeissa esiin, mutta haastattelutilanteissa monetkin hakijat yllättävän avoimesti kertovat ajatuksistaan ja ongelmistaan. Hyvä niin, koska sillä tavoin opintoja voidaan myös henkilökohtaistaa: luki-häiriö voidaan huomioida tehtäväksiannoissa ja arvioinneissa, terapiakäynnit osataan huomioida opiskeluprojekteja aikataulutettaessa, ADHD-tapauksessa prosessit pilkotaan lyhyemmän tähtäimen tehtäviksi eikä kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivän opiskelijan paineita lisätä liian stressaavilla tehtäväksiannoilla. Mikäli tällaisia asioita ei huomioitaisi, nämä henkilöt putoaisivat armottomasti kokonaan kyydistä.

    Ja toisaalta: oppilaitoksista ollaan tehty hoitokoteja vailla asianmukaisia resursseja. Me opettajat emme ole päihdetyöntekijöitä, sosiaaliviranomaisia, poliiseja emmekä psykoterapeutteja, siitä huolimatta näistä kaikista ammateista on tullut osa työnkuvaamme. Ainoa mahdollisuutemme on pyrkiä ennakoimaan tulevat haasteet ja miettiä mitä mielenkiintoista väriä opetustilanteisiin tuovat tullessaan taas ensi syksynä väkivaltafantasioita viljelevät, mielenterveysongelmista kärsivät nuorimiehet, jotka jo valintakoetilaisuudessa käyttäytyvät uhkaavasti.

    Äänestä

  • dghzh kirjoitti:

    >>Jos kyse on sellaisista parikymppisistä ihmisistä, voi heillä hyvinkin olla voimakkaita ja myös hieman mustavalkoisia ideologioita ilman, että he olisivat vähintäänkin sosiopaatteja.  

    Puhut nyt vain nuorista MIEHISTÄ sekopäinä, potentiaalisina psykopaatteina. Yhtälailla on samojen mielenterveysongelmien kanssa painivia nuoria NAISIA. Eikö heitä sitten pidetä uhkana? Miksi ei? Mistä tämä raju sukupuolittelu? Siitäkö, että edelliset kouluampujat ovat olleet miehiä? Satutko olemaan miesvaltaisen alan opettaja?

    Siinä asiassa olen samaa mieltä, että opiskelijaterveydenhuollon resursseja pitäisi todellakin korottaa huomattavasti, ettei esim. mielenterveyspotilaan pääsyssä vastaanotolle mene kuukausia. Nykyäänhän on täysin naurettavaa, että toiminta pohjautuu kaavaan: "pistetään sut jonoon, menee noin 4kk, tossa sulle mielialanappeja, syö niitä sen aikaa ja koita jaksaa".

    Miehillä naisia useammin uhka kohdistuu kanssaopiskelijoihin tai muhin ulkopuolisiin. Näin ainakin oman kokemukseni mukaan. Tottakai opiskelijoissa on myös sekopäisiä tyttöjä, mutta pahimmillaan he ovat itsetuhoisia. Vain pojilla olen huomannut väkivaltafantasioita ja sairaalloista kiintymystä aseisiin ja räjähteisiin. Päihteet, aseet, mielenterveysongelmat, itsetuhoisuus, sosiaalinen syrjäytyminen ja romanttisia sankarimyyttejä tarjoava macho-kulttuuri - siinäpä se varsinainen cocktail.

    Äänestä

  • Huolestunut ope kirjoitti:

    >>Jos kyse on sellaisista parikymppisistä ihmisistä, voi heillä hyvinkin olla voimakkaita ja myös hieman mustavalkoisia ideologioita ilman, että he olisivat vähintäänkin sosiopaatteja.  

