Vielläkö?

Onko kanin kasvatus ruokapöytään nykyään yleistä? Muistan lapsena kuinka isovanhemmillani oli kaneja joita kävimme aina paijaamassa, sitten ne aina vain katosivat ja meille sanottiin "kanit karkasivat". Myöhemmin kuulin että ne pistettiin pataan. Siitä lähtien en ole oikeen lihasta pitänyt :(
16411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

luulisin, että jotka ottaa kanin 'kesäkaniksi' laittavat sitten sen syksyllä pataan. metsästyksestä kovin kiinnostuneet ihmiset saattaa tehdä samoin.

Äänestä

Kyllä tuotantokaneja vielä on ja niitä kasvatetaan niin turkin kuin varmaan lihankin vuoksi. ( tosin itse en näe mitään syötävää kanissa... ) Voihan se olla hyvääkin ?

Ehkä itse en ole koskaan kokenut asiaa noin, sillä meillä siat lähtivät teurastamoon ja osa tietysti tuli pöytään. Olin hoitanut ja paijannut niitä aina, mutta minulle myös kerrottiin miksi ne ovat siellä.
Vanhemmalla iällä olen ollut hoitamassa lihakarjaa. Kaikilla oli nimi, kaikki olivat omia persooniaan ja kaikki ( paitsi emot ja jalostukseen käytettävät) lähtivät teuraaksi.
Se on ihmisen tapa tuottaa lihaa. Ei siinä ole sen kummallisempaa.
Samoin leijona saalistaa seepran tasangolla...

Ehkä tuosta kerrontatavasta ja piilottelusta on jäänyt sinulle paha tunne. :(
He ovat kuitenkin vain koettaneet suojella sinua !

Äänestä
  • tätä aihetta vois verrata eläinkokeisiin... kaneilla on samanlainen päämäärä eli kuolema. meillä isovanhempien possu 'karkas' joulunaikaan. ei haitannu yhtään, sillä en kiintynyt possuun.
    kaverille kävi melkein samalla tavalla kun sulle, mutta se tietämättään söi sen omaa lemmikkikania! ei ole kuulemma liha enää maistunut sen jälkeen ja se on ihan ymmärrettävää. minuakin välillä etoo syödä mitään lihaa

    Äänestä

  • eilemmikkejäpöytäänk kirjoitti:

    tätä aihetta vois verrata eläinkokeisiin... kaneilla on samanlainen päämäärä eli kuolema. meillä isovanhempien possu 'karkas' joulunaikaan. ei haitannu yhtään, sillä en kiintynyt possuun.
    kaverille kävi melkein samalla tavalla kun sulle, mutta se tietämättään söi sen omaa lemmikkikania! ei ole kuulemma liha enää maistunut sen jälkeen ja se on ihan ymmärrettävää. minuakin välillä etoo syödä mitään lihaa

    Tiedän erään perheen joka kasvattaa kaneja ja myös syö kasvattamiaan kaneja. Itse en tälläseen kykenisi ikinä, kuulostaa todella sairaalta. Ihan sama kun kasvattaisi koiria ja pistäisi ne pataan.

    Äänestä

Kyllä kaneja tosiaan edelleen kasvatetaan myös lihan takia, ainakaan isoja rotuja kasvattaville ei ole vierasta. Jotkut rodut (mm. new zealand red ja nz white, valkoinenmaatiainen) on nimenomaan lihantuotantoon jalostettu. Niissä on sitä lihaakin vähän eri lailla kuin jossain hermeliinissä.

Suomessa kaneja kasvatettiin ennen sotia kotitarpeiksi; sittemmin kanista on tullut "vain" lemmikkieläin. Itse haaveilen, että pääsisin muuttamaan johonkin edes isoon omakotitaloon ja voisi kasvatella kaneja omaksi ja eläinten ruuaksi. Eläimiä ne on siat, naudat ja broileritkin joita yleensä syödään, tuotantotavat vaan yleensä julmia. Kaneille sentään voi kotioloissa järjestää riittävästi tilaa ja virikkeitä. Ja väistämätön kuolema tapahtuu nopeasti ja kivuttomasti ilman tuntikausien teurasmatkaa ahtaissa oloissa, kuten noilla tavallisilla tuotantoeläimillä.

Itse en ymmärrä vertausta koe-eläimiin. Koe-eläin kärsii jo pienestä ja virikkeettömästä ympäristöstään ja jotkut niistä päätyvät hyvin kivuliaisiin kokeisiin eläessään. Osa toki kasvaa vain esim. kudosviljelyä varten, mutta ei poista sitä, että tilat ovat ahtaat.

Minusta on typerää "suojella" lapsia olemalla kertomatta mitä eläimelle oikeasti tapahtuu. Lasten pitää oppia muutenkin käsittelemään menetyksiä, pettymyksiä ja suruakin. Jos kasvatan kaneja ja jos hankin lapsia, aion lapsille kertoa mistä on kyse. Toki aiheesta pitää puhua lapsen tasolla ja niin, ettei traumoja aiheudu. Tiedän silti tuttavien kautta muutaman lapsiperheen, jossa omien sikojen syönti ei ole mikään vieras asia. Kanien kasvatus ruuaksi on hyvää eläinsuojelua kun se tehdään oikein. Kaneilla on tilaa, puhtautta, kunnon ruokaa ja stressitön ympäristö sekä kivuton, nopea kuolema.

Äänestä
  • ihmettelen sitten miksei kissoja ja koiriakin laiteta pataan (kiinassa niin tehdään javarmasti on mureaa). ei koirat eikä kissat ole sen kummempia kuin kanitkaan lemmikkeinä, joten miksei niitäkin vois alkaa syödä. kani on yhtälailla eläin kun nekin, mutta ihminen on vaan päättänyt että kani (lisääntyy nopeasti) on oiva ruoka. yhtä hyvin ihminen olis voinu aikoja sitten päättää että hevosista tulee ruokaa ja lehmistä ratsuja. se on vaan ollu ihmisistä kiinni, mitä eläimet nyt on.

    Äänestä

  • eilemmikkejäruokapöy kirjoitti:

    ihmettelen sitten miksei kissoja ja koiriakin laiteta pataan (kiinassa niin tehdään javarmasti on mureaa). ei koirat eikä kissat ole sen kummempia kuin kanitkaan lemmikkeinä, joten miksei niitäkin vois alkaa syödä. kani on yhtälailla eläin kun nekin, mutta ihminen on vaan päättänyt että kani (lisääntyy nopeasti) on oiva ruoka. yhtä hyvin ihminen olis voinu aikoja sitten päättää että hevosista tulee ruokaa ja lehmistä ratsuja. se on vaan ollu ihmisistä kiinni, mitä eläimet nyt on.

    Alunperinhän koiraa on käytetty metsästykseen ja vartiointii, kissaa hiirten ja rottien pyyntiin mutta entäs kani? tee muuta kuin syö heinää. Eli kani on loogisin vaihtoehto pataan . Kissalla ja koiralla on alunperinkin ollut omat roolinsa talossa, ja kani ollut lemmikkinä ja sitten se on syöty.

    Äänestä

  • aimään kirjoitti:

    mä kyllä pidän kaikkia lemmikkejä tasavertaisina. kissat ja koirat ei mene yli kanien tai muiden. sitä paitsi varsinkin kissat on saanu paljon tuhoa aikaan luonnossa. että ei nää ihmisen valinnat aina mitään järkeviä oo ollu

    Äänestä

  • eilemmikkejäpöytäänk kirjoitti:

    mä kyllä pidän kaikkia lemmikkejä tasavertaisina. kissat ja koirat ei mene yli kanien tai muiden. sitä paitsi varsinkin kissat on saanu paljon tuhoa aikaan luonnossa. että ei nää ihmisen valinnat aina mitään järkeviä oo ollu

    Eikös nämä "citykanit" ole suurempi tuhonaiheuttaja..

    Äänestä

  • citykanitpois kirjoitti:

    Eikös nämä "citykanit" ole suurempi tuhonaiheuttaja..

    joo voi olla, mutta kissatkin on pahoja (nirhaavat pikkulintuja, oravia yms.)
    vielä tonne aikasempaan lisäystä... tuskin kovin monella on enää kissat ja koirat siinä tarkoituksessa missä ne ennen oli. ihmiset on vähentäneet metsästystä ja maataloutta, joihin kissat ja koirat liitty. nykysin niitä pidetään jokseenkin pelkkinä lemmikkeinä. kissat asustaa sisällä ta i käy välillä muutaman hiiren popsimassa, vaikkei hiiristä olis haittaa). koirat käy emäntänsä taikka isäntänsä kanssa ulkoilemassa. koiristakin ani harva käy enää metsästämässä. eli siis tiivistettynä koirat ja kissat ei juurikaan ole siinä asemassa kuin ennen.

    Äänestä

  • eilemmikkejäruokapöy kirjoitti:

    ihmettelen sitten miksei kissoja ja koiriakin laiteta pataan (kiinassa niin tehdään javarmasti on mureaa). ei koirat eikä kissat ole sen kummempia kuin kanitkaan lemmikkeinä, joten miksei niitäkin vois alkaa syödä. kani on yhtälailla eläin kun nekin, mutta ihminen on vaan päättänyt että kani (lisääntyy nopeasti) on oiva ruoka. yhtä hyvin ihminen olis voinu aikoja sitten päättää että hevosista tulee ruokaa ja lehmistä ratsuja. se on vaan ollu ihmisistä kiinni, mitä eläimet nyt on.

    Korat hakataan melkein tohjoksi ennen tappamista, jotta lihasta tulee mureaa. Siksi en koiraa syö.

    Äänestä

Tottakai niitä voi myös syödä, kuten rusakkoja ja jäniksiäkin, jotka pyydetään luonnosta. Itse ottaisin pataan laitettavaksi jonkin ison rodun. Mulla on 2 belianjättiä, jotka saattavat joskus päätyä pataan. Kääpiöluppiani, joita on 6 EN laita pataan. Ei niissä ole tarpeeksi syömistäkään. Belkkarit elelevät mukavasti isossa häkissä ja kohta pääsevät ulkotarhaankin.

Itse en niitä kyllä lopeta ja nylje, vaan sen tekee metsästävä puolisoni, jos niin päätetään. Pidän nämä kanit ns. puolivilleinä tämän takia, eli eivät välitä ihmisestä kovinkaan paljoa, mutteivät hernostu hoitotoimenpiteistäkään. Elelevät mukavaa kaninelämää mitään tietämättöminä mahdollisesta lopusta. :o)

Kani on ihan syötävä eläin. Ihan yhtä syötävä, kuin muutkin tuotantoeläimet.

Äänestä
  • ihan yhtä kaneja belgianjättikset on kun kääpiölupat. en söis kumpaakaan vaikka maksettas

    Äänestä

  • eipöytäänk kirjoitti:

    ihan yhtä kaneja belgianjättikset on kun kääpiölupat. en söis kumpaakaan vaikka maksettas

    Niin on, mutta belgianjätissä on muutama kilo enempi lihaa. Vähän ku vertais pulua ja kanaa. Molempia voi syödä, molemmat on lintuja, mut kummasta lähtee nälkä? ;o)

    Ei kenenkään ole pakko syödä kaninlihaa. Mutta kuulun siihen ryhmään, jolle hevosenkin liha on vain elintarvike, vaikka hevosista tykkäänkin.

    Äänestä

  • jjjjjjjjjjjjjjjjj kirjoitti:

    niin no enhän minä pysty teitä syömisessä estämään ja te syötte kaninne jos syötte, mutta pahalle tuntuu

    Äänestä

Mitä väliä sillä on, että syö kania?????????????????????????????????????

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mimbus79 kirjoitti:

Onko kanin kasvatus ruokapöytään nykyään yleistä? Muistan lapsena kuinka isovanhemmillani oli kaneja joita kävimme aina paijaamassa, sitten ne aina vain katosivat ja meille sanottiin "kanit karkasivat". Myöhemmin kuulin että ne pistettiin pataan. Siitä lähtien en ole oikeen lihasta pitänyt :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu