Juttelin satunnaisen tuttavan kanssa, 68-vuotiaan sinkkunaisen, joka osaa vain keskutella miehistä ja siitä, mitä miehet hänestä ajattelevat, onko tukka hyvin ja onko hän kovinkin seksikäs yms. Toinen tuttava, nainen hänkin, on 69-vuotiaana leskeksi jäätyään vailla uutta kumppania. Hän on tottunut siihen, että edesmennyt miehensä ylisti häntä seksikkääksi. Nyt puhutellaan vaan mummuksi ja onahan se kamalaa, eihän 69-vuotias ole vielä mummuikäinen. Eikö?
Mikä meitä vaivaa? Onkohan näitä teini-ikään jääneitä paljonkin naisissa ja miehissä? Voiko hormoonikorvaushoito vaikuttaa aivoihin siten, että pillereitä vuosia popsittuaan sukupuolitarve on korostunein tarve eli mummuista tulee älyllisesti jälkeenjääneitä ? Miksi seksikkyys on tämän ikäisille niin tärkeä asia, kun nainen eivät missään tapauksessa enää voi synnyttää ja useimmilla miehilläkin kunto tai välineet ovat siinä jamassa, että ilman apukeinoja paine nousee ainoastaan pään sisällä. Jotenkin kammoan mummuikäisten yletöntä kiimaa.
Joku mies kertoi tällä paltalla joskus, että tämänikäisiä naisia on kiusaksi asti ja että he suorastaan tunkevat miesten seuraan "siinä tarkoituksessa" eli sukupuoliaktia saadakseen. Kyllä se pitää paikkansa, kun käy katsomassa mummutiskiä vaikkapa Vanhan Kellarissa. Järkyttävää.
Mikä meitä vaivaa? Onkohan näitä teini-ikään jääneitä paljonkin naisissa ja miehissä? Voiko hormoonikorvaushoito vaikuttaa aivoihin siten, että pillereitä vuosia popsittuaan sukupuolitarve on korostunein tarve eli mummuista tulee älyllisesti jälkeenjääneitä ? Miksi seksikkyys on tämän ikäisille niin tärkeä asia, kun nainen eivät missään tapauksessa enää voi synnyttää ja useimmilla miehilläkin kunto tai välineet ovat siinä jamassa, että ilman apukeinoja paine nousee ainoastaan pään sisällä. Jotenkin kammoan mummuikäisten yletöntä kiimaa.
Joku mies kertoi tällä paltalla joskus, että tämänikäisiä naisia on kiusaksi asti ja että he suorastaan tunkevat miesten seuraan "siinä tarkoituksessa" eli sukupuoliaktia saadakseen. Kyllä se pitää paikkansa, kun käy katsomassa mummutiskiä vaikkapa Vanhan Kellarissa. Järkyttävää.
Vastaukset 36
Vanhimmat
tässä iässä yritetään pelastaa, mitä pelastettavissa on. Leskeksi jäätyäni olen tutustunut muutamaan mieheen ja heidän kertomansa mukaan naiset ovat hyvin aktiivisia. Itse odotan mieheltä enemmän aktiivisuutta, siinä suhteessa olen vanhanaikainen. Kun on yksi hyvä liitto takana, ei koe jääneensä mistään paitsi ja voi tarkkailla uteliaana, mitä elämä tarjoaa. Tuo seksikkyys on yllä vyörynyt yli äyräiden, kun sineitäkin kuvataan seksikkäiksi. Onneksi on muutakin elämänsisältöjä. Putsasin rivitalon päädyn ruusut ja lähden vielä metsää raivaamaan.
joka kulkee hiukset hatsallaan, niinkuin nuori murrosiäinen likka, mut kun naamaan kattoo, on kuin riihen seinästä revitty, ja aika mennyt jo iät ajat ohi, eli varmaan on pitkälle yli 70:nen.
Tänäänkin törmäsin siihen ja että teki häijjyä, niin ällötti. Olisi paljon kauniimman näköinen, kun laittautuisi jotakuinkin ikätasonsa mukaisesti. Niin, kun katsoi muita vastaavan ikäisiä naisia, oli ilo katsella sitä sopusointuista kaunista ulkonäköä.
Vanhan Kellarissa toki olen käynyt, mutta en ole siellä mitään mummutiskiä nähnyt.
Oiekinoko siinä lukee, että mummutiski?
joskus 45 v sitten. En muista mitään koko paikasta. Taisin olla ensirakkauden kanssa.