    Itselläni on myös ollut mielenterveysongelmia keskivaikean masennuksen muodossa. Tämänkaltaisia ongelmia diagnosoidaan nykyään enemmän osaltaan siksi, että niistä yksinkertaisesti tiedetään enemmän. Masennus ym. ongelmat ovat yhtä lailla olleet osan aiempina vuosina diagnosoitujen nukahtamisvaikeus- tai vaikkapa sydän-ja verisuonitautien ym. ongelmien taustalla. Moni mielenterveysongelmainen menee nykyäänkin ensin puhumaan jostain fyysisestä vaivasta, jonka taustalta löytyy se masennus. Nykyään lääkärit osaavat paremmin diagnosoida mielenterveysongelmia.

    Nykyään siis masennuksesta ym. mielenterveysongelmista tiedetään enemmän ja ennen kaikkea niistä _puhutaan_ enemmän. Mielenterveysongelmat eivät enää ole aivan niin hävettäviä ja piiloteltuja asioita kuin ennen. Oikeastaan, joidenkin mielestä niissä on jopa jonkunlaista hohtoa ja uskottavuutta sekä elämänfilosofiaa. Tähän kun lisätään noiden kahden kouluammuskelijan saama suuri sympatia (juuri niitä kaltoinkohdeltuja kansanmarttyyrejä) niin kynnys puhua omista mielenterveysongelmista ja siihen liittyvistä aggressioista varmasti alenee.

    En missään nimessä tarkoita vähätellä ongelmaa (onhan itsellänikin ollut tuo masennus) mutta joskus tuntuu, että nykyään kynnys tulla diagnosoiduksi alenee. Tiedän erään joka mummonsa kuoleman jälkeen oli masentunut pitkään ja kävi terapiassa sen takia. Toinen aiemmin "normaali" jätkä alkoi puhua kovaan ääneen miten hänellä on pää pipi ja mielenterveysongelmia kun oli allapäin tyttöystävänsä jätettyä hänet 4-v. suhteen jälkeen. Palattuaan tyttiksen kanssa takaisin yhteen loppuivat puheet pipistä päästä kuin seinään. Nuo kaksi eivät luultavasti kuitenkaan ole riskitekijöitä.

    Siinä missä 10 vuotta sitten henkilö olisi pitänyt suunsa supussa tai kertonut kärsineensä enintään unettomuudesta, saattaa hän nyt täysin avoimesti kertoa olevansa masentunut. Itse en usko, että eri-asteiset mielenterveysongelmat itsessään olisivat _räjähdysmäisesti_ nousseet. Niistä puhuminen on kyllä kasvanut räjähdysmäisesti. Mutta mitenkä sitten kaikista lukuisista mielenterveysongelmaisista erottaa juuri ne, joilla on vakavia ongelmia ja jotka ihan oikeasti tarvitsevat erityistoimenpiteitä, se onkin hyvä kysymys.

    Saattaahan toisaalta moni vakavista mielenterveysongelmista kärsivä ihminen päälle päin olla kiltti ja hiljainen. Eli periaatteessa ihmisiä ei voida jaotella mielenterveysongelmaisiin ja "normaaleihin" pelkän ulkokuoren perusteella. Vaikka kuinka opiskelijavalinnassa keskityttäisiin ottamaan "normaalit" sisään, olisi joukossa silti mielenterveysongelmaisia. Kiltti ja hiljainen Lissu saattaa kärsiä paljon vakavammasta mielenterveyden ongelmasta kun kovaan ääneen uhoava Jassu.

    Sekin on pelkkä veteen piirretty viiva, että millainen ihminen on todellinen uhka muille. Tiedäthän, että esmes moni perheväkivaltaa käyttävä mies saattaa olla hyvinkin lupsakka työkaveri. Vahvojen huumeiden käyttö nyt ainakin on riskitekijä. Miten muuten koulunne suhtautuu huumeisiin? Mielestäni meillä voi saada jopa potkut jos käryää huumeista. Mielestäni myös väkivallalla uhkailu on pätevä syy evätä paikka. Koska vaikka tyyppi ei olisi tarkoittanutkaan mitään, on väkivallan avoin ihailu kuitenkin aikamoinen moka valintahaastattelussa. Täytyykö teidän perustella hakijalle, että miksi hän ei mielestänne sovellu kouluun? Selvästihän pelkkä koulumenestys ja lahjakkuus ei ratkaise, kun oppilaat kuitenkin kutsutaan haastetteluun.

    Jos nyt täytyy tehdä selkeää eroa entiseen, niin ainakin sosiaalisen elämän siirryttyä yhä enenevissä määrin nettiin ja peleihin alkaa myös todellisuudentaju ja normaalit ihmissuhdekuviot hämärtyä.

    Toivottavasti luit myös aiemmin toiselle kirjoittajalle heittämäni kommentit. En siis ole eväämässä keneltäkään opiskelupaikkaa, vaan haluan herättää keskustelua siitä, miten riskitekijöihin tulisi suhtautua.

    Tunnen varsinkin oman ryhmäni opiskelijoiden taustat kohtuullisen hyvin. Joukossa on paljonkin diagnosoituja mielenterveysongelmia, yleisimpinä masennus ja kaksisuuntainen mielialahäiriö. Eivät ne ole mitään ongelmia, vaan luovat lähinnä haasteita opetukselle. Mikäli terveysongelmat ovat tiedossa, oppilaitos voi hyvinkin henkilökohtaistaa opetusta siten, ettei terveydellisistä ongelmista olisi haittaa opiskelulle.

    Sen sijaan, vaaralliseksi tilanne käy silloin, kun cocktailissa tarpeeksi moni osatekijä osuu kohdalleen. Mielenterveys- tai päihdeongelmat eivät vielä yksinään ole mitään ylitsepääsemättömiä ongelmia. Siinä vaiheessa kuitenkin hälytyskelloni alkavat soida, kun hakija fantasioi väkivallalla, pitää itseään jonkinlaisena yli-ihmisenä, on kiinnostunut aseista, pitää elämää arvottomana, on sosiaalisesti hyljeksitty, ei omaa yhtäkään kaveria, on diagnosoitu masennus ja motiivit oppilaitokseen pääsemiselle ovat jotain aivan muuta kuin kiinnostuneisuus alaa kohtaan. Silti tällainen hakija voi olla lahjakas ja täyttää kirkkaasti valintakokeiden arviointiin annetut kriteerit.

    Aikoinaan keskustelin samasta aiheesta oppilaitoksemme vanhan kuraattorin kanssa ja hänen mukaansa "kahden ihmisen intuitio samasta hakjasta ei voi olla täysin kokonaan väärä". En todellakaan yksin päätä hakijoiden kohtaloista, vaan kaikissa valintakoetilanteissa arvioijia on aina vähintään kaksi.

    Mielenterveysongelmien yleisyydestä. Tottakai aiheesta myös puhutaan enemmän, mutta oma näkökantani perustuu lisääntyneisiin kriisitilanteisiin opinnoissa. Mielenterveysongelmista johtuvat opiskeluongelmat ovat lisääntyneet huomattavasti muutaman vuoden sisällä. Kyse ei ole mistään pikkuisista rakkaushuolista ja niihen aiheuttamista tunnetiloista, vaan itsetuhoisesta ja väkivaltaisesta käyttäytymisestä, johon usein liittyy myös erilaisten päihteiden väärinkäyttöä. Tällaisia asioita on erittäin vaikea arvioida lyhyessä valintakoetilaisuudessa, mutta mikäli kaikki merkit ovat näkyvillä, miksi niihin ei voitaisi reagoida ennaltaehkäisevästi?

    Niin, jos kyse on selvästä vakavasta riskitapauksesta, kuten päihteiden käytöstä yhdistettynä mielenterveysongelmiin sekä väkivaltafantasioihin, niin ymmärrän kyllä huolestuneisuutesi. Olen oikeastaan yllättynyt, että hakijat todella puhuvat tuollaisista asioista valintahaastattelussa...

    Onko teillä useinkin käynyt niin, että valintakoetilanteessa noita outoja merkkejä osoittanut aiheuttaa myöhemmin ongelmia? Tärkeämpi kysymys on, että onko huolestuneisuudessasi kyse siitä, että tuollaisia mahdollisia riskitapauksia yleensä pääsee kouluunne vai siitä, että taas sellaisia tapauksia tulee "paapottavaksi" opiskeluaikansa loppuun saakka?

    Jos opiskelija (siis jo opiskelemaan päässyt) on uhka koulullenne, niin eikö teillä ole mitään valtaa puuttua tilanteeseen? En ole sanomassa, että mielenterveysongelmaiset pitäisi potkaista pois opiskelemasta (oikeastaan jonkun asteinen jousto on hyväksi noissa tilanteissa, tiedän kokemuksesta) mutta jos opiskelija todella aiheuttaa todellista väkivallan uhkaa ja käyttää huumeita, niin eikö tilanteessa voi ottaa kovia keinoja käyttöön vai täytyykö tuollaista tapausta vain ymmärtää parhaansa mukaan opiskeluaikansa loppuun?

    Äänestä

  • -mirkku- kirjoitti:

    >>Olen oikeastaan yllättynyt, että hakijat todella puhuvat tuollaisista asioista valintahaastattelussa...  >Onko teillä useinkin käynyt niin, että valintakoetilanteessa noita outoja merkkejä osoittanut aiheuttaa myöhemmin ongelmia? >Tärkeämpi kysymys on, että onko huolestuneisuudessasi kyse siitä, että tuollaisia mahdollisia riskitapauksia yleensä pääsee kouluunne vai siitä, että taas sellaisia tapauksia tulee "paapottavaksi" opiskeluaikansa loppuun saakka? 

    Niin, eipä kai opettaja voi oikein muuta tehdä, kun koittaa puhua tällaisen tapauksen kanssa, jolla alkaa esmes olla paljon poissaoloja tai on selvästi huppelissa. Hankala tilanne, että jos syyllisestään kovilla keinoin puuttumisesta, mutta sitten ainakin syyllisestään jos ei puututa ja jotain pääsee tapahtumaan. On kyllä vähän väärin opettajiakin kohtaan ajatella heidän olevan joitain ennustajaeukkoja, joiden täytyisi ennustaa itse kullekin paras hoito mahdollisimman hellävaraisesti mutta silti tehokkaasti. Tuleehan siinä joustamisessakin raja vastaan. Aina ei vain voi, eikä tarvitsekaan miellyttää. Kun eipä sellaistakaan oikein voi pitää pinnalla, joka ei edes yritä uida. Ongelmatapaushan ei itse ikinä pääse jaloilleen, jos on aina joku pelastamassa pulasta ja paapomassa (sori, mieleen alkaa tulla oma alkkis isäni:).

    Ongelmatapausta voi aina koittaa tukea esmes juttelemalla hänen kanssaan, kehoittamalla häntä hakemaan apua ja lupaamalla joustaa jonkun verran tehtävien palautuksissa ym., mutta vastuu tekemisistään on silti ongelmatapauksella ihan itsellään. Joskus tuntuu, että nykyihminen on liiankin tottunut etsimään syyllisiä sekä vastuunkantajia ongelmiinsa ympäristöstä, ettei vahingossakaan vaan itse joudu kantamaan vastuuta tekemisistään. Ei se niinkään jatkuvasti voi mennä, että yksi vapautetaan kokonaan vastuusta, sitten joidenkin kilttien täytyy kantaa vastuu kahden edestä.

    Äänestä

  • Huolestunut ope kirjoitti:

    Vastuun kantajat ovat yleensä harvassa siinä vaiheessa, kun jotain tapahtuu. Vaikka kaikki huolestuttavat merkit ovat nähtävillä, onko silti mielestäsi edettävä niinkuin kukaan ei huomaisi mitään ja toivoa vain parasta? Kumpi painaa vaakakupissa enemmän: yhden ihmisen leimautuminen vaiko useiden ihmisten henki?

    Avaukseni pointti oli kuitenkin siinä, että vaikka päättäjien puheet ovat suuria, mitään konkreettista ei olla tehty sen eteen, että mahdolliset ongelmatapaukset voitaisiin ottaa huomioon jo opiskelijavalintoja tehtäessä.

