vain tietää ennenkuin edes kohtaa, 1999 ei tietoakaan olemassaolosta vaiko kuitenkin
"Sinä tiedät, tiedät mitä minäkin. Ajattelet asian ehkä eritavalla kuin minä, mutta tiedätpähän kumminkin.
Ja olen onnellinen vaikka jokaikinen muu olento tietäisi, en välitä.. Se ei haittaa kunhan vain sinä tiedät. Tunnet mitä ajattelen. Ymmärrätkö silmieni kieltä?
Se on hyvin vaikeaa mutta lumoavaa kuin meri. Pidätkö merestä? Jos et, et pidä minustakaan koska minut
on rakennettu siitä. Se on salaisuuteni, sieluni, sisimpäni kuin meri. Näet tyrskyt, vaahtopäät, pauhaavan meren. Näetkö merta, näetkö sitä syvältä? Siellä on elämää. Paljon. Se on syvä ja sininen. Loputon. Rauhoittava. Pystytkö meren tuoksun haistaessasi nauttimaan?
Vai pystytkö edes tuntemaan merta? Voitko vain olla ja katsella sitä. Kaikessa rauhassa. Unohtaa ajan ja paikan, olla miettimättä mitään. Ainoastaan olla paikalla. Olla paikalla kun meri suree, itkee. Kun meri nauraa, sädehtii.
Lumipallo, pieni kova pyöreä ja luminen. Kuinka niin pieni asia voi merkitä mulle niin paljon... huomenna niin mitäköhän tulee tapahtumaan huomenna. mulla on niin ilonen olo. Kaikki asiat tuntuu taas olevan kunnossa. Raiteillaan. Mäkin tosiaan haluaisin säilöä nää hetket lasipalloon ja palata sinne joskus. Joskus silloin kun on huono mieli, kun kaikki ei mee hyvin. Nyt mulla on just sellanen olo et joku mikä multa on ollu kauan pois, on tullu takaisin. Ihan kuin olis tullu takaisin kotiin. Ihan kuin sä olisit tullut ... takaisin.... kadonnut, eksynyt ^ on taas löytynyt... mitäköhän mä höpötän? "
"Sinä tiedät, tiedät mitä minäkin. Ajattelet asian ehkä eritavalla kuin minä, mutta tiedätpähän kumminkin.
Ja olen onnellinen vaikka jokaikinen muu olento tietäisi, en välitä.. Se ei haittaa kunhan vain sinä tiedät. Tunnet mitä ajattelen. Ymmärrätkö silmieni kieltä?
Se on hyvin vaikeaa mutta lumoavaa kuin meri. Pidätkö merestä? Jos et, et pidä minustakaan koska minut
on rakennettu siitä. Se on salaisuuteni, sieluni, sisimpäni kuin meri. Näet tyrskyt, vaahtopäät, pauhaavan meren. Näetkö merta, näetkö sitä syvältä? Siellä on elämää. Paljon. Se on syvä ja sininen. Loputon. Rauhoittava. Pystytkö meren tuoksun haistaessasi nauttimaan?
Vai pystytkö edes tuntemaan merta? Voitko vain olla ja katsella sitä. Kaikessa rauhassa. Unohtaa ajan ja paikan, olla miettimättä mitään. Ainoastaan olla paikalla. Olla paikalla kun meri suree, itkee. Kun meri nauraa, sädehtii.
Lumipallo, pieni kova pyöreä ja luminen. Kuinka niin pieni asia voi merkitä mulle niin paljon... huomenna niin mitäköhän tulee tapahtumaan huomenna. mulla on niin ilonen olo. Kaikki asiat tuntuu taas olevan kunnossa. Raiteillaan. Mäkin tosiaan haluaisin säilöä nää hetket lasipalloon ja palata sinne joskus. Joskus silloin kun on huono mieli, kun kaikki ei mee hyvin. Nyt mulla on just sellanen olo et joku mikä multa on ollu kauan pois, on tullu takaisin. Ihan kuin olis tullu takaisin kotiin. Ihan kuin sä olisit tullut ... takaisin.... kadonnut, eksynyt ^ on taas löytynyt... mitäköhän mä höpötän? "
Vastaukset 5
Vanhimmat
joka täysin ymmärtää ajatuksiani. Tuskin. Mutta kyllähän tarvitsee olla edes yksi samantapainen ihminen kuin minäkin Joku Jossain.
Jotkut välittää enemmän, jotkut vähemmän. Eri tavalla, erilailla. Mulla on oma tapa välittää niinkuin sullakin.
Ooksä koskaan ajatellu et se .. jota sä joskus tuut rakastamaan ja joka tulee sua joskus palvomaan elää myös juuri nyt. Ooksä koskaan ajatellu tulevaisuutta tollain? Mä oon se antaa kummasti voimia. Joku Jossain.
Oikeastaan maailma on ihan hyvä näin. Oikeastaan jos asiat menis helpommin ei olisi mitään ajateltavaa. Joten oikeastaan mä oon ihan tyytyväinen ja ilonen. Mä oon menettänyt paljon mutta toivottavasti tuun saamaankin paljon, erittäin paljon.
Taas yksi päivä on alkamassa. Aamu siis. Ihaninta on se, että minulla ei ole harmainta aavistustakaan siitä mitä päivä tuo tullessaan. Ehkä se tuo sinut lähemmäksi minua ehkä ei. En voi sitä vielä tietää. Mutta kun päivä on ohi kirjoitan taas, kirjoitan tapahtumat, tärkeät sellaiset, ylös. Tänään toivon sylin täydeltä "kontakteja" sinulta!
viesti. Kun sinä seuraat siltaa, minä olen sen kivijaloissa, kun sinä seisot rannalla, minä olen rantakivissä. Minä en ikinä pääse vapaaksi, en kohtaamaan sinua. Mutta minä olen olemassa.
Sisältä kumpuaavaa tekstiäsi oli ilo lukea. Ajattelin ensin aloittaa oman ketjun, mutta ei tarvitse enää.
Sinulla sielunmaisema on meri, minä taas olen miettinyt aavikkoa. Sitä kuvittelee, että joku henkilö on kuin kuivalla aavikolla vastaantullut sielunkumppani. Antaa juomaa, ruokaa, mutta osoittautuukin myöhemmin kangastukseksi, oman mielen vääristymäksi. Siitä miettimään... jos kerran kangastus pitää minut otteessaan, niin silloin en tarvitse tätä rakkauttakaan. Se on minussa. Kukaan muu ei voi sitä minulle antaa. Pitäisi pärjätä ilmankin.
Tunnen silti kipua. Tämä kangastus on minulle yhä mysteeri...
Niin minä olin hetken kangastuksesi ja sinä minun. Sinä sait kuivat kiviset uomat virtaamaan, puiden lehdet kasvamaan ja kukat kukkimaan - hetken. Minä aloin elää, juoksin kiireissäni, mutta sinä muutuit ukkospilveksi, synkäksi, uhkaavaksi, kyräileväksi - ihan turhaan ja karkotit minut luotasi.
Sinä tyynnytit janoasi ihan perinteisesti baarin antimilla, minä surin menetettyä rakkautta.
Mutta kyllä se kyky kuvitella rakkaus on sinussa ja minussa - edelleen. Löysitkin ajan kuluttua uuden kangastuksen, josta uskaltauduit ottamaan enemmän selvää. Minua sinä tyydyit vain kyräilemään, kiertelemään ja ihmettelemään. Ja usein välttelemään.
Silti unohdammekohan koskaan, minä ainakaan en.
kauniisti. Ilo lukea! Toivottavasti olet sittemmin löytänyt kadottamasi.