Miten meni kokeet hakijoilla? Hain luokanopettaja- sekä lastentarhaopettajakoulutukseen Helsinkiin. Hakijoita tänä vuonna kuulema 6 600 joista n. 660 otetaan sisään eli suunnilleen 10%. Hieman hirvittää kyllä. Itse luin netistä tulostamiani aineistoja koko ajan tasaiseen tahtiin eri tekniikoilla. Kokonaisuudessaan luin aineiston yhdeksän kertaa läpi eri metodein, ja koin kyllä oppineeni asiat hyvin. Koe olikin aivan järjettömän helpon tuntuinen, kunnes loppua kohden alkoi tulemaan kysymyksiä, jotka olivat - ainakin minun mielestäni - aika kaksisuuntaisia! Tiesin kyllä tarkalleen mitä tekstissä asiasta sanottiin, ja kun kysymykseen piti vastata kyllä tai ei, koin että asiassa oli molempia vastauksia puoltavia seikkoja. Aika haastavaa tuossa aikarajassa alkaa pähkäilemään kumman puolelle aineistossa enemmän nojattiin.
Viimeinen pommi lopussa oli persentiili-tehtävä, jota en todellakaan osannut odottaa. Ovela veto tehdä niin laaja tehtävä asiasta, joka oli aineistossa yhden lauseen mittainen ja jonka selityskin oli lopun viitteissä! Mutta omapa on vikani etten perehtynyt siihen riittävän tarkasti. Lopulta vastasin i-osioon mutta ii-iv -osat jätin vastaamatta kun en riskilläkään uskaltanut vetää. Ne olivat ainoat kohdat joihin jätin vastaamatta. Myös viimeinen tehtävä oli mielestäni haastava, mitä mieltä muut ovat? Kun tehtävässä kysyttiin, onko aineiston mukaan *perusteltua* tehdä seuraavia olettamuksia, olin siinä 5 min ennen koeajan päättymistä aika lukossa mitä kysymyksiin pitäisi vastata. Taisi sekin mennä aika penkin alle.
Kaiken kaikkiaan en osaa yhtään arvailla saanko kutsua seuraavaan vaiheeseen. Toisaalta koe tuntui todella helpolta, että en tiedä jos pari lopussa ollutta metsään mennyttä tehtävää sitten on se rajan vetäjä minun kohdallani. Mutta nyt se on ohi, ja kaikkien tulisi onnitella itseään jo siitä kovasta työstä mikä on tehty :)
Viimeinen pommi lopussa oli persentiili-tehtävä, jota en todellakaan osannut odottaa. Ovela veto tehdä niin laaja tehtävä asiasta, joka oli aineistossa yhden lauseen mittainen ja jonka selityskin oli lopun viitteissä! Mutta omapa on vikani etten perehtynyt siihen riittävän tarkasti. Lopulta vastasin i-osioon mutta ii-iv -osat jätin vastaamatta kun en riskilläkään uskaltanut vetää. Ne olivat ainoat kohdat joihin jätin vastaamatta. Myös viimeinen tehtävä oli mielestäni haastava, mitä mieltä muut ovat? Kun tehtävässä kysyttiin, onko aineiston mukaan *perusteltua* tehdä seuraavia olettamuksia, olin siinä 5 min ennen koeajan päättymistä aika lukossa mitä kysymyksiin pitäisi vastata. Taisi sekin mennä aika penkin alle.
Kaiken kaikkiaan en osaa yhtään arvailla saanko kutsua seuraavaan vaiheeseen. Toisaalta koe tuntui todella helpolta, että en tiedä jos pari lopussa ollutta metsään mennyttä tehtävää sitten on se rajan vetäjä minun kohdallani. Mutta nyt se on ohi, ja kaikkien tulisi onnitella itseään jo siitä kovasta työstä mikä on tehty :)
Vastaukset 35
Vanhimmat
Olin itsekin alussa, että jee, mutta sit lopulla että NOOUUU!! =D
Tiesin kyllä, että vaikenee loppua kohden. Olin noita aikaisempien vuosien kokeita katsonut ja suhteellisen samaa kaava noudatti vaikeutumisen suhteen. Toki riippuu lukijasta, eli mitä on lukenut ja mihin perrehtynyt.
