Moi. Olen 16 vuotias, täysin ihmisiin pettynyt ja kyllästynyt, yksin viihtyvä nuori. Joskus ennen kavereita omistin, mutta en siitä oikeasti nauttinut, vaan ajattelin koko ajan mielessäni miten naurettavia ja säälittäviä he ovat. En omista sosiaalisia taitoja enkä niitä pahemmin kaipaakaan. Mielestäni normaalit massaihmiset ovat vaan jotenkin niin kuvottavia. Varsinkin läskit, tyhmät, rumat, vajaat. Hyi helvetti. En halua sellaisen edes koskevan minuun. Kauniit ja älykkäät ihmiset taas ovat muuten ok, mutta sairaan ylimielisiä ja ylpeitä, mikä on myös kuvottavaa.
Pystyn juuri ja juuri hyväksymään omat virheeni, mutta toisten virheitä en tosiaan pysty hyväksymään. Usein pelkkä ihmisen/ihmisten hiljainen läsnäolo saa minut sisältä kiehumaan raivosta, koska usein en siedä nähdä heitä silmissäni, kuulla ääniä, jne. Ihmiset vaan ovat kaikki jotenkin niin ällöttäviä ja ärsyttäviä, jokaikinen. Hyvin harvoin on poikkeuksia. Ihmiset kotona ja koulussa, oikeastaan ihan missä vain raivostuttavat minua pelkällä olemassaolollaan. Puhumattakaan jos joku mulkku keksii tulla lähelle juttelemaan tai koskemaan minua, niin hyi helvetti.
Pointtina tässä oli se, että haluisin tietää ajatteleeko kukaan mahdollisesti samalla tavalla? Onko tämä ihan yleistä vai olenko vaan outo ja kylmä kusipää? Ja haluaisin tietää samalla lailla ajattelevista sen, että miten teillä ihmissuhteet, onko yhtäkään ystävää, kenties kumppania?
Itsestäni tuntuu, etten koskaan pysty hyväksymään toista ihmistä niin, että saisin siitä kumppanin. Kuolen sit saatana yksin. Eikä pahemmin haittaa.
Ja pilkunnussijat jotka vittuilette otsikosta ettei tälläne oo oikee misantrooppi koska vihaan yksilöitä enkä koko ihmiskuntaa, niin otsikko nyt vaan on tuollainen joten syökää päänne.
Pystyn juuri ja juuri hyväksymään omat virheeni, mutta toisten virheitä en tosiaan pysty hyväksymään. Usein pelkkä ihmisen/ihmisten hiljainen läsnäolo saa minut sisältä kiehumaan raivosta, koska usein en siedä nähdä heitä silmissäni, kuulla ääniä, jne. Ihmiset vaan ovat kaikki jotenkin niin ällöttäviä ja ärsyttäviä, jokaikinen. Hyvin harvoin on poikkeuksia. Ihmiset kotona ja koulussa, oikeastaan ihan missä vain raivostuttavat minua pelkällä olemassaolollaan. Puhumattakaan jos joku mulkku keksii tulla lähelle juttelemaan tai koskemaan minua, niin hyi helvetti.
Pointtina tässä oli se, että haluisin tietää ajatteleeko kukaan mahdollisesti samalla tavalla? Onko tämä ihan yleistä vai olenko vaan outo ja kylmä kusipää? Ja haluaisin tietää samalla lailla ajattelevista sen, että miten teillä ihmissuhteet, onko yhtäkään ystävää, kenties kumppania?
Itsestäni tuntuu, etten koskaan pysty hyväksymään toista ihmistä niin, että saisin siitä kumppanin. Kuolen sit saatana yksin. Eikä pahemmin haittaa.
Ja pilkunnussijat jotka vittuilette otsikosta ettei tälläne oo oikee misantrooppi koska vihaan yksilöitä enkä koko ihmiskuntaa, niin otsikko nyt vaan on tuollainen joten syökää päänne.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Joskus on tuollainen olo, mutta se lienee "normaalia" kaltaiselleni ylidramaattiselle angstiluonteelle, joka elää turhauttavaa ja ikävystyttävää elämää, mutta omaa kuitenkin rautaisen itsetunnon.
Jatkuvana olotilana en pitäisi tuollaista "normaalina", ja kieltämättä mieleeni tulee joku kusipää.
Oletko aivan varma, että tuo on oikeasti sinun asenteesi? Vai voisiko olla, että se johtuu PITKÄAIKAISESTA yksinäisyydestä, sorretuksi joutumisesta tai huonoista kokemuksista ihmissuhteissa? Oletko oikeasti tuollainen, onko tuo osa luonnettasi, vai oletko pohjimmiltasi vain PETTYNYT (itsekin jotain vihjailit siihen suuntaan)...
No eihän kukaan ihminen ole jonkinlainen *naps* vaan. Jokaisen luonne muokkautuu elämänkokemusten myötä.
Mutta on totta, että minulla on huonoja kokemuksia. Hengasin todella pitkään narsistimaisen bestiksen kanssa, mikä sai mut vihaamaan itteeni, sitte bestistä ja rimpuilin eroon siitä. Mua on myös koulukiusattu aika rankasti ala-asteella ja yläasteella, ja kun ei kiusattu niin syrjitty. Olen ollut todella pitkään myös hyvin yksinäinen. Luultavimmin näistä syistä luonteeni on muokkautunut tälläiseksi katkeraksi paskapääksi. Nykyään ei kukaan kiusaa, lähinnä minuun ei reagoida mitenkään ja ihan hyvä niin. Ja angstaamiseni ja murhaava lookki on pitäny huolen ettei kukaan vahingossakaan tuu sanomaan moimitäkuuluu jne.
