Valoisuus

Miten teihin vaikuttaa tämä valoisa aika? Nautin kesän tulosta, lehtipuiden vehreydestä, lämpimästä säästä, kukista mutta en liika valoisuudesta. Kohta on keskiyöllä vain kaksi hämärää vastakkain joten makuuhuoneen paksut verhot sälekaitimien päälle ne takkaavat jonkinmoiset yöunet. Olen aina ollut huono uninen tähän valoisaan aikaan.
Selväähän se kun yöunet jäävät lyhyiksi, päivä on yhtä haukottelua. Tänäänkin ajoin maaseudulle katsastamaan mitä sinne kuuluu, aivan ihanat maisemat, maanviljelijät ahkerasti kylvöpuuhissa.

Eipä pitäisi valittaa, vain 5 viikkoa ja sitten alkavat yöt pidentyä.
8197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei vaikuta minulla yöuneen. Nukun saman 6-7 a yössä kuin talvellakin. Saatan torkahtaa tv-tuoliin 15-20 min

Valoisaan aikaan olen heti aamulla pirteä, talvella vasta aamukahvin juotuani, ainakin tuntuu siltä.

Ihana aika nyt on, kaikki versoo silmissä. Muutaman päivän olen mökillä, lämpöähän luvattiin niin ettei loppua näy:D

Nyt pitää vielä käväistä suihkussa iho on saanut niin paljon aurinkoa. Hyvää yötä!

Äänestä

Kyllähän valoisuus vaikuttaa, ainakin minuun. Olen sellainen aamuntorkkuja. Mutta nyt sitten kevään valoisuus herättelee virkeäksi jo varhain.
Meillä Savossa puhkesi muutamassa tunnissa tänään heleä vihreys koivuihin. Oli ilo katsella kuontoa ja pensaiden alkavia silmuja. Ja vai`vihkaa nurmikko alkoi vihertää.
Kyllähän silloin soi sisimmässä laulu keväälle. Ja eikös se hento vihreä ole uuden elämän ja toivon väri.

Äänestä
  • Olen aamuntorkku vuoden ympäri, ei mitään eroa vuodenajalla ja valoisuudella. Ja unta tarvitsen runsaasti. Toki nyt olen hyvällä mielellä kuin hyttynen, jos aurinko paistaa jo aamusta, kun aamukahvia keittelen. Kummasti se valoisuus tuo onnentunnetta rintaan ja elämä maistuu makoisammalta. Syystalvella on kurjaa ja pimeää meikäläiselle ja on tarve juosta harrastuksissa ja päästä hetkeksi valoisampaan ilmanalaan lämmittelemään.

    Nyt näkee jo päivittäin, miten kesä on puhkeamassa. Lehdet hiirenkorvilla jo vihertävät ja nurmikko on pehmoinen vihreä matto! Tästä se paras vuodenaika alkoi! Tervetuloa kesä!!

    Äänestä

Epäilen, että valoisassa nukkumisen helppous tai vaikeus on ainakin osittain kiinni maantieteestä (geeneistäkin). Ajatelkaapa, jos aivan pohjoisessa yöttömän yön alueella elävät ihmiset eivät osaisi nukkua valoisassa, niin olisi aina tosi pitkä uneton kesä! Kaamosajan sitten vain nukkuisivat?

Nykyinen asuntoni Etelä-Lapissa on "laskevan auringon talo", vaikka varsinaista yötöntä yötä täällä riittää vain kolmen yön verran. Aurinko kultaa makuuhuoneeni koko alkukesän pitkälle yli puolenyön. Nukkumistani se ei häiritse, enkä ikinä ole halunnut peittää aurinkoa pimentävillä verhoilla (tuntuu peräti suurelta synniltä!), mutta paneehan se kukkumaan yöllä vieläkin pitempään kuin muutoin. Ja heräämään aikaisemmin, kun ulkona on valoisaa.

Pimeää on mielestäni aivan tarpeeksi talvella. Mutta me ihmiset olemme erilaisia tässäkin asiassa.

