oonko kummajainen jos oon 15-vuotias tyttö ja haluaisin tulla äidiksi jo 17-18vuotiaana..? ehkä vielä ennemmin 17-vuotiaana. puhuttiin kerran kavereiden kanssa tästä ja ne oli silleen heti moraalisoimassa että hei miten sä voit , mä en ikinä vois , en varmasti hanki lapsia ennen kun oon 25 !
okei, moni teistä lukijoista varmaan nyt aattelee että tää on vaan tällänen 'päähänpisto' mun iässä ja hyvin todennäkösesti muuttuukin, mut mitä jos mie sanon että oon haaveillu tästä jo kaksi vuotta kohta.. ? ja samoin tykännyt yhestä ihanasta pojasta, mutta meille se ei oo vaan tuottanut vielä tulosta koska on ollut hieman vaikeaa tai niin kun ainakaan sellasta vakituista tulosta , siis ollaanhan me säädetty ja näin mutta kun elämäntilanne ei oo vaan ollu helpoin. ne on sitten sellasia henk.koht asioita joista en tämän enempää ala puhumaan.. mutta mää oon miettiny tätä jo niin pitkälle silleen puoliks että jos alettaisiin tässä nyt seurustelemaan, puoli vuotta oltu yhdessä mentäisiin kihloihin , vuosi yhdessä niin täytän 16v ja muutan omaan asuntoon ja muutettaisiin silloin yhteen ja voitaisiin alkaa yrittämään lasta, se mihinkä ammattiinkin näillä näkymin lähden niin varmaan lähihoitaja ja siitä sitten jos pääsisi lasten kanssa puuhaamaan ja vanhemmat molemmin puolin vielä haluaisivat varmaan mieluusti auttaa.. eli mitä lapselta puuttuisi.. ? poika on minua pari vuotta vanhempi.. ja sitten kun täyttäisin 18v ja lapsemme olisi vuoden ikäinen pääsisin hyvin juhlimassakin käymään mutta silti voisin olla hyvä äiti..
joo tää saatto kuulostaa vähän hölmöltä, mutta toivottavasti osaatte suhtaantua asiallisesti mun asiaan.
okei, moni teistä lukijoista varmaan nyt aattelee että tää on vaan tällänen 'päähänpisto' mun iässä ja hyvin todennäkösesti muuttuukin, mut mitä jos mie sanon että oon haaveillu tästä jo kaksi vuotta kohta.. ? ja samoin tykännyt yhestä ihanasta pojasta, mutta meille se ei oo vaan tuottanut vielä tulosta koska on ollut hieman vaikeaa tai niin kun ainakaan sellasta vakituista tulosta , siis ollaanhan me säädetty ja näin mutta kun elämäntilanne ei oo vaan ollu helpoin. ne on sitten sellasia henk.koht asioita joista en tämän enempää ala puhumaan.. mutta mää oon miettiny tätä jo niin pitkälle silleen puoliks että jos alettaisiin tässä nyt seurustelemaan, puoli vuotta oltu yhdessä mentäisiin kihloihin , vuosi yhdessä niin täytän 16v ja muutan omaan asuntoon ja muutettaisiin silloin yhteen ja voitaisiin alkaa yrittämään lasta, se mihinkä ammattiinkin näillä näkymin lähden niin varmaan lähihoitaja ja siitä sitten jos pääsisi lasten kanssa puuhaamaan ja vanhemmat molemmin puolin vielä haluaisivat varmaan mieluusti auttaa.. eli mitä lapselta puuttuisi.. ? poika on minua pari vuotta vanhempi.. ja sitten kun täyttäisin 18v ja lapsemme olisi vuoden ikäinen pääsisin hyvin juhlimassakin käymään mutta silti voisin olla hyvä äiti..
joo tää saatto kuulostaa vähän hölmöltä, mutta toivottavasti osaatte suhtaantua asiallisesti mun asiaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
EI EI EI EI EI EI EI EI EI..
- Ensinnäkin olet aivan liian nuori, et voi vielä tietää kuinka hienoa se elämä on 18-20 ilman lasta :)
- Toiseksi sulla ei oo vielä edes vakituista miestä
- Ei asuntoa, alle 18v et saa kuin opiskelu kämppiä tai äitinä jotain tuettuja ensikotiasuntola asumista
- Ihastuksia tulee ja menee vielä sulla vuosienkin päästä
-Sulla ei oo tuloja. Et sä pysty huolehtimaan vielä itsestäsikään
- Kerrot viestissäsi että on henkilökohtaisia ongelmia, --> unohda nyt se lapsi
- Se että sä haaveilet kihloista, yhteenmuutosta ja lapsesta niin ei tarkoita että se jätkä haluaa sitä 18v. ja uskon lujasti ettei kovinkaan monesta 18v ole isäksi. OIKEESTI. eiköhän se jätkä sun kans seurustelis jo nyt jos susta oikeesti olis kiinnostunut. tuut sille paksuks niin se jättää sut yksin todennäköisesti :(
En halua sua tyttö kulta lynkata mutta kun se lapsi ei oo lelu. Mä oon niin monta yksinhuoltajaa nähny jotka on tehny lapsensa 18v (3v sua vanhempia!! ) ovat tänäpäivänä sinkkuja, viettää hurjaa pileelämää josta lapsi kärsii, vaihdetaan miestä parin kk välein vähintään ja raahataan jokainen yhden yön juttu lapselle näytille. siinä menee lapsen pää sekaisin ja aika harva jätkä loppu peleissä seurustelee kauaa (18-25v) yh äidin kanssa :( niin ikävää kun se onkaan niin ei tuossa iässä jätkiä kiinnosta se että toisella on lapsi joka meuhkaa kotona ja jonka takia pitää olla kotosalla jumissa. on se mukavaa kun saa nuorena mennä, tehdä, säätää vapaasti eikä lapsi kärsi siitä. ei oo niin pahoja raha ongelmia kun voi ostaa opiskelija rahoilla vaikka H&m jonkun kivan vaatteen sen sijaan että pitääs laittaa KAIKKI rahat lapseen. Yh äidin jolla on pieniä lapsia on vaikea saada töitä. Firmat ei halua töihin nuorta äitiä jonka pieni lapsi on jatkuvaan kipeenä. ressi jota tuollainen arki tuottaa alentaa vastustus kykyä ja lisää sairaspoissaoloja..
Eikös se olis mukavaa tehdä ne lapset sitte sen "oikean" kanssa myöhemmin, kiertää maailmaa ja viettää aikaa keskenään edes muutaman vuoden ennen lapsia?
Usko pois sä ehdit vielä :) mä en sitä sano ettetkö varmasti voisi hyvä äiti olla mutta uskon sun olevan parempi äiti 20v kuin ennemmin :) nuonakin muutamana vuotena sä kasvat niin paljon henkisesti vielä ja sä pystyt antaan paremman perusturvallisuuden tunteen sun lapselles vähä vanhempana :)
-
- Ei tuloja
Mulla oli ihan samanlainen tilanne sun ikäsenä, varmaan jo vähän aiemminkin, et halusin kovasti äidiksi, tosin ajattelin aina, että kasvatan lapsen yksin enkä koskaan mene naimisiin jne jne... Onneksi koskaan ei käynyt sitä vahinkoa, että olisin raskaaksi tullut. Olen nyt 22 vuotias ja jos olisin tehnyt lapsen silloin 15-vuotiaana uskon, että olisin jäänyt niin paljosta paitsi, enkä olisi ollut kykeneväinen edes huolehtimaan lapsesta, kai sen oma äitini olisi joutunut kasvattamaan. Nyt seitsemän-kahdeksan vuotta myöhemmin tuntuu vihdoin että aika on oikea ja kas kummaa, naimisiinkin sitä ollaan menossa ja oikea ihana mies on vierellä..! Onneksi en silloin tehnyt lasta kellekkään ohi menevälle ihastukselle :)
Kehotan siis edellisen tapaan odottamaan ainakin muutaman vuoden vielä, vaikka enemmänkin, kyl sulla on vielä aikaa :)
Siis älä nyt hyvä tyttö ala tuossa tilanteessa lasta tekemään! Ensinnäkään sä et voi missään tapauksessa tietää et tää jätkä on susta aidosti kiinnostunut ja et se mukamas noin nuorena vielä haluais sen lapsen, ei se halua usko pois! Sillä miehet ei todellakaan ole kypsiä tuossa iässä isäks, kaikkea muuta. Nauti nyt elämästäsi ja jätä ne lapsihaaveet sinne jonnekin päälle 20 v ja tutustu eri ihmisiin! Ethän voi vielä tuossa vaiheessa edes tietää sata varmasti et tää sun kiinnostuksen kohde olis oikeesti sulle se oikea ja yksinhuoltajana tuossa iässä ilman ammattia, ilman töitä on siis täys katastrofi! Sen lisäks sä et tuu ees saamaan pitkään aikaan mitään työtä jos tuon lapsen nyt teet sillä ei nykymaailmassa oteta enää töihin pienen lapsen yksinhuoltaja äitiä sillä sehän tekee firmalle todella suuret tappiot sairaspoissaolojen myötä eli unohda! JA sit myös tuo asuntoasia; et voi todellakaan muuttaa mihinkään opiskelijakommuuniin pienen lapsen kanssa ja omaan asuntoon (vuokra) sulla ei todellakaan rahat riitä jos et saa töitä ja niitä tuskin saat jos tuon lapsen nyt meinaat tehdä.
Eli hanki ensin se ammatti, sitten työpaikka ja kunnollinen tilava asunto ja sinulle "se oikea" mies jonka kans asutte sitten jo yhdessä ja sit vasta ku talous ym on kaikki kunnossa ni sitten vasta ottakaa tää lapsiasia puheeks. Sillä vielä 30v yksinhuoltajillakin on todella rankkaa aina välillä niin mitä luulet sen olevan sinun ikäiselläsi joka sinällään ei itsekään maailmasta vielä tiedä kovinkaan paljon?
Olet oikeasti vielä lapsi ja elä sitä elämää, nauti nuoruudestasi äläkä pilaa sitä ja vielä enemmän älä pilaa lapsen elämää tulemalla noin nuorena äidiksi. Ei lapsi sovi lapselle äidiksi, näin se vaan on!
"oonko kummajainen jos oon 15-vuotias tyttö ja haluaisin tulla äidiksi jo 17-18vuotiaana..? "
Et kummajainen, vaan vauvakuumeinen teini.
"okei, moni teistä lukijoista varmaan nyt aattelee että tää on vaan tällänen 'päähänpisto' mun iässä ja hyvin todennäkösesti muuttuukin, mut mitä jos mie sanon että oon haaveillu tästä jo kaksi vuotta kohta.."
Mieti miten pikkuinen olit 13 vuotiaana ja kuinka paljon olet kasvanut ja kehittynyt parin vuoden aikana. Kolmen seuraavan vuoden sisään tuo tahti vain kiihtyy ja usko, sinulla on PALJON opittavaa ja koettavaa ilman lastakin. Itsenäistymistä ei ole se, että uskaltaa olla itsekseen kotona tai ostaa meikit ja vaatteet itse. Jos kuvitellaan tilanne, että vanhempasi potkisivat sinut pihalle nyt (ei oteta huomioon elatusvelvollisuutta), pärjäisitkö? Osaisitko hankkia itsellesi asunnon, toimeentulon, ruoat, netin/sähkön/ym., käymään koulua, tekemään kotityöt, näkemään ystäviä ja seurustelemaan samaan aikaan? Tuossa on jo itsessään todella paljon tekemistä, mutta entäs jos siihen lisää vielä vauvan, joka vaatii huomiosi 24/7 ja tuplaa kotitöiden määrän.
Teininä suurimmasta osasta tuntuu siltä, että he ovat jo aikuisia. Tämä ei kuitenkaan ole totta. Toki vuosi vuodelta on kypsempi kuin ennen. Kun mietit millaisena näet aikuisen ihmisen ja teinin, antaisitko oman lapsesi teinin kasvatettavaksi? Itse en antaisi. Teinien KUULUU olla itsekkäitä ja keskittyä omaan napaansa, se kuuluu tuohon kehitysvaiheeseen ja sitä kautta oppii tuntemaan itsensä ja kasvaa aikuiseksi. Ei varmasti tarvitse edes sanoa, että lapsen kanssa tuo on mahdotonta. Minun mielestäni ei ole lapsen tehtävä kasvattaa vanhempaansa, vaan vanhemman lasta. Oletko erimieltä tuosta? Ihan varmasti lapsen kanssakin voi kasvaa aikuiseksi, mutta tuo ei anna parhasta lähtökohtaa lapselle.
"samoin tykännyt yhestä ihanasta pojasta"
Minä tykkäsin myös lapsena-teininä yhdestä pojasta, mutta meistä ei tullut kuin ystäviä. Sinun ikäisenäsi olin tykännyt hänestä jo vajaa 10 vuotta ja oli meillä pientä säätöä jossain vaiheessa. Siitä huolimatta en olisi varmasti edennyt noin nopeassa aikataulussa, mitä sinä olet suunnitellut.
"mutta mää oon miettiny tätä jo niin pitkälle silleen puoliks että jos alettaisiin tässä nyt seurustelemaan, puoli vuotta oltu yhdessä mentäisiin kihloihin , vuosi yhdessä niin täytän 16v ja muutan omaan asuntoon ja muutettaisiin silloin yhteen ja voitaisiin alkaa yrittämään lasta..."
Sun suunnitelmassa on aika paljon aukkoja, eikä pienin ole pojan omat suunnitelmat. Et selkeästi ole mitenkään himouskovainen, jos olet lasta tekemässä avoliittoon, joten minua kiinnostaa hyvin paljon, kuinka voit luvata mennä pojan kanssa naimisiin (=kihlaus, muut "kihlaukset" ovat arvottomia teinikihloja) jos et ole seurustellut pidempään tai edes asunut yhdessä hänen kanssaan? Tajuathan, että jos menet kihloihin aina 6kk seukkailun jälkeen, ehdit olla "kihloissa" 3-5 kertaa seuraavan 10v aikana. Tuollaista sarjakihlautujaa ei kukaan ota enää tosissaan.
"vanhemmat molemmin puolin vielä haluaisivat varmaan mieluusti auttaa.. "
Tämän varaan ei kannata laskea. Vanhemmillasi on elatusvelvollisuus sinua kohtaan, mutta ei lastasi. Jos vanhempasi olisivat halunneet lisää lapsia, he olisivat niitä hankkineet itse.
"eli mitä lapselta puuttuisi.. ?"
Tärkeimpänä ehkä aikuiset vanhemmat, jotka elävät vakaassa parisuhteessa. Lisäksi pitkä lista kaikkea muuta. Niin tylsää kuin se onkin, rakkaus ei pelkästään riitä.
"sitten kun täyttäisin 18v ja lapsemme olisi vuoden ikäinen pääsisin hyvin juhlimassakin käymään mutta silti voisin olla hyvä äiti.."
Juhlissa käyvä voi tottakai olla hyvä äiti, mutta mitä meinasit lapselle tehdä? Ei vanhempiesi tehtävä ole hoitaa lastasi, että sinä pääset pämppäämään.
eläisit ja elättäisit itsesi ja lapsen???
No, hölmöltä ja hölmöltä, äärimmäisen lapselliselta viestisi kuulosti