Itsekään en ollut niihin persentiileihin perehtynyt. ja vastasin jotain... tais mennä persentiileilleen ne mun vastaukset, vaikka muka ihan loogisesti katsoin.
Ja olihan siinä vähän kompatyylisiä kyssäreitä, ettei ole varma oliko ja onko oikein vai ei. Enkä uskalla kyl oikeita vastauksiakaan kattoa, ku vaan sit ottais päähän. Nythän ne on tulleet nettiin.
En (tyhmänä?) ollut selaillut noita viime vuosien kokeita niin tarkkaan että olisin katsonut vaikeutumista. Katselin vähän oikeita vastauksia nyt netistä, ja kuten ajattelinkin, siinä vaiheessa kun alkoi tuntumaan epävarmalta, on alkanut myös mennä joitain väärin. i-osiosta persentiileistä oli kaksi oikein ja kaksi väärin :D Mutta parempi niin kuin jos olisin jättänyt vastaamatta, sainhan nyt sentään jopa 1 pisteen!
Vaikea vain arvioida kuinka huonosti lopulta meni kun ei tiedä miten muut on onnistuneet. Kyllähän se sitten 27. päivä tiedetään! Mutta kyllä tässä vähän taas laitellaan eteenpäin muita suunnitelmia seuraavalle vuodelle taas, jospa sitten ensi vuonna olisi parempi onni myötä. Ainakin tekniikkaa pystyy nyt suunnittelemaan kun tietää miten tänä vuonna aika riitti jne. Siinä tosissaan pitää olla mietittynä miten aikansa kokeessa käyttää.
Hakijoita voi olla 6 600, mutta kaikki eivät koskaan saavu pääsykokeisiin. Joissakin saleissa saattoi olla esim., että 1/4 hakijoista jätti tulematta. Sähköisen hakujärjestelmän "iloja".
itsekin luin aineiston noin 9 kertaa läpi ja tein muistiinpanoja. alkuosan kysymykset tuntuivat helpolta ja ne olikin mennyt oikein mutta viimiset tehtävät oli hankalampia. se persentiilitehtävä jäi lähes kokonaan tekemättä :( saa nähdä kuinka pisterajat nousee tänä vuonna kun koe oli alusta niin helppo... minun tuurilla juuri ne viimeiset tehtävät oli niitä ratkaisevia, millä mitataan todelliset osaajat. (!) miten nuo pisteet muuten lasketaan, kun jossain kohdassa on esim 74. a,b,c,d niin saanko siis jokaisesta neljästä kohdasta yhden pisteen, vai yhden pisteen, kun kaikki 4 kohtaa on oikein???
Siinä luki että tehtävissä xx-xx kustakin kohdasta oikeasta vastauksesta 1, eli esim tehtävästä 74 voi sitten saada sen viisi pistettä. Näin ymmärsin.
Laskeskelin tuossa, että sain suunnilleen 176 pistettä kokeesta, josta sai kai 208 maksimissaan. Viime vuonna jatkoon edenneiden pisteraja on ollut n. 160 pistettä 200 maksimipisteestä. Saas nähdä, aika hilkuilla ollaan tuleeko kutsua, jos pisterajat kovin nousi! IIK!
rajat eivät kyllä koskaan ole olleet yli 135 mihinkään :D
Hei, katselin noita rajoja itsekin. Eli luokanopen kohdalla taisi tuo 135 (Hki?) olla hyväksyttävä alaraja vuonna 2008, jollon vakavan max pisteet olivat 210 eli sama kuin tänä vuonna. Viime vuonna näytti max pisteet olleen vain 184, joten suoraan ei voi verrata viime vuoden pääsyrajaa tämän vuoden pääsyrajaan. Lisäksi vaikutti siltä, että esim. Jy erkkapedaan kakkosvaiheeseen oli tuona (2008) vuonna 146 alin hyväksytty pisteraja. Itse epäonnistuin kokeessa, osin huolimattomuuttani ja laskeskelin, että todella tiukille menee, jos tuota vuotta 2008 voisi pitää suhtvertailtavana tähän vuoteen. Mutta näinhän ei välttämättä ole, sillä jos tuo alkuosa oli tosi helppo, niin todennäköisesti pisterajat sitten nousee tuosta vuodesta. Mutta oliko tuo koe sitten helppo vai mikä? En ole itse moiseen osallistunut, joten minulla ei ole "vertailupohjaa".
Moi!
Nyt en oikein ymmärrä. Haen kotitaloudenopettajaksi, tein tiistaina VAKAVA-kokeen. Valintaoppaassa sanotaan, että kokeesta voi saada yht. 100 pistettä vaikka itse laskin, että yhteensä kokeesta voi saada 230 pistettä.
Jotkut tuolla abitreenis arvioi pistemääriään. Laskeeko ne ainoastaan niiden valintakokeen pistemäärän vai lisääkö ne myös yo-kokeen pisteytykset.
Apua kiitos :)
Mitäköhän mä olen oikein sit laskeskellut ja katsonut .. enpä nyt sit osaa taas yhtään arvioida .. :P
No niin, katselin vähän uudelleen viime vuoden valintatilastoa http://www.helsinki.fi/behav/valinnat/tilastot/TILASTO_2009_VALINNAT.pdf
Eli tuolla lukee hyväksyttyjen pisteraja 159,667, jolloin tosiaan tulkitsisin että sen verran on ollut viime vuonna vähintäänkin pisteitä ihmisillä joita on kutsuttu kakkosvaiheeseen? En siis tarkoita sitä että läpäistääkseen kokeen tulisi olla vähintään sen verran pisteitä (se on kai viime vuonna ollut 102). Vai miten tuon luvun voisi tulkita?
Ootko varma ettei se ole koko valintaprosessin yhteispistemäärä?
En sitten laisinkaan :D No, ehkä on parempi lopetella arvailut ja laskeskelut ja vaan odotella. Ei se tulosta kuitenkaan muuta.
shada: jotkut yliopistot pisteyttävät vakavan pisteet esim välille 0-3, 0-5 tai 0-40. hakemassasi paikassa ilmeisesti voi siis saada sata pistettä. Ne pisteet eivät tarkoita suoria pisteitä vakavasta! :) eli voit saada vakavasta vaikka 150 pistettä ja se sit vastaa jotain 80 pistettä siellä mihin haet.
pisterajat toka vaiheeseen tulee luultavimmin olemaan suunnilleen 2008 vuoden tasoa. vanhat pisterajat voi katsoa vakavan nettisivuilta. Pisterajat voi ehkä hieman nousta mutta ei ne koskaan paljoa nouse.
Kiitos tiedoista larppa7 :). Mä ajattelin samaa, että mitenköhän ne oikein pisteyttää tuota VAKAVA-koetta.
Ja kiitti book wormille noista tilastojen linkistä, joita en ole aikaisemmin löytänyt.
Kyllä odottavan aika käy pitkäksi! Vielä viikko eikä jaksaisi enää tätä epävarmuutta. Syksyn suunnitelmat on jo tehty jos ei ovet yliopistoon aukea. Heh, olisikin varmaan aika shokki jos sinne lopulta pääsisi kun on seuraavan vuoden jo suunnitellut töitä ja muita hommia :) Mutta ei halua nostaa odotuksia liian korkealle jos ei pääsekään kouluun. Hirveästi olisi tahtoa, mutta yritän olla ajattelematta asiaa jottei tule suru puseroon.
Voisin sanoa että tsemppiä kaikille muillekin jännittäjille, mutta ei hitto! Toivottavasti teillä meni tosi huonosti jotta pisterajat olisi riittävän alhaalla että meikäläinen pääsisi seuraavaan vaiheeseen ;)
Julkaistaanko vakava-kokeen tulokset netissä? Siis nimilista toiseen vaiheeseen päässeistä vai pitääkö odottaa, että kutsu tulee kotiin?
Mun mielestä ei julkaista niitä, vaan vasta täysin sisään hyväksyttyjen nimet. Pitää vaan jännittää himassa .. :)
Eipä tarvitse paljoa pelätä että Hesaan sisään pääsisi .. kun katsoo noita hakijamääriä. Aika turhautunut olo tulee kun ajattelee kuinka moni myös haluaisi opiskelemaan luokanopettajaksi.
http://www.helsinki.fi/vakava/hakijamaarat.html
Aika paljon nousi pisterajat tänä vuonna, niin lo- kuin lto-koulutuksiin! Nyt kun vielä saisi varmistusta siitä että omat pisteet tuli laskettua ihan oikein, aika hyvältä kyllä vaikuttaa .. :)
http://www.helsinki.fi/vakava/koepisteet.html
Hei onko jossakin nimilista toiseen osioon päässeistä? Pisteet kyllä laskin mutta en usko pääseväni ennen kuin näen oman nimen jossakin :D
No tulihan ne tulokset sieltä, ja toisessa vaiheessa Helsinkiin ollaan :) Sekä lo- että lto-koulutuksiin. 177,5 pistettä oli tarkemmin se oma tulos. Jihuu! Nyt vain papereiden kimppuun ja jostain pitäisi kuvakin hankkia. Hmm ...
http://www.helsinki.fi/behav/valinnat/tulokset.htm
Heii, kertoisiko joku viisaampi mulle: hain koulutukseen netissä yliopistohaku.fi:ssä. Tuolloin laitoin haut sellaiseen järjestykseen, että lo oli mulla ekana ja lto kolmantena hakutoiveena. Katsoin kuitenkin ettei ensisijaisuudesta saisi pisteitä. No kun menin hakusivuilla eteenpäin, huomasin että palvelu heitti mun järjestyksen niin, että kakkosvaihtoehdostani tuli ykkönen, lto:sta kakkonen ja se tärkein eli lo oli kolmantena. Ajattelin sitten että annan olla kun ei sillä kuitenkaan ole merkitystä. Nyt kuitenkin noissa tilastoissa on erikseen merkitty kaikki koulun hakijat, plus kuinka monta on ensisijaisena sinne hakeneet - eli se kuitenkin on niillä tiedossa mikä järjestys oli? Olisiko siitä kuitenkin saanut lisäpisteitä?? Entä vaikuttaakohan tällainen juttu soveltuvuuskokeissa, että se onkin vasta kolmantena - ainahan tosin voin sanoa että mokailin vähän :P
Tuolla järjestyksellä on se merkitys, että, jos pisteesi riittävät ensimmäisen hakutoiveesi kakkosvaiheeseen, et tule saamaan kutsua kakkos tai kolmos hakutoiveesi paikkoihin. Tietenkin aina yhden ryhmän sisällä, eli LO/LTO erikseen, molempiin voit saada kutsun yhteen paikkaan. Tuskin siellä kakkosvaiheessa arvottavat, mille sijalle olit juuri tämän koulun asettanut.
Hei!
Onko joku jo saanut tietoa, että pääsee Rauman lastentarhanopettaja koulutukseen?
Rauman kutsukirjeet tulevat vissiin vasta maanantaina.
Kiva tietää, toivoa siis vielä on :-D
Mukavaa viikonloppua!
Täällä kans yksi epätietoinen Raumalle hakija. Laskin, että saan kokeesta noin 150 pistettä, joten pisteet riittäisivät kirkkaasti jatkoon. Ei kuulunut perjantaina kirjettä, joten odottelen maanantaina sen saapumista. Olisihan tuonne voinut kai soittaa, mutta ajattelin ainakin itse vielä odottaa maanantaihin saakka ja soitella sitten, jos ei kirjettä ala kuulua.
Raumalle ja kertoivat puhelimessa tuloksen. Kirje saapuu alkuviikosta :)
Onko Rauman kirjeet jo saapuneet?
Ei ole vielä näkynyt. Soitin eilen ja ystävällisiä olivat, kuulemma perjantaina postitettu, ehkä tänään päiväpostissa tulee...
Mihin numeroon soitit?
Päiväposti saapui juuri ja kutsukirje sen mukana, joten ei tarvitse enää hermoilla...
Kutsu tuli tosiaan päiväpostissa, joten tapaamme Raumalla :-)
Heippa!
Oliko moni täältä Raumalla okl kakkosvaiheessa eli haastattelussa? Miten meni? Osaako kukaan sanoa Rauman osalta, että miten muutetaan omat pisteet siihen koulun omaan pisteytykseen sen Vakava-kokeen osalta, joka on siis Raumalla 0-8? Kauheesti kysymyksiä tuli, mutta siis jos joku osaa vastata olisi tosi mukava :)