Mutta nyt en vaan enää mahda mitään sille, etten pidä ihmisistä, ollenkaan. Olen kurkkuani myöten täynnä. En todellakaan usko että mikään ammattiapu auttaa, koska en ole sairas, olen vaan tälläiseksi muokkautunut.
"Mielestäni normaalit massaihmiset ovat vaan jotenkin niin kuvottavia." Jaahas, tuosta tulee väkisinkin sellanen fiilis, että olet itse ylimielinen ja ylpeä kun luulet olevasi ihmeellisempi ja monimutkaisempi kun peruspetteri mikä on siis mielestäsi kuvottavaa. Vaikka olisit kylmä kusipää niin millä tavalla kuvittelet eroavasi massasta..? Ei ne ajatukset vaan teot... ( joo, en itekään tiiä mitä tarkotan o.o)
Missään kohtaa en sanonu että olen itse tosi mahtava ja ihmeellinen..ja tiiän, en olekkaan. Olen itse yhtä surkimus kuin kaikki muutkin ihmiset. Vaikken nyt itseäni varsinaisesti inhoa. Jos joku ihminen pitää hyväksyä niin se on ittensä. Ei sen takia että olisin tosi erikoinen vaan sen takia että se olen minä, enkä pääse itteäni karkuun ellen tee itsemurhaa, jota taas en menisi nyt ainakaan ihan hetken mielijohteesta tekemään.
Nii nii, toi siis on joku sairausko? :D vitut, toi on se oikee TEINI-IKÄ VAAN :D se kyllä menee ohi ajan kanssa :D :D Sori jos pilasin sun hyvän jutun... Ja teinithän osaavat noi säälikirjotukset yms.. hah, vitja että repesin...
öö.. ja missä niin lukee että olis sairaus? Niin, ja ei sitä tiedä vaikka olisikin teini-ikää vain, kyllä teinillä nyt kuitenkin lupa angstata ja vihata ihmisiä. Oot kyllä kans niitä ihmisiä jotka sais hävittää kokonaan. Kun et selvästi ymmärtänyt mitään tekstistäni. Kieriskele vaan ylpeydessäsi ja elä rauhassa "parempaa elämääs", turha paska olento olet kuten kaikki muutkin eikä olemassaolostas ei ole ku harmia.
Joo kyllä se sitä teini-ikää on :D usko jo hyvällä.. Aika pinnallinen teini muuten ootkii jos kaikki rumat, lihavat, tyhmät yms ovat kuvottavia.. ehkä sun kasvatuksessa on vika tai sit ihan oikeesti sun pään sisällä. Jos on kerta noin huono olla niin mitäs siinä vielä murehdit :D :D Asioilla on tapana järjestyä...
Hei muuten jos kerta IHMISET ovat ällöttäviä ja niiden seura saa sut kiehumaan ravosta miten oot tähän asti kestäny olla omassa seurassasi ja mielupuolisten ajatustesi parissa?? hmm....
Ei tämä kovin harvinaista ole täällä Suomessa. Ei tietysti mikään yleinenkään, mutta kyllä varsinkin teinikäisiä ja nuoria aikuisia, sekä sitten ikäihmisiä, joilla se misantropia ja eristäytyminen on pitempiaikaisempaa ja todennäköisesti elämän loppuun jatkuvaa.
Kai se on jonkinlainen itsepuolustusmekanismi. Jos ei ihmissuhteet ole menneet ihan putkeen, helposti sitä voi jättää sellaisten luominen kokonaan ja vihata heitä kaikennäköisistä irrationaalisista syistä. Myös vaikuttaa siltä, että misantropi vihaa itseään paljon. Muissa nähdyt ei halutut, ärsyttävät ominaisuudet, ovat niitä samoja asioita, mitkä tunnet itsessäsi itseäsi ärsyttävän.
Pääasiassa se on mielestäni aikaa "tyhmää" ja egoistista käyttäytimistä, mutta selitykset löytyvät lapsuudesta, koulusta ja kotoa todennäköisesti, joten ymmärrettävääkin se on. Itse olen myös omissa oloissa elävä, mutta vaikka olen vielä liian kriittinen itseäni ja muita kohtaan monissa asioissa, harvemmin tunnen suurta ärsytystä tai vihaa muiden ihmisten takia. Kyllä mäkin teiniangstasin huolella ja jossain vaiheesssa koin puhdasta ihmisvihaa, voisi sanoa, itsäni ja muita kohtaan. Tässä on elämä aikaa viisastua, jos niin on ollakseen.
Täähän on suoraan siitä South Parkin "conformist bitches" jaksosta missä ne "gootit" viljelee stereotyyppisiä lausahduksiaan. Mut hyvää viihdettä, ei siinä mitään!
Hei vaan. Osaan samaistua tähän ajattelu tapaasi. Kyllä, ne massaihmiset ottavat todellakin päähän, enkä minäkään heidän kanssaan viihdy sitten pätkän vertaa - pissikset varsinkin kuvottavat. Kyllähän sitä kunnon juttuseuraa harvassa on...