Olemme vihdoinkin saaneet yhteyden venäjällä asuviin sukulaisiimme ja olemme menossa heitä kesäkuussa sinne tapaamaan Pietariin.
Nyt sitten kyselen mitä olisi kohteliasta ja asiallista viedä heille sinne tuliaisiksi suomesta.
He kuitenkin ovat ilmeisesti aivan tavallisia vähävaraisia kansalaisia.
Mikähän mahtaa olla paikallinen ja maan tapa tiedättekö, ja ettemme kuitenkaan liikaa ylpistelisi omalla hyvinvoinnillamme.
Oletteko käynyt ja osaatteko neuvoa.
Nyt sitten kyselen mitä olisi kohteliasta ja asiallista viedä heille sinne tuliaisiksi suomesta.
He kuitenkin ovat ilmeisesti aivan tavallisia vähävaraisia kansalaisia.
Mikähän mahtaa olla paikallinen ja maan tapa tiedättekö, ja ettemme kuitenkaan liikaa ylpistelisi omalla hyvinvoinnillamme.
Oletteko käynyt ja osaatteko neuvoa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Veisin jotakin aitoa suomalaista, ehkäpä jonkin koriste-esineen, vaikkapa maljakon ja/tai pöytäliinan. Lisäksi ostaisin paikanpäältä perinteisen kukkakimpun.
Itse kävin tapaamassa toissakesänä Venäjällä asuvaa kaukaista sukulaista. Veimme hänelle kukkia ja lisäksi kohtalaisen summan ruplia. Rahat "piilotimme" kukkakimppuun, joka oli samalla hänen 85-vuotislahjansa. Tämä henkilö oli todella köyhä, ja uskon, että hän sai rahoilla pitkäksi aikaa ruokaa itselleen.
Kalakukko, karjalanpiirakoita ym. Voit myös viedä suomalaisia käyttöesineitä. Sano että kyse on SUOMALAISESTA PERINTEESTÄ että ulkomailla asuville sukulaisille tai tutuille rahdataan kaikenlaista suomesta, niin se ei loukkaa.
Eihän nyky Pietari mikään neukkulan perikuva ole enää!
Ja miksi ylipäätään kysyä mitä viedä sinne tuliaisena? Katsokaa myös mitä matkaustusasiakirjat ja tulli sallii!
Voihan olla että tulli takavarikoi 'tuliaisenne' mitä ihmeellisemmillä syillä?
Miksi ihmeessä viedä jotain 'matkamuisto'-krääsää yms.? Jos olette yhteydessä kerran, niin kysykää heiltä itseltään mitä toivoisivat saavansa Suomesta?!
Rahalahja on toki tervetulleempaa kuin joku 'ihme vaasi' ja muu muistoesine! Ruokahan se maksaa sielläkin!
Ette kai aio päiviksi yhden '' vaasin'' varassa... kuten meillä Suomessa kun mennään sukuloimaan ja lomalle maalle esim. oletetaan isäntäväki maksaa mielellään kaiken ruuan yms.! Nyt on toiset ajat, kaikki maksaa kaikille!
Vaikuttaa, ettet ole itse Venäjällä kenenkään luona vieraillut. Venäläisille on kunnia asia, että vieraille tarjotaan hyvää ruokaa ja runsaasti. Kyllä kannattaa olla hieman varovainen viemistensä suhteen, ettei tule tahtomattaan loukanneeksi isäntiä. Mieluiten viemiseksi jotakin neutraalia, jonka ei todellakaan tarvitse olla mitään matkamuistokrääsää vaan kukkarolle sopivaa suomalaista laatutavaraa.
Ehkäpä, mikäli aikoo useita päviä vierailla, kohteliasta voisi olla viedä vastavuoroisesti isäntäperhe johonkin ravintolaan syömään.
Tämän puhun siis kokemuksesta ja lähes kymmenen reissukerran (eikä siis mitään pakettimatkoja)kokemuksella