    Oletko sinä joutunut työssäsi naamakkain aggressiivisen taistelulajeja harrastavan parikymppisen karpaasin kanssa, joka oppitunnille tullessaan on vetänyt aamukrapulaansa piriä? Minä olen. Oletko sinä joutunut tilanteeseen, jossa opiskelija kesken opiskeluprojektin menee psykoosiin ja alkaa käyttäytyä paranoidisesti? Minä olen. Tällaiset tapaukset näkyvät yleensä myös valintakoehaastatteluissa - tavalla tai toisella.

    Entä mitä itse tekisit, kun hakija jo valintakoehaastattelussa osoittaa ihailevansa kouluampujia, pitävänsä ihmiskuntaa luonnon syöpänä, pitää itseään muita älykkäämpänä ja siksi sosiaalisesti syrjittynä, halveksii koko länsimaista demokratiaa, on mielenterveysongelmainen ja on kiinnostunut aseista, räjähteistä ja taistelulajeista - ja on kaikesta huolimatta ilmeisen lahjakas? Eikö hälytyskellot saisi soida?

    Ihan mielenkiinnolla kysyn että tarkoittaako se, että pitää länsimaista demokratiaa, sanavapautta ja vapautta yleensäkin täytenä illuusiona ja aivopesuna, sitä että on potentiaalinen kouluammuskelija?
    Itse olen hakemassa sosiaalialalle, enkä tiedä mitä haastattelussa uskaltaa sanoa? Saako yleensäkään olla eri mieltä, vai pitääkö hymyillä tyhmänä ja kehua kuinka hyvin ihmiset voivat täällä hyvinvointiyhteiskunnassa jossa ajatellaan vain ihmisten parasta?
    Itse olen ainakin täysin eri mieltä, ja osaan kyllä perustella asiat hyvin (nyt en jaksa). Mutta asiahan on niin, että se joka esim. uskaltaa sanoa ääneen rakentavaa kritiikkiä maahanmuutopolitiikasta saa rasistin leiman otsaan, eikä muutenkaan saa sanoa mitään yleisistä käsityksistä poikkeavaa.
    Totuushan on se, että vaikka kuinka hyvin perustelee asiansa, niin ihmiset eivät halua kuulla totuutta...

    Äänestä

  • sssssss3 kirjoitti:

    Samoja asioita on jo tullut esille viestiketjussa ja aloittaja on aika lailla vastaillutkin niihin. Jos siis höyryämiseltäsi ehdit vilasta;)

    Äänestä

  • sssssss3 kirjoitti:

    Ihan mielenkiinnolla kysyn että tarkoittaako se, että pitää länsimaista demokratiaa, sanavapautta ja vapautta yleensäkin täytenä illuusiona ja aivopesuna, sitä että on potentiaalinen kouluammuskelija?
    Itse olen hakemassa sosiaalialalle, enkä tiedä mitä haastattelussa uskaltaa sanoa? Saako yleensäkään olla eri mieltä, vai pitääkö hymyillä tyhmänä ja kehua kuinka hyvin ihmiset voivat täällä hyvinvointiyhteiskunnassa jossa ajatellaan vain ihmisten parasta?
    Itse olen ainakin täysin eri mieltä, ja osaan kyllä perustella asiat hyvin (nyt en jaksa). Mutta asiahan on niin, että se joka esim. uskaltaa sanoa ääneen rakentavaa kritiikkiä maahanmuutopolitiikasta saa rasistin leiman otsaan, eikä muutenkaan saa sanoa mitään yleisistä käsityksistä poikkeavaa.
    Totuushan on se, että vaikka kuinka hyvin perustelee asiansa, niin ihmiset eivät halua kuulla totuutta...

    Jos olisit pyrkimässä esimerkiksi terveydenhoitoalalle, olisiko sinusta tärkeintä tuoda valintakoehaastattelussa esiin, millaisena pidät ihmiskuntaa tai miten suhtaudut maamme maahanmuuttopolitiikkaan? Ymmärrätkö?

    Olen itse ollut ihan samanlainen (kuin ilmeisesti sinäkin) dekadentti parikymppinen, joka diggasi Ulrike Meinhoffia ja Pentti Linkolaa. Oman aikani vaihtoehtoisia sankareita, joita fanittamalla oli helppo luoda itsestään kuvaa vastarintaan uivana älykkönä.

    En nyt puhu kuitenkaan kaltaisistasi wannabeista, vaan ihan todellisista mielenterveydeltään häiriintyneistä nuorista, jotka ovat ihan todellinen uhka - muullekin kuin mainstream-pintaliidolle.

    >>Itse olen hakemassa sosiaalialalle, enkä tiedä mitä haastattelussa uskaltaa sanoa? >Mutta asiahan on niin, että se joka esim. uskaltaa sanoa ääneen rakentavaa kritiikkiä maahanmuutopolitiikasta saa rasistin leiman otsaan 

    Mielestäni valintakoehaastattelussa saa ja täytyykin olla oma itsensä, mutta tilannetajua täytyy olla sen verran jottei möläyttele mitä tahansa sammakkoja suustaan. Tilannetaju on se avainsana. Jos sosiaalialalle pyrkivä alkaa kertoa miten ei pidä "mutiaisista" eikä oikein muutenkaan ihmisistä ja kertoo vielä halveksuvansa yhteiskuntajärjestelmää, hän antaa itsestään huonon kuvan. Toki saa olla omia mielipiteitä ja on hienoa, että uskaltaa pitää niistä kiinni, mutta toisaalta jos on jotain negatiivista sanottavaa jostain asiasta ja haluaa tuoda sen juuri siinä haastattelussa esille, sen kritiikinkin voi sanoa rakentavalla tavalla eikä turhan jyrkästi.

    Äänestä

Eiköhän se riitä että ei päästetä riskiammatteihin mielisairaita ja rikollisia eli ainakaan niitä joilla on väkivalta- tai huumetuomioita sekä psykiatrisia sairaalahoitojaksoja rasitteenaan. Lähiaikoina oppilaitokset saavat varmasti tiedot automaattisesti rekistereistä. Moni myrkytys ja lapsiin sekaantuminen saadaan näin estettyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Huolestunut ope kirjoitti:

Taas on eri oppilaitosten pääsykokeet käynnissä ja hakijoita tulee tasaiseen tahtiin haastateltaviksi. Minä olen yksi heistä, joiden kontolla on ratkaista monenkin nuoren tulevaisuus. Vastuu painaa, eikä virhearviointeihin olisi varaa.

Jokelan ja Kauhajoen tapaukset ovat osoittaneet, että hakijoiden motiiveihin, taustatekijöihin ja ongelmiin tulee kiinnittää erityistä huomiota. Sellaiseen ei vain tällaisella riviopettajalla ole minkäänlaisia resursseja. En ole koulutukseltani psykologi enkä kuraattori. Psykologit, koulukuraattorit ja terveydenhoitajat taas varovat millään tavoin sotkeutumasta opiskelijavalintoihin. Mitä siis neuvoksi? Voidaanko hakija hyllyttää pelkän opettajan mutun perusteella? Mielestäni ei, vaikka merkit olisivat miten pelottavat tahansa.

Mitä tehdä, kun hakija on ilmeisen lahjakas, hyväkäytöksinen, puhuu täydellistä kirjakieltä ja aiempi koulumenestyskin hyvää keskitasoa, mutta haastattelussa käy ilmi, että hän täyttää kaikki mahdolliset listatut potentiaalin kouluammuskelijan kriteerit? Muutama niin hyytävä tapaus on osunut nyt kuluneelta keväältä haaviin, että tilanne tulevan syksyn osalta ihan oikeasti hirvittää. Sekä omasta että kouluni opiskelijoiden puolesta.

Poliisille ei voi soittaa, koska mitään ei ole tapahtunut. Opiskelijahuoltoryhmää tilanne ei hetkauta, koska kyseessä ovat vasta hakijat, eivät nykyiset opiskelijat. Valintakriteereihin nojautuen näitä hakijoita ei voi sivuuttaa.

Ei voi kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta. Suurista puheista huolimatta aiheen käsittely on täysin retuperällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu