köyhän kiro

Historia on tähän mennessä kiistatta osoittanut ettei ole mitään rotuun taikka ulkomuotoon perustuvaa syrjintää, ne ovat vain sellasia seikkoja jotka vahvistavat ja motivoivat rasismia.

Todellisuudessa kaikki rasimi, syrjintä ja viha on peräisin yhdestä ja ainoasta syy lähteestä ja se on köyhyys, Rikkaan ja vahemmän rikkaan on mahdotonta hyväksyä köyhää samalla asuin ja oleskelualueella.
Ei ole mitään merkityst kultuurilla, ei ihonvärillä, on vain yksi ja sama syy kaikialla, köyhyys.
Seuraava kappale, vaikka ositain perustuu eräseen kalassikoon, on yhtäläisenä tapahtunut minu elinaikani ja olen ollut itse todistamassa sitä.

Mie pelästyin, vanha nainen sanoi.- Petskot kävivät tääll, Sanovat ettei myö tähä saaha jäävä. Meiän on mentävä muual. Ai'ko mie säkähije, ett joss ne tulloot sinull niin sie lyöt niitä, ja ne vievät siut 'fallo'.
Mitä niihen kans alkaa rytäjämmää. Jos naapistaat, ni' naapistat'. Minkä sille mahtaa. Puhuja oli nurehko pitkä tummatukkainen ja olivi-ihoinen mies.-
Ne olivat ilkeitä 'petskoja', vanha nainen jatkoi,- Uhkasivat tulla viel' uuvestaa.'.


Musta Ford merkkinen auto kääntyi päätieltä ja kurvasi pihaan. Se ajoi keskelle pihaan ja mies jolla oli päässään harmaa vilttihattu nousi autosta. Toinen mies jäi istumaan autoon. Naiset pihalla ja tuvassa, ikkunoiden lävitse katselivat mustaa autoa. Kaikki tiesivät ketä nuo miehet tuossa autossa olivat. Lapset lopettivat leikkinänsä ja juoksunsa ja jäivät katselemaan pihaan pysäköityä autoa.

Vilttihattumies nousi autosta, sanomatta päivää kenellekään, katsahti ympärilleen ja otti laukustaan paperin ja alkoi kysellä lähellä seisovilta miehiltä : - Onko täällä näkynyt sellaista miestä kun Jan Koljat? Teidän heimolaisia. Taikka sellainen kun Tillen Kaakko. Ettehän te kuitenkaan kerro, vaikka tietäisittekin näiden olinpaikan. Eikö teikäläiset tunne kaikki toisensa?
Vilttihattu pani paperin salkkuun takasin ja kääntyi lähimpänä seisovan miehen puoleen.
Mikä sinun nimesi sitten on, ja missä asustat?
Vuortin Viku. Lyhyt tanakka mies sanoi jolla oli musta pistäväkatseiset silmät. - J a osoite on Hämeenlinna. Kolmannelta hevosenpaskalta heti vasemmalla.

Vanha mies tuli ulos tuvan ovesta, hänellä oli kädessään polkupyörästä iroittetu vanne jonka päälle hän oli olut laitamassa korjattua kumia.

Tään on miu pihhain'. Siihekö työ tulette kysellemää ihmisl' nimä. Alkaa painuu täst' pihas. Vanha mies iski kantamansa pyöränvanteen lujasti maata vasten ja lähestyi autoa.
Ma' Rakke*, kuului naisen huuto takaa.
Naiset tulvivat pihalle ja huolestuneita huudahduksia ja huokauksia kuului..

Vilttihattu nimismies käänsi päänsä autoon päin ja sanoi: - Leo. Tule ulos.
Toinen miehistä työnsi autonoven täysin auki ja nousi autosta. Mies oli pitkä ja vahvannäköinen kuin suuren talon renki. Miehellä oli yllään poliisin univormu ja nahkaisessa vyössä pistoolikotelo ja hänen kasvoillaan tuo tyypillinen vanginvartioiden ja poliisien umpimielinen virne.
Oletko nähnyt ennen tätä tyyppiä?
Ketä näistä?
Nimismies osoitti Vikuksi itseään kutsunutta.
En tiedä. Mustalaiset ovat kaikki saman näköisiä, niitä on vaikea muistaa erikseen.
Vormumies siirtyi lähemmäksi katsomaan.
Otetaan tämä matkaan ja tarkistetaan.
Että työ täst pihas ketää syyttä vie. Sanoi vanha mies.
Vormumies käännähti kohti vanhusta: - Jos vielä avaat kerran suus, niin lähdet ittekin mukaan kamarille. Poliisi oli pannut kummatkin kämmenensä vyölleen ja seisoi nyt lievässä haara asennossa odottamassa lopullista käskyä nimismieheltä.