Se, mikä Vanhan Kellari on ollut 45 vuotta sitten, ei ole sama, kuin mikä se nyt. Nykyisin se on ydinkeskustan lavatanssi mesta.
Sehän oli pitkään ns. homojen paikka, ainakin vielä 70-luvun alussa.
Onhan se tosi näitä yksinäisiä naisia on vaikka millä mitalla. On vain huomioitava kaikki eivät halua enää mitään sexiseuraa, keskustella on kyllä kiva samanikäisten kanssa. Estrogeenihoidot takaavat nuoruuden viriliyttä, elämänlaadun parantamiseksi vaikka 100v ikään saakka.
Olen ollut leski 20v, avioliitto oli mielenkiintoinen aika hyvine ja huonoine päivineen. Rikasta aikaa mutta uutta sitoutumista en todellakaan etsi ja halua. Eri tilaisuuksissa tapaa oman ikäisiä keskustelukumppaneita ja se riittää minulle. Ikävä vain, kun naisystävän kanssa matkustelee, käy konserteissa istuu iltaa Vanhalla, lesbon maineen sitä on niskaansa saanut aiheetta. Miten sitä yksinäisen pitäisi elää voidakseen pitää normaalin ihmisen maineen.
olen samaan asiaan törmännyt eli vaikka kuinka on hetero, mutta jos ei miesseuraa viitsi enää metsästää, tulee epäillyksi lesboudesta. Ihan mielelläni katselen miellyttävän näköisiä uroksia, mutta seurustelusuhteisiin en enää yksinkertaisesti viitsi paneutua, se ei ole minulle enää tärkeää ja se on niin älyttömän työlästä. Olen laiska. kun olen huomannut pärjääväni ilmakin vailla minkäänmoisia poltteita.
On se metkaa, että aina täytyisi olla sukupuolisissa tekemisissä jonkun kanssa eli että ilman ei mitenkään voi olla tulematta tuomituksi ties miksi. Mutta, mitäs näistä, kun itse tietää olemisensa ja elämisensä. Tuollaiset epäilyt ovat loukkaavia. Tänä aikana ei riitä,että on ollut aviossa monta kertaa tai synnytetyt lapset ja miessuhteet, silti voisi ykskaks muka olla lesbo päälle kuusikymppisenä. Ei näille voi kuin nauraa, mutta kovin paljon toisten sukupuolisasiat kiinnostavat joitakin tyyppejä. Ehkä heillä itsellään on luurankoja piilossa tässä suhteessa.
niitä barbarelloja, en minä ainakaan, vaikka puolikkaan hormonivalmistetta pistelen poskeeni päivittäin. Se on ihan muista syistä kuin että pysyisin "viriilinä". En kuitenkaan voi väittää, etteikö (yli)aktiivisia mummoja hittipaikkoihin löytyisi pilvin pimein.
Olen kyllä kuullut - lääkärin suusta mutkan kautta varmasta lähteestä - että esim. potenssilääkkeitä hakevat miehet ovat lääkärille kertoneet eläkeläistanssien naisten olevan niin aktiivisia, että pakko on viagra- tahi cialisreseptejä hakea. Painavat siis päälle kuin yleinen syyttäjä, joten pakko on "varustautua". Käsittääkseni miehillä ei ole ollut mitään itse toimintaa vastaan, mielellään maksavat potenssilääkkeet kun niitä kerran on olemassa ja "kysyntää" riittää.
Vanhan kellarista en tiedä, kävin siellä kerran joskus 90-luvun alkupuoliskolla enkä mitenkään ihastunut populaan. Nykyisin olen itse sen verran vaativa tanssiosaamisen suhteen, että en viitsi mennä paikkoihin mistä hyvän tanssitaidon omaavia tyyppejä ja tanssitilaa ei löydy. Anniskelupaikoista tosi harvoin. Vanhan kellarin parketti oli postimerkin kokoinen. Mene siinä sitten tyylillä esim. hidasta valssia ;-(
Liki 20 vuotta aikaa vanhan-vierailusta siis. Olisipa mielenkiintoista käydä tsekkaamassa tuo mainittu "mummotiski". Oman kavaljeerin kanssa, siis. Enkä ole vielä mummokaan.
Minulla oli pitkä ja erittäin turhauttava avioliitto takana, varsinkin seksuaalisesti. Noin 55-vuotiaana päätin nauttia seksistä myös itse. Kumppaneista ei ole koskaan ollut puutetta, päin vastoin, joten se siitä säälittävyydestä. Oli monta tyydyttävää lyhytaikaista kumppania. Sitten otin nuoremman miehen, en mitään nynneröä, hänellä riitti intoa ja kuntoa, alkuun oltiin kaksikin vuorokautta sängyssä yhtä mittaa.
Nyt on hieman hiljentynyt, kymmenen vuoden jälkeen, mutta aina on hyvää kun haluttaa, kieltämättä harvemmin kuin alussa.
Olen käynyt Vanhan Kellarissa ja nimesin baaritiskin omavaltaisesti mummotiskiksi, koska se silloin - pari vuotta sitten - näytti juuri siltä. Rumemmin sanottuna lihatiskiltä. Vanhemmat naiset ( noin 50 ikävuodesta eteenpäin, yläikäraja ehkä 70 ja risat ) kiilasivat ja työnsivät itseään esille. Oli tosi vaikea saada drinkkiä, kun naiset eivät olisi päästäneet tilaamaan. Sittemmin meno on kuulemma kiihtynyt entisestään, näin sanoo tuntemani mies, joka hakee yhden yön seuransa kyseisestä paikasta ja muutama nainen, jotka käyvät siellä säännöllisesti. Minulle kerta riitti.
Touhu oli irvokasta. Kyllä tässä iässä jonkinlainen käytös ihmisellä pitää olla eikä itseään tyrkyttävä nainen ole kaunis näky missään iässä, oli ammatin harjoittaja tai ei. Tykkään tanssimisesta, en itseni tyrkyttämisestä ja tanssimiseen lattia on liian pieni. Mutta käsityksiä ja mieltymyksiä voi olla monia. Ne, joita kyseinen paikka viehättää, toki saavat olla sitä mieltä ja nauttikoot annista. Ikääntyneen suomalaisen naisen kuva on aika erikoinen, kun sitä tästä näkövinkkelistä peilaa eikä se anna länsimaisesta sivistyksestä kuvaa, pikemminkin länsimaisen sivistyksen rappiosta. Sukupuoliset tarpeet ovat täysin yksilöllisiä eikä niistä voida edes vanhemmassa iässä vetää yleistyksiä, kuten tämä keskustelunpätkäkin osoittaa. Mielenkiintoista on kuitenkin, että myöskään naisten seksuaalinen halu ei kaikilla laimene iän myötä vaan jopa kasvaa.
Nykyisin puhutaan enemmän himokkaista ukoista, jotka kuulemma sairaaloissa ja vanhainkodeissa (palvelutaloissa) ahdistelevat hoitajia ja tarvitsevat pornovideoita jne. "Pojat ovat aina poikia"... "onhan se luonnollista, pitäähän miehen saada huvinsa." Pitääkö? Jatkossa tulee ilmeisesti olemaan myös mummoja, joiden halut eivät sammu vaikka ruuumis osoittaa kuolettumisen merkkejä. Elinikä on kasvussa ja esimerkiksi yli 100-vuotiaita tulee olemaan satamäärin muutaman vuosikymmenen kuluttua. Voi olla melkoiset vanhusmarkkinat edessä. Vanhusten sukupuoliset temmellykset ovat vaikea asia hyväksyä täysin ja käytännössä. Ainakin minulle himokkaat vanhukset ovat vaikea asia niellä. Luultavasti muuallakin ja luultavasti tätä on yritetty paikoin myös lääkkeillä vaimentaa.
Tämä jutunvääntö on suoranaista Wanhan Kellarin mainosta ja hyvä niin, jos edes vähääkään paikkaansa pitää. En asu Helsingissä, mutta siedettävän matkan päässä kylläkin. Täytyy hypätä junaan, ottaa hotellihuone ja lähteä Wanhan Kellariin mummoja vokottelemaan, jos vaikka onnistuisi. Toiveitteni täyttymyksenä ovat saapasjalkaiset mummot piukassa, mustassa, viettelevässä nahka-asussa. Mikäpä sen sen mukavampaa olisi kuin löytää hanakka mummo tai vaikka useampikin. Pantaisiin kunnon sessiot pystyyn. Nautiskeltaisiin aistihekumasta oikein olan takaa...!!!
1/4 seisokilla et mummoja hurmaa.
..todella järkkyä luettavaa, että vielä tänä pänä löytyy tuollaisia naisia. Ei heille muuta kuin purkkiin ja atamonia päälle. Tämä on elämää, ja seksi kuuluu siihen nyt ja huomennakin. Sellainen ikä kuin 69 on siitä jopa niin hyvä todiste, että sille on jopa oma asento nimetty. Onhan ne paikat jonkin verran nuoruudesta muuttuneet, mutta ei muuta kuin hiukan liukastetta ja nuolaisu vigaraa ja hyvin toimii. Hyvin menee ja hyvin tulee poiskin.....ja että voikin olla nautinnollista.
seitsenkymppisissäkin näitä , jotka kehuskelevat vetovimallaan ja seksillään.
Se on nykynaisilla mennyt meno niin huimaksi, että kysyvät suoraan mennäänkö panemaan meille vai teille.
Meinaan, että ujompaa miestä moinen puhe alkaa hirvittää. Kaikkea ne hormoonit teettää naiseläjillä.
Semmoisia ne seksuaalisesti viriilit ihmiset ovat , jos on menettänyt halujaan niin ei voi
ymmärtää miksi vanhuus on yhä kukoistuksessa .
Minä tykkään että elämän on luoja antanut meille itsekullekkin elettäväksi .
Sinun vaivasi ap.on pikemminkin suvaitsemattomuus vanhempien ihmisten seksuaalisuutta
kohtaan kun enää eivät mummu,paapat alistu määräysvaltaan vaan uskaltavat
elää haluamallaan tavalla.
Väkivalta on paljon pahempaa ja ikävämpää mitä tämä mummujen tyrkyllä olo=))))
Älä hyvä ihminen vaivaa päätäsi niin joutavilla asiolilla, hyvä vain kun ovat liikkellä
sillä ei ole aikaakaan kun heillä on multaa nokan päällä ja maalliset ilot ovat takanapäin.
Suvaitsevaisuutta vain enemmän ja henkinen väkivalta ikärajan asettamiselle ehdottomasti pois.
Elä sinä murehi jonninka joutavia vaan elä ja nauti .
Kun monet 6-7-kymppiset ukot ovat joko juoneet itsensä mullan alle tai niillä ei edes jalka nouse. Ja jos nouseekin niin korkeintaan lähimpään kaljakuppilaan. Sehän on tilastollisestikin todettu, että naiset elävät pidempään kuin miehet. Mutta mielestäni on liikaa kärjistetty avaus, kyllä me suurin osa 'vanhoista naisista' harrastamme ihan muita asioita kuin esim jossain mummotiskillä seisomista.
Näin on ja jotka haluavat tanssiseuraa niin saavat tanssia ,jos tahtovat.
Aloitushan on täysin lapsenomainen mielipiteineen ja vanhusten seksuaalihäirintää.
paikoilla norkoilevat, niin mikseivät mummelitkin ja samaa toivoskellen ja aina nuorempaa
viimeisillä elämän mehuilla ja aina saa havitella jos haluja riittää, kuka sitä kieltää
koskaan ollut seksuaalisesti kovin viriili, ja onneksi on löytynyt samantyyppisiä kumppaneita. On puuhattu ja puuhaillaan kaikenlaista muutakin. Muut tehköön tyylillään.
kaipaan seksiä mutta en huolisi yli 60 vuotiasta, sillä tavallinan suomalainen 60 vuotias mies on jo liian vanha, poikkeuksia löytyy vain harvoin.
ovat yksilöitä, poikkeuksia on. Vanhempi mies osaa olla myös hellä ja hyvä,hyväkuntoisena pystyy vaikka mihin. Mieheni kuoli 69-vuotiaana, meillä oli hyvä avioliitto ja siihen kuului loppuun asti kaikkea, mitä avioliittoon kuuluu hänen avanteestaan huolimatta. Tämä nykykaveri on minua iäkkäämpi ja kaikki sujuu. Mutta sekä avioliitossani, että nykysuhteessa oli/on paljon, paljon muutakin kuin seksiä.Ja tulinen läheisyys!!!!!!
Nainen ei voi olla viriili.
Viriili tarkoittaa mieskuntoa.
Koskaan ei ole kohdalleni noin käynyt. Oliskin.
....mikä sinut sinne houkutteli? Elä ja anna elää seksuaalisuus on osa eheää minäkuvaa. Ruttuturpia ja valittajia riittää, liekö syynä seksin puute ; ) Onko oma seksuaalisuutesi hitaansorttista sillä säpäkkää se ei ainakaan ole.
on niin vaikea hyväksyä erilaisia mielipiteitä ja erilaisuutta? Saatan olla lapsenomainen tai mitä hyvänsä, mutta minulla nyt sattuu olemaan tällaiset mielipiteet ja tavat. Ei se tee minusta teitä huonompia, joskaan ei parempaakaan. Niin ollen myöskään te ette ole minua parempia, jos kohta ette huonompiakaan, vain erilaisia ja se on eri asia kuin tuomitseminen. Olipas se nyt kovin väärin, että tämän keskustelunaiheen otin esille, kuitenkin olette innokkaasti vastanneet ja tämä on keskustelupalsta. En ole huomannut,että tämä aihe olisi ollut kielletty. Ja tulihan tässä esille sekin ihmeellinen seikka, että meillä on oikein erikseen vanhusseksiä. Olen luullut,että vaan seksiä.
Tässä taannoin monet ovat reteästi (muissa ketjuissa) kirjoittaneet, että 60-70 vuotias ei missään nimessä ole vanha, elämän keväässä enempi, mutta nyt kuitenkin kirjoitatte vanhusseksistä. Mitenkäs tämä vanhus- asia nyt on, kun iän mukaan ei siis ole vanha tai vanhus, mutta jos seksiä harrastaa, se onkin tämänikäisillä vanhusseksiä, jota olen niin kovin loukannut. Eivät ole oikein loogisia nuo mielipiteenne. Jospa se seksi teillä meneekin sinne aivoihin järjen tilalle, kun niin kovin vouhottaa ja leikkii parikymmenkesäistä?
Vastauksistanne saan sen käsityksen, että kaikkien lähes seitsenkymppisten naisten pitää epätoivoisesti olla aina tyrkyllä ja helmat hampaissa tarjoamassa alapäätään, muuten on vallan omituinen. Näin siksi, koska seksuaalisuus kuuluu vanhoille. Vai niin, eikö se, että ei halua seksiä, kuulu vanhoille?
Hämmästelen kyllä sitä, että lähes seitsemänkymppiset eivät ole housuissaan pysyä, koska ikä on korkea ja tässä kuvattu innokkuus kuuluu mielestäni enimmäkseen paljon nuoremmille. Miksi on loukkaavaa kertoa, että vanhustenkodeissa/palvelutaloissa ja sairaaloissa ovat ylitsepursuavat halut hoito-ongelma, sehän on totta? Onko totuus loukaavaa? Yli-innokkuus on mm. dementian oireista eräs ja monet lääkkeet voivat myös aiheuttaa ylitsepursuvavaa seksuaalista halukkuutta. Jos nyt totean,että on aika erikoinen vanhuus tulossa, sehän on totta, kun vanhuksia tule aina vain enemmän ja elinikä nousee ja mummutkin ovat liittyneet joukolla haluavien joukkoon.
Mutta varustautukaa kuitenkin siihen,että joukossa on mummeleita, jotka eivät nosta helmojaan eikä alapäätään kaikkien kollien nuuskia. Jos nyt kerrankin saisi kunnon kirjoituksia ja perusteltuja mielipiteitä eikä näitä idioottimaisia heittoja siitä ja tästä. Olettehan te aikuisia - tai no, miten sen nyt ottaa, kun näitä juttuja lukee. Kuusikymppisellä luulisi toimivan vielä järjenkin, edes vähän. Vai eikö toimi? Niin,että haluaisin kuulla, miten te toteutatte sitä vanhusseksiä. Paino on sanalla vanhus. Saa piirtääkin, jos se luonnistuu paremmin ja palstanpitäjä julkaisee. Enkä missään tapauksessa naura tälle jutulle. Pois se minusta - mitä vakavin asia tämä vanhusseksi...
Totta puhut, mutta sain makeat naurut, kiitos siitä.
Kyllä näitä miehenkipeitä ikätovereita on joka paikassa. Olen törmännyt siihen jopa kansalaisopiston luennoilla missä ikärouvat varaavat paikan vierestään luennon harvoille miesosallistujille. Auta armias jos sinne vapaalle paikalle vahingossa pyrkii. Eikä kyseessä ole suinkaan sama uros joka kerta, vaan kuka tahansa miespuolinen käy.
On minulla naimisissa oleva ystävätärkin joka on jatkuvasti risteilyllä tanssimassa yms. Ihanissa miehissä kuulema löytyy. Risteilylle laitetaan aina tupla estrogeenilaastarit, toinen resepti on täkäläiseltä lääkäriltä, toinen Tallinasta.
Seitsemänkymppiä tuli täyteen viime vuonna.
mut toi laastarihommeli jäi vaivaan, siis mitä taikaa siinä on?
Minulleko novellisi osoitit? Anteeksi, että meni näin kauan kun huomasin vastata. En ole muuten vanhusseksistä kuullutkaan. Aloitus vain oli hyvin raju inhon sekainen kannanotto naisia vastaan, jotka vielä jaksavat käydä kalassa.
Jos sellainen sinua ilettää, niin laita pyykkipoika sekä nenään, että hameenhelmoihisi ja pyöräntarakalle varoituskolmio.
Syön estrogeeni tabletteja, aivan muusta syystä kuin seksin. Limakalvot pysyvät nuorekkaampina, se niiden vaikutus on. Korvien välissä taas löytyy halukkuus. Kuka tuonkin on keksinyt että hormonikorvaushoito lisäisi seksi haluja.
Ole varovainen hormoonihoitojen suhteen. Tieteellisesti ei ole todistettu, mutta lääkärin sanoista voi epäsuorasti päätellä, että yhteys rintsyöpään on todennäköinen.
Rintasyöpätapaukset ovat lisääntyneetn hormoonikierukoiden ja e-pillereiden sekä hormoonikorvaushoitojen aikakaudella. Aina rintasyöpää on ollut, mutta nykyisin yhä useammalla naisella yhteys pillereistä syöpään on suora.
Tapasin kohtalotovereita sädehoitovaiheeni aikana heistä 4/5 yli viisikymppisistä olivat syöneet hormoonikorvaushoitoja. Yksi hyvä puoli asiassa on, että mitä vanhempi olet sitä hitaammin syöpä etenee.
Nyt käyn läpi vastalääkitystä, jonka tarkoitus on estrogeenituotannon vähentäminen kehossani. Ainut haittavaikutus on vaihdevuosioireet, mutta ei haittaa niin ja limakalvotkin pysyvät kunnossa kun syön omega3 pillereitä päivittäin se on myös hyvä ihon hyvinvoinnille.
Kyllä hormoonikorvaushoito lisää nuorekkuden tunnetta ja seksuaalisuuden korostamisen tarvetta. Seksuaaliset halut löytyvät korvien välistä kuten totesit ; )
Kumpiko sä nyt olet? Seinäruusu mummu vai mummuilta pakit saanut pappa?
Järkytyksiä en ole vielä itse kokenut missään live-elämässä, tällä palstalla toki.
kun miehillä vaan pitää olla tämä ukkosessio, ja nuoreen naiseen yritetään niin kauheasti iskeä, että
joskus nainen saa ihan suuttua,
nyt sitten vanhemman naisen suhteen ollaan niin suuttuneita, kun hekin ovat alkaneet samaa tyyliä,
eikä se ole yhtään kummempaa eikä erilaista,
äijien kanssa on vielä sekin harmi, että he voivat saada lapsia vaikka 100 vuotiaina, mutta hoitamaan eivät pysty ja nainen on helisemässä, mutta vanhemmalla naisella ei ole tätä harmia,
että joku ihan lapsillakin rahastaisi
Se on sitä naisten keskeistä tasa-arvoa.
Olen ollut todella aktiivinen, noin kuusikymppiseksi, vieläkin silloin tällöin tulee "sellaisia" puuskia. Itselläni on nuorempi mies, seksiä olisi liikaakin, en tahdo pysyä hänen vauhdissaan. Mutta menköön muualle jos ei kestä pihtailuani. Se hyvä puoli iässä on että omistushalu vähenee, ei ole maailmanloppu vaikka oma mies katselisikin muita.
Pärjäisin hyvin yksinkin, kaikkea on tullut koettua, en tunne jääneeni mistään paitsi.
mummotiskiltä minäkin itelleni sain nuoren komistuksen, ite en vongannut sen perään, vaan sieltä päin tuli kaikki tyrkyttämiset. jo vain huomasin kuitenkin langenneeni "loveen"! Tässä sitä nyt mummoikäinen on helisemässä sen seksin vonkauksen kanssa, aina vaan tarttis... mutta eihän vanha jaksa... ainakaan niin tiuhaan, mukava mies, mutta ei syö pullaa....