Päivä Tukholmassa

Laiva tulee perille aamuvarhaisella mutta museot aukeavat vasta kymmeneltä. Pääseekö mihinkään sisälle ennen kymmentä vai täytyykö aikaa tappaa terminaalissa. Pienten lasten kanssa ei kaupungilla kävelykään oikein suju.
71321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei ruotsista saa ees kaljaa baarista ennen kymmentä :(
Paska Maa!!

Äänestä

Eli ilmeisesti menet Turusta Tukholmaan (?) jolloin laivasta pitää poistua tavaroineen aikaisemmin, kuin He-Tu laivoilla.

Terminaalissa, kahviloissa, jotkut kaupat aukeaa ennen 10. Voi siinä tenavat valittaa, muistan itse muutaman vuoden takaa....

Äänestä
  • Oikeinko joku tavaratalo olisi auki heti aamusta? Se olisi mainiota, saisi pari tuntia kulu´maan ja sitten voikin jo mennä bussilla museon ovelle jonottamaan...

    Äänestä

Ainakin jonkin aikaa voisitte matkustella maanalaisella, muutamat asemat ovat ihan katsomisen arvoisia ja parissa on valtavan pitkät rullaportaat, joista ainakin minun lapseni pitivät aikoinaan. Hötorgetin torielämä on kanssa Suomesta tulevalla eksoottista, myyjät kun ovat kaikista maailman suunnista. Ja usein on tarjolla ennen näkemättömiä hedelmiä ja muitakin tavaroita. Vieressä oleva kauppahalli ei sekään avanne oviaan ennen klo 10:ntä.

Äänestä
  • Kuulostaa kivalta kohteelta, mutta miten sitten suu pannaan kun tulee pissahätä tai pitäisi vaihtaa vaippa? Maanalaisella ajelussa sama juttu, tuskin siellä sentään vessoja on.

    Äänestä

  • Tytti kirjoitti:

    Kuulostaa kivalta kohteelta, mutta miten sitten suu pannaan kun tulee pissahätä tai pitäisi vaihtaa vaippa? Maanalaisella ajelussa sama juttu, tuskin siellä sentään vessoja on.

    Moi! Aamulla varhain voi mennä esim. Kaknäsin-torniin katselemaan maisemia, se aukeaa ennen kymmentä. Myös monet kahvilat ja hampurilaispaikat ovat jo aamusta auki. Yksi tapa on mennä heti aamusta vanhaan kaupunkiin ja kierrellä ja katsella kuinka se herää eloon. Eihän siellä mikään auki ole, mutta mukavasti aika menee muutenkin. Lisää tietoa Tukholmasta ja aukioloajoista löytyy netistä, esim. www.stockholmtown.com

    Äänestä

  • Tytti kirjoitti:

    Kuulostaa kivalta kohteelta, mutta miten sitten suu pannaan kun tulee pissahätä tai pitäisi vaihtaa vaippa? Maanalaisella ajelussa sama juttu, tuskin siellä sentään vessoja on.

    Isommilla maanalaisen asemilla on ihan ok hoitopaikat. Usein yhdistettynä vammaisten vessoihin. Siis vaipan vaihto kuva ja pyörätuoli ovat saman vessan ovessa. Keskusasema on keskeisellä paikalla, sieltä ei ole pitkä matka minnekään. Ja jos laivasta lähtiessä vaihtaa vaipan, niin ei kai sitä ihan heti uudestaan tarvitse vaihtaa. Mieteskelen minä, noista vaipan vaihtovuosista kun on aikaa kulunut jonkiin verran.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tytti kirjoitti:

Laiva tulee perille aamuvarhaisella mutta museot aukeavat vasta kymmeneltä. Pääseekö mihinkään sisälle ennen kymmentä vai täytyykö aikaa tappaa terminaalissa. Pienten lasten kanssa ei kaupungilla kävelykään oikein suju.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu