Mitä tehdä, kun koulu ei saa tyttöjen henkistä koulukiusaamista kuriin? Tänään otettiin kiusaajilta lupaus etteivät enää kiusaa. Kiusaaminen jatkui kuitenkin sen jälkeen. Lapsi on hermoraunio, ei halua mennä kouluun ja haluaa vaihtaa koulua.
Tekisi mieli ruveta häiriköimään kiusaajien vanhempia, saisivat itsekin vähän kärsiä.
Koulukiusaaminen
35
4629
Vastaukset
- kiusaajat vastuuseen
Onko kaikkien kiusaajatyttöjen vanhemmille ilmoitettu asiasta?
Ovatko kiusaajat saaneet jonkinlaisen rangaistuksen, vai pyydettiinkö heitä vain lupaamaan, etteivät enää kiusaa? Pelkällä lupauksella kiusaaminen tuskin loppuu, vaan kiusaajien pitäisi saada kunnon puhuttelu sekä kotona, että koulussa. Kiusaamisesta pitäisi myös rangaista esim. pitkällä jälki-istunnolla, eikä päästää kiusaajia kuin koiraa veräjästä. Ja jos kiusaaminen jatkuu, niin aina vaan uusi rangaistus.- että tälleen
yhden äidille. Asenne oli mitäs tänne soitat? On kerrottu opettajalle ja rehtorille ja vararehtorille. Hoitivat asian huonosti.
Kiusaajat pääsivät vertailemaan kertomuksiaan ja tiesivät mitä kenenkin on väitetty tehneen. Yksi huusi tytölleni oppitunnilla!! sä kusetat,ei me mitään olla tehty.
Koulun puolesta tyttöjen piti tehdä lupaus lopettaa kiusaaminen. Tyttäreni vietiin sit keskustelemaan näiden kiusaajien kanssa. Yks kiusaaja sanoi ettei ne ole oikeita lupauksia, kun ei niitä ole allekirjoitettu. Paikalla oli kaksi koulun opettajaa paikalla pitämässä "kuria".
Kiusaaminen jatkui lupauksen jälkeen. Laitoin siitä eilen ilmoituksen kouluun ja kiusaajien vanhemmille. Koulun puolesta ei tietenkään ole tehty mitään, ei edes otettu yhteyttä minuun. Yhden kiusaajan äiti vikisi, että haluaa yhteydenotot koulun kautta.
Nyt on vanhemmat saaneet tiedon kiusaamisesta suoraan koulun kautta. Sen jälkeen ilmoitin et jatkuu edelleen. Heillä ollut nyt 2 ja yhdellä 3 tilaisuutta keskustella lapsensa kanssa kiusaamisen lopettamisesta. Asenne on ilmeisesti evvk, kun tänäänkin kiusaaminen jatkui.
Täytyy taas laittaa viestiä eteenpäin. Kiusaajan äiti on näitä parempia ihmisiä, yksityisyrittäjä, jolla on kynsistudio, joka on niiiin chic. Eihän hänen pikku puppelinsa kiusaa tavallia maatiaisia. Onhan se nyt alentavaa, kun sellaiset ottaa yhteyttä. - kilo paskaa
että tälleen kirjoitti:
yhden äidille. Asenne oli mitäs tänne soitat? On kerrottu opettajalle ja rehtorille ja vararehtorille. Hoitivat asian huonosti.
Kiusaajat pääsivät vertailemaan kertomuksiaan ja tiesivät mitä kenenkin on väitetty tehneen. Yksi huusi tytölleni oppitunnilla!! sä kusetat,ei me mitään olla tehty.
Koulun puolesta tyttöjen piti tehdä lupaus lopettaa kiusaaminen. Tyttäreni vietiin sit keskustelemaan näiden kiusaajien kanssa. Yks kiusaaja sanoi ettei ne ole oikeita lupauksia, kun ei niitä ole allekirjoitettu. Paikalla oli kaksi koulun opettajaa paikalla pitämässä "kuria".
Kiusaaminen jatkui lupauksen jälkeen. Laitoin siitä eilen ilmoituksen kouluun ja kiusaajien vanhemmille. Koulun puolesta ei tietenkään ole tehty mitään, ei edes otettu yhteyttä minuun. Yhden kiusaajan äiti vikisi, että haluaa yhteydenotot koulun kautta.
Nyt on vanhemmat saaneet tiedon kiusaamisesta suoraan koulun kautta. Sen jälkeen ilmoitin et jatkuu edelleen. Heillä ollut nyt 2 ja yhdellä 3 tilaisuutta keskustella lapsensa kanssa kiusaamisen lopettamisesta. Asenne on ilmeisesti evvk, kun tänäänkin kiusaaminen jatkui.
Täytyy taas laittaa viestiä eteenpäin. Kiusaajan äiti on näitä parempia ihmisiä, yksityisyrittäjä, jolla on kynsistudio, joka on niiiin chic. Eihän hänen pikku puppelinsa kiusaa tavallia maatiaisia. Onhan se nyt alentavaa, kun sellaiset ottaa yhteyttä.heittäkää kilo paskaa niiden pihaan näin aluksi, mitä turhia miettimään.
- Anonyymi
puhuttelu ei auta tarvitaa järeemmät keinot jos oikein kusipäisiä on
- vahvuutta.....
Sen on joku ylikoulutettu henkilö keksinyt luppoaikanaan kun ei ole ollut mitään konkreettista eittää yhtikäs mistää asiasta. Heikot yksilöt tuntevat aina tulleensa kiusatuiksi. Lasta pitää#vahvistaa" kotikasvatuksella ja se suurin syy lapsen heikkouteen tulee juuri vanhemmilat ja heidä geeneistä. Usein samaa henkilöä "kiusataan" pihassa, leikkikouluissa, alakoulussa, joka koulussa ja työelämässä. Vika sinänsä ei ole kiusatun, vaan se on luonnon laki jonka kanssa täytyy tulla toimeen. Ihmiselle tulee myös psyykkinen olotila että kaikki kiusaa mua. Kukaan kiusaaja ei ajattele uhria kuin kiusatun ajan, mutta uhri ajattelee sitä typeryyksissän lopun elämää. Kotikasvatukselle omille lapsille kertoa että maailma ei ole oikeudenmukainen paikka ja että kiusaajia on maailma täynnä koulusta työelämään asti. Ruumiillinen kiusaus on vakava asia ja siihen pitää puuttua välittömästi.
- Raemo
Käykää vetää niitten vanhempia turpaan ja sanotte että jossei se lopu nii tulette takasin pesäpallomailojen kanssa.
- juupa-jaapa
Raemo kirjoitti:
Käykää vetää niitten vanhempia turpaan ja sanotte että jossei se lopu nii tulette takasin pesäpallomailojen kanssa.
Kyllä koululta pitää löytyä keinot tedistettavan kiusaamisen lopettamiseen. Jos ei muu auta niin ilmoitus poliisille, että virkavelvollisuuksia on laiminlyöty kun asiaan ei ole riittävästi puututtu. Ranagaistusvaatimus ja vaatimus, että kiusaajat erotetaan ko. koulusta.
- kiusaajat vastuuseen
juupa-jaapa kirjoitti:

Kuulostaa tyypilliseltä tyttöjen henkiseltä kiusaamiselta, jossa syy yritetään vielä vierittää uhrin harteille. Kiusaaminenhan on aina ryhmäilmiö, ilman ryhmän tukea ei olisi kiusaamistakaan. Täysin käsittämätöntä on koulun ja kiusaajien vanhempien välinpitämätön suhtautuminen vakavaan asiaan.
En ymmärrä ollenkaan henkisen kiusaamisen vaikutuksia väheksyviä ihmisiä, jotka sitten vielä samaan hengenvetoon kertovat ruumiillisen kiusaamisen olevan todella vakava asia. En tarkoita, etteikö fyysinen väkivalta olisi traumatisoivaa, mutta henkinen väkivalta on sitä myös. Suosittelen kaikille faktoihin tutustumista, ennen kuin tulee esittämään tuulestatemmattuja ja yleistäviä mielipiteitä. - Tilanne haltuun....
kiusaajat vastuuseen kirjoitti:
Kuulostaa tyypilliseltä tyttöjen henkiseltä kiusaamiselta, jossa syy yritetään vielä vierittää uhrin harteille. Kiusaaminenhan on aina ryhmäilmiö, ilman ryhmän tukea ei olisi kiusaamistakaan. Täysin käsittämätöntä on koulun ja kiusaajien vanhempien välinpitämätön suhtautuminen vakavaan asiaan.
En ymmärrä ollenkaan henkisen kiusaamisen vaikutuksia väheksyviä ihmisiä, jotka sitten vielä samaan hengenvetoon kertovat ruumiillisen kiusaamisen olevan todella vakava asia. En tarkoita, etteikö fyysinen väkivalta olisi traumatisoivaa, mutta henkinen väkivalta on sitä myös. Suosittelen kaikille faktoihin tutustumista, ennen kuin tulee esittämään tuulestatemmattuja ja yleistäviä mielipiteitä.ei isät ja äidit voi koko elämän aikana olla puolustamassa sitä kiusattua ihmistä. Kiusatun pitää itse ottaa tilanne haltuun. Ei se kiusaus mihinkään maailmasta lopu.
- kiusaajat vastuuseen
Tilanne haltuun.... kirjoitti:
ei isät ja äidit voi koko elämän aikana olla puolustamassa sitä kiusattua ihmistä. Kiusatun pitää itse ottaa tilanne haltuun. Ei se kiusaus mihinkään maailmasta lopu.
Täällä puhutaan nyt lapsista, jos et sattunut ymmärtämään. Ei lapsella ole sellaisia työkaluja, joilla taistella yksin koko luokan kiusaamista vastaan. Ehkä se kiusaaminen ei todellakaan lopu maailmasta, kuten eivät myöskään sodat, murhat jne. Asioille voi kuitenkin tehdä jotain, esim. opettamalla omaa lastaan asettumaan toisen asemaan ja ottamalla kiusaamisen vakavasti.
- Josef Mengele
Totta turiset.Nimenomaan on minustakin outoa,että "henkisesti kiusattuja"kiusataan koko elämänsä ajan pitäisiköhän joskus katsoa peiliin.
- niin...
Josef Mengele kirjoitti:
Totta turiset.Nimenomaan on minustakin outoa,että "henkisesti kiusattuja"kiusataan koko elämänsä ajan pitäisiköhän joskus katsoa peiliin.
Paljon on henkisesti kiusattuja, joita on kiusattu vain peruskoulussa, eikä enää sen jälkeen. Löytyy myös niitä, joita ei ole kiusattu peruskoulussa, mutta jotka joutuvat työpaikkakiusaamisen uhreiksi.
- ------------
mitään voi, kun toiset ihmiset on mielestään aina oikeassa.
Jotkut vaan osaa hymyillen heittää tosi pahoja juttuja. Itse en osaa edes vastata niihin, kun ei mun aivot toimi sillä tavalla.
Esim. yks ylipainoinen sukulaisnainen on aina neuvomassa muita miten käyttäytyä. Itse saa kuitenkin käyttäytyä niin, kuin kieltää muita, koska on aina oikeassa oleva virheetön ihminen.
Esim. yksissä häissä kun mentiin ottamaan boolia niin sanoi: teidän seksielämähän tarvitsee piristystä. Ei ole nyt sitä alkoholia mikä siihen auttaa, mutta ottakaa boolia, sekin auttaa. Olimme ihan sanattomia ja suu auki, kun hän heitti tuollaista juttua meille täysin vieraiden ihmisten joukossa. Emme ole puhuneet seksielämästämme, emmekä tarvitse siihen apua.
Pyysin häntä myöhemmin pyytämään anteeksi tätä ja muita juttujaan, mutta hän vaan tuhahti. Hän osaa esittää vakuuttavasti empaattista ja kyselee ihmisiltä ummet ja lammet. Takanapäin hän sitten kertoilee ihme juttuja. Esim. hänen juttujensa perusteella naapurin mies on seksihullu joka lähettää lapsensa vakoilemaan makuuhuoneen ikkunan taakse. Naapurin nainen taas on frigidi. Lapset muuten vaan omituisia ja koira kulkee aina turkki paskassa. Kaikenlaista ovat valittaneet naapureistaan.
Jäin sitten kerran taas suu auki, kun naisen mies sanoi, että heillä on parhaat naapurit mitä vaan voi olla. Onhan se kiva, et voi valittaa ja haukkua toisia seläntakana ja naamatusten esittää ystäviä. Niin, paitsi että he eivät "hauku" ihmisiä.
Itse en viitsi enää näitä paskanpuhujia tavata, mitä nyt sukujuhlissa on pakko.
Että kaikki vaan opettelemaan city-käytöstä: naamatusten hymyilette ja kehutte, takanapäin sitten haukutte niin perkeleesti. Käytte kellarissa puhkomassa pyöränkumit ja varastamassa inhoaminne ihmisten tavarat. Yhdessä sitten voitte päivitellä että voi voi.... - tilanne haltuun
Tilanne haltuun.... kirjoitti:
ei isät ja äidit voi koko elämän aikana olla puolustamassa sitä kiusattua ihmistä. Kiusatun pitää itse ottaa tilanne haltuun. Ei se kiusaus mihinkään maailmasta lopu.
Sama neuvo kaikille ryöstetyille, raiskatuille, pahoinpidellyille jne. Ottakaa tilanne haltuun. Ei tarvita enää poliiseja eikä tuomareita, kun kaikki ottaa oman tilanteensa haltuun.
Ei tarvita lääkäreitä eikä opettajiakaan, kun kaikki voi ottaa tilanteen haltuunsa ja parantaa ja kouluttaa itsensä. Sama koskee muita ammattiryhmiä. Jeeeee!!!!!!!!!!!1 - -----------
Tilanne haltuun.... kirjoitti:
ei isät ja äidit voi koko elämän aikana olla puolustamassa sitä kiusattua ihmistä. Kiusatun pitää itse ottaa tilanne haltuun. Ei se kiusaus mihinkään maailmasta lopu.
sidottuna jätetty tyttö huusi apua? Senhän olis pitäny ottaa tilanne haltuunsa. Olis vaikka jyrsinyt hampailla ne köydet poikki.
- oma vika
Josef Mengele kirjoitti:
Totta turiset.Nimenomaan on minustakin outoa,että "henkisesti kiusattuja"kiusataan koko elämänsä ajan pitäisiköhän joskus katsoa peiliin.
Se oli oma vika et joutuivat leirille. Ne Mengelen tekemät ihmiskokeetkin oli niitten ihmisten oma vika.
Olisivat ottaneet tilanteen haltuunsa eivätkä menneet niille leireille.
Kyllä olis kirveellä töitä - Anonyymi
Josef Mengele kirjoitti:
Totta turiset.Nimenomaan on minustakin outoa,että "henkisesti kiusattuja"kiusataan koko elämänsä ajan pitäisiköhän joskus katsoa peiliin.
Natsit ja batiikkinoidat yhteen soppii, huomenna pannaan...
- Anonyymi
------------ kirjoitti:
mitään voi, kun toiset ihmiset on mielestään aina oikeassa.
Jotkut vaan osaa hymyillen heittää tosi pahoja juttuja. Itse en osaa edes vastata niihin, kun ei mun aivot toimi sillä tavalla.
Esim. yks ylipainoinen sukulaisnainen on aina neuvomassa muita miten käyttäytyä. Itse saa kuitenkin käyttäytyä niin, kuin kieltää muita, koska on aina oikeassa oleva virheetön ihminen.
Esim. yksissä häissä kun mentiin ottamaan boolia niin sanoi: teidän seksielämähän tarvitsee piristystä. Ei ole nyt sitä alkoholia mikä siihen auttaa, mutta ottakaa boolia, sekin auttaa. Olimme ihan sanattomia ja suu auki, kun hän heitti tuollaista juttua meille täysin vieraiden ihmisten joukossa. Emme ole puhuneet seksielämästämme, emmekä tarvitse siihen apua.
Pyysin häntä myöhemmin pyytämään anteeksi tätä ja muita juttujaan, mutta hän vaan tuhahti. Hän osaa esittää vakuuttavasti empaattista ja kyselee ihmisiltä ummet ja lammet. Takanapäin hän sitten kertoilee ihme juttuja. Esim. hänen juttujensa perusteella naapurin mies on seksihullu joka lähettää lapsensa vakoilemaan makuuhuoneen ikkunan taakse. Naapurin nainen taas on frigidi. Lapset muuten vaan omituisia ja koira kulkee aina turkki paskassa. Kaikenlaista ovat valittaneet naapureistaan.
Jäin sitten kerran taas suu auki, kun naisen mies sanoi, että heillä on parhaat naapurit mitä vaan voi olla. Onhan se kiva, et voi valittaa ja haukkua toisia seläntakana ja naamatusten esittää ystäviä. Niin, paitsi että he eivät "hauku" ihmisiä.
Itse en viitsi enää näitä paskanpuhujia tavata, mitä nyt sukujuhlissa on pakko.
Että kaikki vaan opettelemaan city-käytöstä: naamatusten hymyilette ja kehutte, takanapäin sitten haukutte niin perkeleesti. Käytte kellarissa puhkomassa pyöränkumit ja varastamassa inhoaminne ihmisten tavarat. Yhdessä sitten voitte päivitellä että voi voi....Vaikuttaa eräältä, joka oli ulkoministeriössä...
- Anonyymi
juupa-jaapa kirjoitti:
Kyllä koululta pitää löytyä keinot tedistettavan kiusaamisen lopettamiseen. Jos ei muu auta niin ilmoitus poliisille, että virkavelvollisuuksia on laiminlyöty kun asiaan ei ole riittävästi puututtu. Ranagaistusvaatimus ja vaatimus, että kiusaajat erotetaan ko. koulusta.
entä jos niitä ei eroteta? entä jos rikosilmoitukset ei auta?
- Anonyymi
----------- kirjoitti:
sidottuna jätetty tyttö huusi apua? Senhän olis pitäny ottaa tilanne haltuunsa. Olis vaikka jyrsinyt hampailla ne köydet poikki.
tai ois hakannu 10 tyyppiä yksin? mikä vaivaa "ihmiset"
- Suomalainen74
Tee rikosilmoitus tilanteesta riippuen joko laiton uhkaus, perätön lausuma tai kunnianloukkaus. Vaikka kiusaajatytöt ovat ilmeisesti alle 15 v. niin rikosilmoituksen kautta voidaan tehdä ilmoitus lastensuojeluun (tässä voit olla itsekin aktiivinen) teemalla, että kiusaajatyttöjen vanhemmat eivät kykene huolehtimaan lapsistaan. Tokko kunta näitä terroristinalkupimuja huostaan ottaa mutta onhan siinä heidän vanhemmillaan yksi lisäajanviete kun kinaavat viranomaisten kanssa.
Sama juttu myös koulusta. Kantelu kunnan koulutoimenjohtajalle ja edelleen sitä ylemmäs teemalla virkavelvollisuuksien laiminlyönti.- Avutonta
ovatko jo kuulleet Kiva koulu -toimenpideohjelmasta. Netistä löytyy tietoa. Suosittele ottamaan sinne yhteyttä tai sano, että voit tehdä sen itsekin koulun puolesta, ja tulet muutenkin viemään asiaa eteenpäin.
Musta hyvä keino olisi sellainen "psykodraama", että jokainen kiusaaja pistettäisiin opettajan ohjauksella kiusatuksi ja muut tekisivät hänelle juuri sitä, mitä hän tekee kiusatulle. Sitten hän saisi koettaa koota naamansa ja sanoa uudelleen, ettei tossa mitään vikaa ole. - ----------------
Avutonta kirjoitti:
ovatko jo kuulleet Kiva koulu -toimenpideohjelmasta. Netistä löytyy tietoa. Suosittele ottamaan sinne yhteyttä tai sano, että voit tehdä sen itsekin koulun puolesta, ja tulet muutenkin viemään asiaa eteenpäin.
Musta hyvä keino olisi sellainen "psykodraama", että jokainen kiusaaja pistettäisiin opettajan ohjauksella kiusatuksi ja muut tekisivät hänelle juuri sitä, mitä hän tekee kiusatulle. Sitten hän saisi koettaa koota naamansa ja sanoa uudelleen, ettei tossa mitään vikaa ole.tyttöjen piti tehdä lupaus etteivät enää kiusaa. No, sanoivat samantien ettei ole oikea lupaus kun ei ole allekirjoitettu. Kiva tiimi ei voi puuttua tunnin tapahtumiin, eli kiusaajat saavat huutaa ja haukkua tunnilla, koska opettaja ei tee mitään.
Kiusaaminen jatkuu, mutta kiva-tiimi ei voi tehdä mitään, koska tilannetta seurataan. Eivät vastaa viesteihin ei rehtorista alkaen.
Opettaja on täysin puolueellinen. Nyt selvinnyt että on täysin yhden kiusaajan puolella. Tämä saa olla välitunnit sisällä kaverinsa kanssa, kun hänen poikakaverinsa ovat uhkailleet. Piti oppilaille puheen et tätä kiusaajaa ei saa kiusata ja sitä pitää kaikkien suojella.
Sen sijaan ei ole pitänyt mitään puheita, kuulusteluja tai kehottanut muita oppilaita suojelemaan tätä kolmen kiusaajan kiusaamaa tyttöä. Yksi häirikkö on viikon eri luokalla, mutta käy sieltäkin huutelemassa ja uhkailemassa luokan ovella. Koulu ei ole tehnyt tällekään mitään.
Eivät vaivaudu vastaamaan miten aikovat hoitaa tilanteen.
Voiko tästä jo nostaa syytteen tai tehdä rikosilmoituksen koulun henkilökunnasta? Ei harmittaisi niin paljon jos kohtelu olisi kaikille sama. Kummasti vaan tämän yhden kiusaajan hyväksi pystytään tekemään kaikenlaista. - ex-kiusatun äiti
---------------- kirjoitti:
tyttöjen piti tehdä lupaus etteivät enää kiusaa. No, sanoivat samantien ettei ole oikea lupaus kun ei ole allekirjoitettu. Kiva tiimi ei voi puuttua tunnin tapahtumiin, eli kiusaajat saavat huutaa ja haukkua tunnilla, koska opettaja ei tee mitään.
Kiusaaminen jatkuu, mutta kiva-tiimi ei voi tehdä mitään, koska tilannetta seurataan. Eivät vastaa viesteihin ei rehtorista alkaen.
Opettaja on täysin puolueellinen. Nyt selvinnyt että on täysin yhden kiusaajan puolella. Tämä saa olla välitunnit sisällä kaverinsa kanssa, kun hänen poikakaverinsa ovat uhkailleet. Piti oppilaille puheen et tätä kiusaajaa ei saa kiusata ja sitä pitää kaikkien suojella.
Sen sijaan ei ole pitänyt mitään puheita, kuulusteluja tai kehottanut muita oppilaita suojelemaan tätä kolmen kiusaajan kiusaamaa tyttöä. Yksi häirikkö on viikon eri luokalla, mutta käy sieltäkin huutelemassa ja uhkailemassa luokan ovella. Koulu ei ole tehnyt tällekään mitään.
Eivät vaivaudu vastaamaan miten aikovat hoitaa tilanteen.
Voiko tästä jo nostaa syytteen tai tehdä rikosilmoituksen koulun henkilökunnasta? Ei harmittaisi niin paljon jos kohtelu olisi kaikille sama. Kummasti vaan tämän yhden kiusaajan hyväksi pystytään tekemään kaikenlaista.Koulun on taattava lapsellesi sekä fyysisesti että henkisesti turvallinen opiskeluympäristö . Perustelut tälle löydät täältä: perusopetuslaki 29 §:n, lukiolaki 21 §:n , ammatillisesta koulutuksesta annettu laki 28 §:n. Nämä lait velvoittavat koulun huolehtimaan väkivallan ja koulukiusaamisen estämisestä koulussa ja kouluun liittyvässä muussa toiminnassa. Rikoslain 27 luku taas luokittelee toisen solvaamisen tai herjaamisen rangaistavaksi teoksi.
Henkinen väkivalta ei siis ole vain huonoa käytöstä, vaan se on myös rangaistava teko.
SIISPÄ koulun on lain mukaan estettävä kiusaaminen. Selitys kiusaamisen estämiselle ei voi olla esim. resurssipula, kiusaajaoppilaiden vanhempien puuttumattomuus asiaan, se että kiusaajat ovat sitä mieltä etteivät kiusaa, lapsesi persoonallisuus tai muu ominaisuus – ei mikään.
KOULUN ON ESITETTÄVÄ sinulle toimenpiteensä kiusaamisen lopettamiseksi. Esimerkisi seuraavasti:
1 - viikon 22 aikana kiusaajien vanhempiin otetaan yhteyttä ja heille kerrotaan mitä on tapahtunut
2 - lisäksi kiusaajat saavat koulun käytännönmukaisen seuraamuksen kiusaamisesta
3 – mikäli kiusaaminen jatkuu syyslukukaudella, kiusaajat siirretään muuhun opetukseen
Laki on oikeastaan niin tiukka, että koulu ei saa pidemmällä aikavälillä epäonnistua. Toisin sanoen, jos kiusaaminen jatkuu koulun toimista huolimatta, voit valittaa sivistystoimeen. Ota yhteys esimerkiksi rehtorin esimieheen (titteli saattaa olla hallintopäällikkö tms) tai sivistystoimen johtajaan. Hänllä on on hallintomenettelakiin perustuva viranaomaisen neuvontavelvollisuus. Toisin sanoen, hänen tulee kertoa sinulle kuinka ja mihin instansiin sinä voi valittaa lapsesi koulun/rehtorin/opettajan toiminnasta. Hänen on myös tiedon saatuaan pakko puuttua kiusaamiseen,
Käytännössä tuo on pitkä prosessi. Minä olen sen käynyt läpi ja olen sitä mieltä, että se kannatti. Kiusaamisasia saatiin selvitettyä niin, että lapseni hyvinvointi koulussa on nyt turvattu. - eluit
ex-kiusatun äiti kirjoitti:
Koulun on taattava lapsellesi sekä fyysisesti että henkisesti turvallinen opiskeluympäristö . Perustelut tälle löydät täältä: perusopetuslaki 29 §:n, lukiolaki 21 §:n , ammatillisesta koulutuksesta annettu laki 28 §:n. Nämä lait velvoittavat koulun huolehtimaan väkivallan ja koulukiusaamisen estämisestä koulussa ja kouluun liittyvässä muussa toiminnassa. Rikoslain 27 luku taas luokittelee toisen solvaamisen tai herjaamisen rangaistavaksi teoksi.
Henkinen väkivalta ei siis ole vain huonoa käytöstä, vaan se on myös rangaistava teko.
SIISPÄ koulun on lain mukaan estettävä kiusaaminen. Selitys kiusaamisen estämiselle ei voi olla esim. resurssipula, kiusaajaoppilaiden vanhempien puuttumattomuus asiaan, se että kiusaajat ovat sitä mieltä etteivät kiusaa, lapsesi persoonallisuus tai muu ominaisuus – ei mikään.
KOULUN ON ESITETTÄVÄ sinulle toimenpiteensä kiusaamisen lopettamiseksi. Esimerkisi seuraavasti:
1 - viikon 22 aikana kiusaajien vanhempiin otetaan yhteyttä ja heille kerrotaan mitä on tapahtunut
2 - lisäksi kiusaajat saavat koulun käytännönmukaisen seuraamuksen kiusaamisesta
3 – mikäli kiusaaminen jatkuu syyslukukaudella, kiusaajat siirretään muuhun opetukseen
Laki on oikeastaan niin tiukka, että koulu ei saa pidemmällä aikavälillä epäonnistua. Toisin sanoen, jos kiusaaminen jatkuu koulun toimista huolimatta, voit valittaa sivistystoimeen. Ota yhteys esimerkiksi rehtorin esimieheen (titteli saattaa olla hallintopäällikkö tms) tai sivistystoimen johtajaan. Hänllä on on hallintomenettelakiin perustuva viranaomaisen neuvontavelvollisuus. Toisin sanoen, hänen tulee kertoa sinulle kuinka ja mihin instansiin sinä voi valittaa lapsesi koulun/rehtorin/opettajan toiminnasta. Hänen on myös tiedon saatuaan pakko puuttua kiusaamiseen,
Käytännössä tuo on pitkä prosessi. Minä olen sen käynyt läpi ja olen sitä mieltä, että se kannatti. Kiusaamisasia saatiin selvitettyä niin, että lapseni hyvinvointi koulussa on nyt turvattu.sori tien et tää ei kuulu tähän mut tietääks kukaan mihin pitää ottaa yhteyttä kun tahon vaihtaa kouluu toiselle paikkakunnalle välimatka aon 100km ja asuisin kai siskon luona kyseisellä paikkakunnalla mutta ongelmana on se että en yhtäää tiedä että mihin pitäisi ottaa yhteyttää jotta voisi vaihtaa kyse on ylä-asteen vaihtamisesta kiusaamisen takia
- Jähinään väsynyt
Jos olet varma, että lastasi kiusataan, niin tee asiasta rikosilmoitus, itse olen opettajana toivonut tätä joskus, kun olen seurannut millaista peliä tyttölapset pitävät. Kahdessa viimeisessä luokassani on kiusattu ollut poika, ja jos olisin joutunut käräjille todistamaan heidän puolestaan, niin he itse olisivat saaneet tuomiot. He olivat itse selvästi kiusaajia ja valehtelijoita, vaikka holtajan näkemys oli, että pojat ovat kilttejä uhreja. Näissä kiusaamisasioissa taidetaan aika usein sumuttaa huoltajia, joten tarkkana kannattaa olla ja aina kannattaa epäillä.
Jos olet varma, että lapsesi puhuu totta, niin vie asia poliisille.- Anonyymi
poliisi ei pysty selkeesti lopettaa, mistä johtuu? rikosilmotuksia tehty ja vaikka mitä, mut mikää ei tunnu auttavan? muita ehdotuksia ku väkivalta?
- Anonyymi
Ainahan se ei ole mahdollollista, mutta kun alkaa harrastamaan jotain itsepyolustuslajeja niin kummasti saa olla rauhassa.
- Anonyymi
Koulu on useille ihmisille Helvetti. Eihän sen kai niin pitäisi olla!!!!
- Anonyymi
Kiusaajille oma sisäoppilaitos. Väkivaltaisille isompi ja vahvempi huonekaveri. Armeijan kuri
ja opettajille täydet valtuudet puuttua tilanteisiin. - Anonyymi
Ilmanko tulee kouluampumisia kun kiusaamista ei saada kuriin. Kiusaamisen lopettamiseksi ei ole muita keinoja kun vetää pataan kiusaajien pomoa ja kunnolal tai pahempaa tehdä sille.Kunnioitus heti tulee takaisin eiköä kukaan enään kiusaa.
- Anonyymi
Kiusattu projektoi omaa kotona opittua alemmuus/uhrikompleksiaan ulkomaailmaan mikä kiihottaa kiusaajien sadistisia tarpeita lytätä ja nöyryyttää uhriksi alistuvia "uhri-ihmisiä".
Sitten jossain vaiheessa uhrilla voi keittää kiinni kohtaloonsa ja opittuun sosiaaliseen uhriutumiseensa sekä avuttomuuteensa ja sitten sattuu näitä Eric-Pekka Auvinen keissejä. Luulen että monella koulukiusatulla on väkivaltafantasioita.
Ainakin itselläni koulukiusattuna on, mutta ei ole kiinnostusta alkaa niitä toteuttamaan.
Kyseessä on kuitenkin kompleksinen ilmiö missä opittu sosiaalinen avuttomuus kärjistyy kiusaamiseen, usein tyttöjen suosikkipoikien taholta.
Se tuntuu pahalta kun oma ihastus pitää ihan pellenä ja ihailee kiusaajaa.- Anonyymi
Niin ja olen lähes 30 eli yläasteen koulukiusaamisesta on yli 15 vuotta.
Vieläkin olen raivoa täynnä silloisten tapahtumien johdosta enkä tule ikinä antamaan kiusaajilleni anteeksi. Se että jätän heille kostamatta johtuu vain siitä että sotkisin sillä vain omaa elämääni joka on jo valmiiksi sekaisin.
Kannattaa tätä lukevien koulukiusaajien miettiä että se viha mikä seuraa koulukiusaamisesta jää kytemään eikä se vaimene vaikka vuodet kuluvat. Minua epävakaampi tyyppi saattaa lähteä toteuttamaan kostoa(koska pitkäaikainen nöyryytys on anteeksiantamaton rikos ainakin minun maailmassani) 20 vuotta kiusaamisen jälkeen ja voi iskeä nurkan takaa milloin vain.
Silloin ei enää naurata
- Anonyymi
Kiusaaja pitää hakata kunnolla niin sitten se loppuu. Jos on alle 15-vuotias kiusattu niin kannattaa vähän puukottaa kiusaajaa niin sillä voi olla vähän vaikutusta. Pari kertaa kun päähän tai vatsaa lyö moralla niin siinä on vähän oppia kiusaajalle. Parasta on että puukotuksesta ei seuraa alaikäiselle mitään tuomiota vaikka kävisi pahemminkin.
- Anonyymi
Minun pikkuveljeä kiusasi koulussa eräs oppilas. Kerran sain tarpeekseni ja vedin oikein huolella turpaan tätä tyyppiä. Pienet sakot sain siitä hyvästä. Loppui kiusaaminen siihen paikkaan. Vakuutin vielä kiusaajalle, jos haluaa minusta leikkikaverin, sen tulee varmasti saamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926436Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652019- 1801780
- 1191251
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141235Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681153Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521009Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962