Kerran silloinen miesystäväni sai idean. Yöpyisimme läheisessä autiotalossa, jossa oli kuulemma joku lapsi joskus kuollut. En uskonut ollenkaan. Pakkasimme vuodevaatteet ja kynttilät ja lähdimme talolle. Koska tiesin talon olleen autio kauan niin kovetin itseni ja murtauduimme taloon.
Kertomus isänsä murhaamasta tyttölapsesta palautui mieleeni koska talon kaikki huonekalut olivat paikoillaan ja ne olivat oikeastaan aika kauniita.
Olohuoneen pöydällä oli lasten satukirja.
Talo oli kaksikerroksinen. Makuuhuoneet sijaitsivat toisessa kerroksessa mitä ilmeisimmin mutta sinne johtavat portaat oli piilotettu betonimuurin taakse.
Tytön nimi oli ollut Silja ja kun sen tajusin miesystäväni alkoi valittaa ettei tahdo jäädä taloon vaan hänestä tuntuu kuin jokin paha tuijottaisi meitä. Ymmärsin ja totesin kynttilöidenkin sammuneen. Itsestään.
Me lähdimme sen jälkeen pois kuin jonkun omituisen vihamielisen energian työntämänä. Oli kuin se olisi jo sanonut meille sen mitä piti.
Menimme talolta ystäviemme luo.
Mietin ihmeissäni syytä siihen miksi talon portaat oli muurattu pois.
Ystäväni puhui "Siljasta"eikä lainkaan tiennyt missä olimme käyneet.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.