Muutaman vuoden tauko terävöitti Leinon kynän. Ansa on ajankohtainen, liki nykyajassa liikkuva kuvaus huumekaupan arkitodellisuudesta Venäjä-Suomi-Ruotsi akselilla. Pääosin todentuntuinen ja uskottava, valitettavasti.
Vahvinta Leinolla on kuvallisuus ja ihmiskuvaus. Takautumat tuovat henkilöihin syvyyttä ja selittävät huonojen vaihtoehtojen valintoja. Laittoman ja laillisen raja ylittyy myös poliisitoimen toimesta. Aivan mustavalkoinen ei kirjan alamaailmakaan ole, kuten ei todellisuuskaan.
Tyyli vaihtuu kertojan myötä, lukija saa koota eri minäkertojien palapelistä kokonaisuuden. Nautittavinta huumoripuolella lie kotimaisen pienyrittäjä-roisto Turusen sisäinen ajatusmaailma maasta yleensä ja kollegoista erityisesti.
Pääosassa on kuitenkin petos. Liki kaikki pettävät kaikkia, niin poliisit kuin roistot. Suomalaiset serbejä, serbit venäläisiä, venäläiset toisiaan, joku itseäänkin ja loppu on karu. Muutama petoskierros vähemmänkin ehkä olisi riittänyt, mutta nykytrendi näyttää edellyttävän liki viittäsataa sivua uskottavuuden vuoksi. Armenialaissyntyisen pääkonnan olemus on äärirajoilla realismin kentässä, mutta kun muistelee parin vuoden takaista venäläistä huvipurtta, joka täytti yksin melkein koko Katajanokan laiturin niin mikään ei liene liikaa sillä ilmansuunnalla.
Genren henkilökohtaisella SM-listalla asettain Leinon kärkikolmikkoon, Joensuun ja Jokisen rinnalle, mitaleita jakamatta.
Rohkenen suositella.
Vahvinta Leinolla on kuvallisuus ja ihmiskuvaus. Takautumat tuovat henkilöihin syvyyttä ja selittävät huonojen vaihtoehtojen valintoja. Laittoman ja laillisen raja ylittyy myös poliisitoimen toimesta. Aivan mustavalkoinen ei kirjan alamaailmakaan ole, kuten ei todellisuuskaan.
Tyyli vaihtuu kertojan myötä, lukija saa koota eri minäkertojien palapelistä kokonaisuuden. Nautittavinta huumoripuolella lie kotimaisen pienyrittäjä-roisto Turusen sisäinen ajatusmaailma maasta yleensä ja kollegoista erityisesti.
Pääosassa on kuitenkin petos. Liki kaikki pettävät kaikkia, niin poliisit kuin roistot. Suomalaiset serbejä, serbit venäläisiä, venäläiset toisiaan, joku itseäänkin ja loppu on karu. Muutama petoskierros vähemmänkin ehkä olisi riittänyt, mutta nykytrendi näyttää edellyttävän liki viittäsataa sivua uskottavuuden vuoksi. Armenialaissyntyisen pääkonnan olemus on äärirajoilla realismin kentässä, mutta kun muistelee parin vuoden takaista venäläistä huvipurtta, joka täytti yksin melkein koko Katajanokan laiturin niin mikään ei liene liikaa sillä ilmansuunnalla.
Genren henkilökohtaisella SM-listalla asettain Leinon kärkikolmikkoon, Joensuun ja Jokisen rinnalle, mitaleita jakamatta.
Rohkenen suositella.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen lukenut kirjaa jonkin matkaa. Hauskoiksi tarkoitetut kohdat eivät kyllä ole kovin hauskoja, ja se rasittaa...
Kirja on ihan hyvä, mutta vähän sellainen... jollaista missään muualla kuin Suomessa ei kirjoiteta. Juuri sitä "hautas löysin ja kukkaset nauraneet ei" -osastoa.
Pidin myös kovasti Marko Leinon "Ansa"-kirjasta!!!