3 eri rodun hyvät ja huonot puolet

supyco

Suomenlapinkoira, Lk Pyreneittenpaimenkoira, Lk Collie.
Kertoisitteko näiden rotujen edustajat, rodusta hyviä ja huonoja puolia. Luonteita haluan ainakin kuulla ja mitä harrastatte ja miten se sujuu.

Olen hankkimassa toista koiraa muutaman vuoden päästä, mutta haluisin jo nyt tutustua perusteellisesti rotuun. Haluan siis 40-60cm kokoisen koiran eli keskikokoisen tai ison. Haluan että se on suht aktiivinen, jaksaa tehdä ja tekee mielellään kun tehdään, mutta kotona on rauhallisesti eikä hypi seinille jos joskus on lyhyemmät lenkit. Ja koiran pitää olla miellyttämisen haluinen ja nopea oppimaan. Ei älyttömän herkkää, mutta ei kovaakaan, tasainen tai hiukan herkkä/kova voi olla. Harrastaisin näyttelyitä ja agilitya, myös mahdollisesti tokoa ja jtn pk-lajia jos se on rodulla mahdollista. Silloin kun koiran hankin asun kerrostalossa, mutta en keskustassa eli toivon mukaan lähellä on hyvät ulkoilumaastot. Ainakin koirapuistoon pääsee, jossei lähellä ole metsää jonne pääsisi vapaaksi. Kilometri määristä lenkkeinä en osaa sanoa, mutta päivässä saisi ainakin 2 tuntia lenkkiä, joskus enemmänkin(esim. viikonloppuisin)(aamu 30min, iltapäivä 1h, ilta 30min). Koira saisi pienestä pitäen hyvän peruskoulutuksen, pentukouluun mennään jos lähellä sellainen sopivaan aikaan on. Mitäköhän vielä.. No mietin lapinkoirasta sitä, että haluisin paimensukuisen(ohuempi turkki), mutta haluaisin käydä näyttelyissä, joten onko se ongelma jos näyttely-lapparilla on ohut turkki? Tai vaikuttaako se siihen arvosteluun tms.
Ps. Vaikka suomenlapinkoira on fci5 kuuluva, laitoin sen tänne, koska moni niistä paimentaa ja nuo 2 muuta on paimenkoiria.

4

669

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kontakti suoraan

      Hyvät ja huonot puolet ajattelee kukin ihminen omista lähtökohdistaan hyvinkin eri tavalla. Ensin pitäisi sinun siis tuntea juurta jaksain ko rodut sekä ihminen, joka vastaa.

      Suosittelen, että tutustut ko rotuihin kirjallisuuden kautta mahd tarkkaan (net, kasvattajat, kotisivut, koiranet, rodunomaiset harrastuskuviot, koulutustavat yms). Sitten menet paikallisen rotuyhdistyksen kentän laidalle katsomaan koiria ja tutustumaan henk koht. Tällaisista vastauksista voi muuten saada täysin väärän kuvan rodusta. Miten moni rodun harrasta ja minkätyyppinen ihminen edes liikkuu tällaisilla palstoilla, saati alkaa kirjoittelemaan.

      • alkup.

        Okei kiitoksia! :) Esim. rotujen yhdistyksien sivuilla olen käynyt, mutta siellä kerrotaan aina niin niukasti koiran luonteesta..


    • asnkuu

      suosittelen bordercollieta. ne ovat aktiivisia ja helppo kouluttaa. meillä on ollut monta bortsua. kissa ja gerbiileitä hyvin tullut toimeen, osaavat paimentaa hyvin jos opettaaa bordercollieilla on paksu turkki mutta pärjää talvellakin ulkona ilman mitään vaatteita

      • sakulakumaku

        Sellainenkin olisi aloittajalle hyvä vaihtoehto. Loistava koulutettavuudeltaan ja työskentelyominaisuuksiltaa. Hyvä perhe-, työ- ja harrastuskoira !


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      95
      1541
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      47
      1043
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      15
      906
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      848
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      82
      768
    6. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      93
      746
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      737
    8. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      728
    9. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      14
      703
    10. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      697
    11. 68
      682
    12. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      674
    13. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      59
      672
    14. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      651
    15. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      595
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      46
      579
    17. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      576
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      557
    19. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      535
    20. Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?

      Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla
      Lappajärvi
      149
      534
    Aihe