Äänestä
  • Valoisaan aamuun on hyvä herätä, on ikäänkuin heti virkeänä, eikä tarvitse odottaa päivän valkenemista. Iltakukkuja olen sekä kesällä että talvella. Päivärytmini ei vaihdu enää kesä- eikä talviaikojen mukaan, näin eläkkeellä. Saa noudattaa ihan omaa itselle sopivaa rytmiä. Makuuhuoneen sälekaihtimet talvella auki, jotta katuvalojen valaistesssa näkee yöllä vessaan mennä, ettei ovenpieliin päätänsä kalauta. Valoisaan aikaan kaihtimet kiinni, ja uni tulee ihan hyvin.
    Mitkäs se sellaiset silmien päälle laitettavat mustat suojuskset ovat, kun olen kuvissa nähnyt. Eikös semmoiset laput voisi itsekin ommella ja silmilleen laittaa pimennysverhoiksi.

    Äänestä

  • katl,,eija kirjoitti:

    Valoisaan aamuun on hyvä herätä, on ikäänkuin heti virkeänä, eikä tarvitse odottaa päivän valkenemista. Iltakukkuja olen sekä kesällä että talvella. Päivärytmini ei vaihdu enää kesä- eikä talviaikojen mukaan, näin eläkkeellä. Saa noudattaa ihan omaa itselle sopivaa rytmiä. Makuuhuoneen sälekaihtimet talvella auki, jotta katuvalojen valaistesssa näkee yöllä vessaan mennä, ettei ovenpieliin päätänsä kalauta. Valoisaan aikaan kaihtimet kiinni, ja uni tulee ihan hyvin.
    Mitkäs se sellaiset silmien päälle laitettavat mustat suojuskset ovat, kun olen kuvissa nähnyt. Eikös semmoiset laput voisi itsekin ommella ja silmilleen laittaa pimennysverhoiksi.

    Istuin pihakeinussa nauttimassa kesän tuoksusta, ilma tuntuu olevan jotenkin maagisen hyvää hengittää, luonto tuoksuu kesälle. Lapset kulkevat kesätamineissa koulusta kotiin, hauska on katsella heidän kevyttä hyppelyä koulupolulla.

    Tämä laulu oikeastaan liittyy sunnuntaihin mutta onpa se täyttä tunnelmaa täynnä varhaiskesän päivänä.

    Äänestä

  • Lorena* kirjoitti:

    Istuin pihakeinussa nauttimassa kesän tuoksusta, ilma tuntuu olevan jotenkin maagisen hyvää hengittää, luonto tuoksuu kesälle. Lapset kulkevat kesätamineissa koulusta kotiin, hauska on katsella heidän kevyttä hyppelyä koulupolulla.

    Tämä laulu oikeastaan liittyy sunnuntaihin mutta onpa se täyttä tunnelmaa täynnä varhaiskesän päivänä.

    http://www.youtube.com/watch?v=wY2drJS1XgU&feature=related

    Äänestä

  • Lorena* kirjoitti:

    ampaisimme,kuin Anttila laulussa.Liikakilot pois ja sitten vasta alkavat ilot,kun pääsemme sinne omalle "rantsille"
    On ollut todella raskas talvi,tämä hiipivähölmöys jota Azheimeriksi kutsutaan,ei ole ollut helppoa mieheni kohdalla.
    Painuin minäkin kevättalvella,niinsanottuun ruususenuneen,pakollisen tein,mutta joskus tuntui,ettei kahta korvaa jaksanut kantaa.
    Sitten vuokralainen narisi,että puulattiakin narisee tuvassa.Minä sanoin,etten minä sitä huomannut,kun ukko naris ja sitten viinipullon jonka avasin naris,että kyllä tuntuu jotenkin tyhjänpäiväiseltä nämä vuokralaisen murheet.
    Nautitaan täysin siemauksin keväästä ja elämästä yleensä,se on lemmen ja toivon aikaa amateus

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lorena* kirjoitti:

Miten teihin vaikuttaa tämä valoisa aika? Nautin kesän tulosta, lehtipuiden vehreydestä, lämpimästä säästä, kukista mutta en liika valoisuudesta. Kohta on keskiyöllä vain kaksi hämärää vastakkain joten makuuhuoneen paksut verhot sälekaitimien päälle ne takkaavat jonkinmoiset yöunet. Olen aina ollut huono uninen tähän valoisaan aikaan.
Selväähän se kun yöunet jäävät lyhyiksi, päivä on yhtä haukottelua. Tänäänkin ajoin maaseudulle katsastamaan mitä sinne kuuluu, aivan ihanat maisemat, maanviljelijät ahkerasti kylvöpuuhissa.

Eipä pitäisi valittaa, vain 5 viikkoa ja sitten alkavat yöt pidentyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu