muistaa sen setelien leikkaamisen v.1946. Tulipa vaan mieleeni kun tuolla toisella palstalla sattui olemaan ikäisiäni jotka siitä kertoivat. Itselläni on joku mielikuva jutusta. Elin silloin isäni kanssa pienessä kunnan mökissä maalla ja köyhissä oloissa, äiti oli kuollut keuhkotautiin ja isä oli jo ikänsä puolesta vapautettu sodasta. Jostain luin, että isommat setelit vaan leikattiin. Luulen, että isällä ei juuri isoja seteleitä ollut niin siitä kai huono muistini johtuu.
Kuinka moni
..72ukko..-.-
11391
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
isäni oli pankinjohtaja, joka leikkasi niitä ja minä olin avustajana eli setelinippu pantiin pölkylle, minä pitelin isoa leipäveistä nipun päällä ja isäni löi kirveellä, jolloin nippu meni kahtia. Teimme sitä pönttöuunin edessä, jossa paloi tuli ja toinen puoli nipusta poltettiin uunissa. Muistelen, että toinen puoli pakattiin matkalaukkuun, jonka isä vei pääkonttoriin.
juttua on, kyllä avaaja oikein muistelee.
ttp://www.rahamuseo.fi/monetaria/studia_monetaria_viren_kevät_2007.pdf
tullut perille. Eikun uusintaan. Jos on nyt sellainen aika, että tällaisia linkkejä ei hyväksytä.
http://www.rahamuseo.fi/monetaria/studia_monetaria_viren_kevät_2007.pdf
Olin kansakoulun ekaluokalla v.1946, eli kevät lukukaudella. Tuo linkki olis ehkä selvittänyt 'rahanleikkaustoimen', mihin vuodenaikaan se tehtiin.
Mut se v.1963 tapahtuvan rahanarvonuudistuksen muistan kun 100 mk muuttui 1 markaksi. Mikko Alatalo mainitsi myöhemmin sanoituksessaan: "Rahamiehen maine meni sen sileän tien kun pennit poistettiin".
kun äitini oli saanut isänsä hänelle ottaman henkivakuutuksen tultuaan 40 vuoden ikään
ja se oli jokin oikein suuri seteli.
Kun se olisi pitänyt leikata, hän ei halunnut sitä tehdä, - seteli muistutti Antti-isän hyvyydestä.
Tunteellinen äitini.
Pennit tulivat sen 1963 rahauudistuksen myötä. Vanhasta markasta tuli penni. Sittemmin 5-pennisestä tuli pienin kolikko. Minulla on tallessa vielä jokunen pennin raha. Muistan, kun ne ja 5-penniset kerättiin lastenlasten säästöpossuihin
En viitsi ruveta googlettamaan, milloin pennit sitä ennen (siis ennen rahauudistusta) olivat poistuneet käytöstä, todennäköisesti inflaation seurauksena. Alatalon on täytynyt laulella tosi vanhoista ajoista, joita ei itse ole voinut elää. Äitini puhui usein hilkusta, joka oli hänen nuoruutensa 25-penninen.
Enpä tuosta googletuksestakaan tullut hullua hurskaammaksi. No kortteerikaverini oli saanut häppäkautensa poikki. Sanoi; minulla on säästössä 416.000 markkaa.
Notta paljonko hänellä oli sit rahanuudistuksen jälkeen? Käsitin, että 416 markkaa. http://www.kolumbus.fi/webweaver/uusiraha.html
416000 vanhaa markkaa oli 4160 uutta markkaa. Kymmenyspilkkua siirrettiin kaksi pykälää vasemmalle eli luku jaettiin 100:lla.
säästössä niitä linkissä mainittuja 1964--1968 vuoden "hopeamarkkoja" peräti kolmisenkymmentä. Olin 80-luvun vaihteessa vahtimestarina huvitilaisuuksissa ja hoidin narikkarahojen tilityksen ja silloin vaihdoin niitä itselleni. Siihen aikaan ne oli arvokkaita, mutta hopean arvo laski ja nyt ne ei ole paljon minkään arvoisia. En kyllä ole nyt arvoa mistään kysellyt.
Tässä keskustelussa on enemmän totuutta.
http://www.pk-numismaatikot.fi/forum/viewtopic.php?f=5&t=2622
Selasin kyllä linkin. 1946 alussahan toimenpide tapahtui. Muistan tapahtuman, kun isäukon kanssa hiideltiin kotia. Välillä pidettiin taukoa ja ukko laski setelin puolikkaita. Se ilme ei ole kadonnut mielestäni, kun hän tuijotti tyhjää ja totesi; "sinne ne perkeleet meni...olisi ollut niillekin rahoille käyttöä..." Varmasti olisi ollut ihan välttämättömään tarpeeseen.
Sikäli tämä "pakkolaina" oli ovela, että se koski vain käteisrahoja. Ei pankkitalletuksia. Köyhimpien rovot lähtivät suuremmalla varmuudella. Takaisinmaksu - no infaatiohan ne ehti syödä kolmasosaan.