Pakari seisoi kahden askeleen päässä ja katsoi nimismieheen, sitten maahan, hän oli samalla hyvillään ja pahoillaan siitä että oli selvimpäin.

Nimismies katseli väkeä pihassa ja sanoi - Huomiseen puoleenpäivään mennessä on jokaisen tultava selvittämää henkilötietonsa ja asuin paikkansa minulle poliisikamarille. Tämä mies lähtee meidän matkaan. Nimismies tartu Vilkuksi itseään kutsunutta hihasta. Vilkku käännähti ja pyörähti ja löi samalla nimismiestä suoraan kädellä kasvoihin ja säntäsi pakoon.

Vormumies syöksähti pakoon juoksevan perään. Pakari työni oikean jalkansa vormumiehen tielle ja tämä mätkähti kyljelleen pihan tomuun.
1238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Pystyyn pyrkimättä vormumies haparoi kotelosta pistoolin ja ampui kyljellään maaten kaksi kertaan pakenevan miehen jälkeen.
Naiset kirkuivat ja pyrkivät pakenijan ja vormumiehen väliin. Synty yleinen hälinä. Vormumies istui maassa ja tähtäsi pistoillaan uuta laukausta. Pakari astui nuo kaksi askelta ja potkasi maassa istuvaan vormumiestä niskaan.
Viltihattuinen nimismies ei jäänyt odottamaan, vaan istahti kiireesti autoonsa, ja kaarsi renkaat kiviä porsien pihalta maantielle ja täyttä vauhtia pakoon.
Suurikokoinen renkipoliisi makasi tajuttomana kyljellään. Pakari kumartui alas ja poimi pistoolin maasta tajuttomaa poliisin viereltä, poisti lippaan ja heitti sen pensaikkoon, pudotti sitten pistoolin takasin.

Uskovainen Olli oli kyykkinyt taempana ja seurannut tilannetta sieltä, nyt hän tuli tarttui Pakaria harteista ja sanoi, - Voi rakas veli mitä teit. Ala mennä, Kohta tämä piha on täynnä 'petskoja'. Sinä olet jo 'nahto' en estät. Alam mennä minä jään käsii, minä omistan. Ei ne nähneet kuka sen teki. Minulle ei mitää peräs. Ja ole ensikertainen. Alla mennä. Minä jään kässii.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


da gorga kirjoitti:

Historia on tähän mennessä kiistatta osoittanut ettei ole mitään rotuun taikka ulkomuotoon perustuvaa syrjintää, ne ovat vain sellasia seikkoja jotka vahvistavat ja motivoivat rasismia.

Todellisuudessa kaikki rasimi, syrjintä ja viha on peräisin yhdestä ja ainoasta syy lähteestä ja se on köyhyys, Rikkaan ja vahemmän rikkaan on mahdotonta hyväksyä köyhää samalla asuin ja oleskelualueella.
Ei ole mitään merkityst kultuurilla, ei ihonvärillä, on vain yksi ja sama syy kaikialla, köyhyys.
Seuraava kappale, vaikka ositain perustuu eräseen kalassikoon, on yhtäläisenä tapahtunut minu elinaikani ja olen ollut itse todistamassa sitä.

Mie pelästyin, vanha nainen sanoi.- Petskot kävivät tääll, Sanovat ettei myö tähä saaha jäävä. Meiän on mentävä muual. Ai'ko mie säkähije, ett joss ne tulloot sinull niin sie lyöt niitä, ja ne vievät siut 'fallo'.
Mitä niihen kans alkaa rytäjämmää. Jos naapistaat, ni' naapistat'. Minkä sille mahtaa. Puhuja oli nurehko pitkä tummatukkainen ja olivi-ihoinen mies.-
Ne olivat ilkeitä 'petskoja', vanha nainen jatkoi,- Uhkasivat tulla viel' uuvestaa.'.


Musta Ford merkkinen auto kääntyi päätieltä ja kurvasi pihaan. Se ajoi keskelle pihaan ja mies jolla oli päässään harmaa vilttihattu nousi autosta. Toinen mies jäi istumaan autoon. Naiset pihalla ja tuvassa, ikkunoiden lävitse katselivat mustaa autoa. Kaikki tiesivät ketä nuo miehet tuossa autossa olivat. Lapset lopettivat leikkinänsä ja juoksunsa ja jäivät katselemaan pihaan pysäköityä autoa.

Vilttihattumies nousi autosta, sanomatta päivää kenellekään, katsahti ympärilleen ja otti laukustaan paperin ja alkoi kysellä lähellä seisovilta miehiltä : - Onko täällä näkynyt sellaista miestä kun Jan Koljat? Teidän heimolaisia. Taikka sellainen kun Tillen Kaakko. Ettehän te kuitenkaan kerro, vaikka tietäisittekin näiden olinpaikan. Eikö teikäläiset tunne kaikki toisensa?
Vilttihattu pani paperin salkkuun takasin ja kääntyi lähimpänä seisovan miehen puoleen.
Mikä sinun nimesi sitten on, ja missä asustat?
Vuortin Viku. Lyhyt tanakka mies sanoi jolla oli musta pistäväkatseiset silmät. - J a osoite on Hämeenlinna. Kolmannelta hevosenpaskalta heti vasemmalla.

Vanha mies tuli ulos tuvan ovesta, hänellä oli kädessään polkupyörästä iroittetu vanne jonka päälle hän oli olut laitamassa korjattua kumia.

Tään on miu pihhain'. Siihekö työ tulette kysellemää ihmisl' nimä. Alkaa painuu täst' pihas. Vanha mies iski kantamansa pyöränvanteen lujasti maata vasten ja lähestyi autoa.
Ma' Rakke*, kuului naisen huuto takaa.
Naiset tulvivat pihalle ja huolestuneita huudahduksia ja huokauksia kuului..

Vilttihattu nimismies käänsi päänsä autoon päin ja sanoi: - Leo. Tule ulos.
Toinen miehistä työnsi autonoven täysin auki ja nousi autosta. Mies oli pitkä ja vahvannäköinen kuin suuren talon renki. Miehellä oli yllään poliisin univormu ja nahkaisessa vyössä pistoolikotelo ja hänen kasvoillaan tuo tyypillinen vanginvartioiden ja poliisien umpimielinen virne.
Oletko nähnyt ennen tätä tyyppiä?
Ketä näistä?
Nimismies osoitti Vikuksi itseään kutsunutta.
En tiedä. Mustalaiset ovat kaikki saman näköisiä, niitä on vaikea muistaa erikseen.
Vormumies siirtyi lähemmäksi katsomaan.
Otetaan tämä matkaan ja tarkistetaan.
Että työ täst pihas ketää syyttä vie. Sanoi vanha mies.
Vormumies käännähti kohti vanhusta: - Jos vielä avaat kerran suus, niin lähdet ittekin mukaan kamarille. Poliisi oli pannut kummatkin kämmenensä vyölleen ja seisoi nyt lievässä haara asennossa odottamassa lopullista käskyä nimismieheltä.

Pakari seisoi kahden askeleen päässä ja katsoi nimismieheen, sitten maahan, hän oli samalla hyvillään ja pahoillaan siitä että oli selvimpäin.

Nimismies katseli väkeä pihassa ja sanoi - Huomiseen puoleenpäivään mennessä on jokaisen tultava selvittämää henkilötietonsa ja asuin paikkansa minulle poliisikamarille. Tämä mies lähtee meidän matkaan. Nimismies tartu Vilkuksi itseään kutsunutta hihasta. Vilkku käännähti ja pyörähti ja löi samalla nimismiestä suoraan kädellä kasvoihin ja säntäsi pakoon.

Vormumies syöksähti pakoon juoksevan perään. Pakari työni oikean jalkansa vormumiehen tielle ja tämä mätkähti kyljelleen pihan tomuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu