Eli ONKO olemassa koirarotua, joka olisi pidättyväinen vieraiden suhteen, siis oikeasti? En jaksa enää toista kaikkien kaveria, tasapainottaisi mukavasti poppoota. Muutenkin ärsyttää, kun vieraiden syliin tungetaan koko ajan ja koko vierailu painottuu sitten koiriin. tiedän, että koulutuksella tehdään ihmeitä, mutta haluaisin nyt myös luonteeltaan koiran, jota ne vieraat eivät oikeasti kiinnostaisi niin kovasti.
pidättyväistä koiraa
mitähän sanoisi
9248
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
miten koiraa ihminen opastaa, kohtele, kouluttaa, jne. Teetkö koiran kanssa tarpeeksi, jos se on kyllästynyt sinuun ja yli-iloinen kun näkee muita.
Rodunomaisuus ei aina kerro kaikkea, ovat yksilöitä, panosta siksi koulutukseen ja ota kunnolla selvää koiran taustoista on se rotu mikä tahansa ja sanotaan siitä mitä tahansa. Toistan: OTA SELVÄÄ KOIRAN SUVUSTA = LUONNE, TERVEYS JNE. Myös siis suvun, ei vain vanhempien ja älä hyväksy vastauksesksi joo, tää on kiva ja helppo rotu ja koira. Vaadi tuloksia, ei vain kasvattajan mielipiteitä.
Minkä kokoista koiraa etsit?
Vinttikoirat ovat yleensä pidättyväisiä/ välinpitämättömiä vieraita kohtaan.
Kokemusteni mukaan shetlanninlammaskoira ja mittelspitz kiintyvät usein voimakkasti yhteen henkilöön ja seuraavat tätä joka paikkaan.Muiden tekemiset eivät niinkään niitä kiinnosta.
Toki rotujen sisällä löytyy yksilöllisiä eroja.Vaikka sanotaan, että yleensä vinttikoirat ovat pidättyväisiä,niin ei ainakaan kaverini aikuinen afgaani. Se olisi kokoajan tunkemassa syliin ja rapsuteltavaksi kuin joku noutaja.Sellainen se on kaikille,ei vain tutuille.
Cane Corson luonne
Rotumääritelmän mukaan cane corso on omaisuuden, perheen ja karjan vartija, äärimmäisen ketterä ja herkästi reagoiva.
Cane corso on säyseä ja hellä omistajalleen, rakastaa perhettään ja lapsia. Se on erittäin viisas, itsenäinen ja vakaa koira. Tarvittaessa siitä tulee rohkea ja peloton suojelija ihmisille, kodille ja omaisuudelle.
Corso on vahva, dominoiva koira, jolle ihmisen johtajuus on oltava selvillä. Se rakastaa huomiota ja huolenpitoa, mutta työkoirana se vaatii myös toimintaa. Corso tarkkailee reviiriään taukoamatta ja uhan ilmetessä ilmoittaa siitä. Se on utelias ja äärimmäisen kiinnostunut kaikesta ympärillään olevasta. Se mielellään valitsee pihamaalta paikan, mistä näkee kaikkialle.
Corson luonteelle on ominaista, että se suhtautuu varauksellisesti vieraisiin. Se tarkkailee ihmisiä, harkitsee, mitä ne ovat miehiään ja helposti päättelee, ketkä ovat luottamuksen arvoisia. Siltä on turha odottaa suurta kunniotusta ihmisiä kohtaan, joita se ei tunne. Se ei saa silti olla aggressiivinen.
Colliet ovat nykyään valitettavasti aika pidättyväistä sakkia.
Shetlanninlammaskoira
shar pei :) sen ulkonäkö ja terveystilastot eivät tosin miellytä jokaisen silmää.Luonteeltaan on pidättäytyvä muttei aggressiivinen.
tälläsen blokkasin wikipediasta rodun luonteesta:
Itsenäinen, itsevarma, rauhallinen, uskollinen ja älykäs. Shar pei kiintyy voimakkaasti isäntiinsä eikä sitä voi pitää tarhakoirana, sillä se haluaa olla omien ihmistensä lähellä. Joillakin yksilöillä voi esiintyä eroahdistusta. Vieraisiin shar pei suhtautuu pidättyväisesti, mutta pystyy silti tarvittaessa sopeutumaan uuteen perheeseen. Shar peistä on helppo havaita milloin se hyväksyy jonkin ihmisen tuttavakseen, sillä sen suhtautumisen muutos on huomattava. Shar peillä on taipumusta vartioimiseen, varsinkin uroksilla taipumus voi olla hyvinkin voimakas. Luonteeseen kuuluu myös vahva tahto ja dominoivuus, joten koira ottaa johtajan roolin jos se sille sallitaan. Näiden piirteiden vuoksi ainakaan uros ei sovellu ensimmäiseksi koiraksi, sillä se on todella osattava kasvattaa. Rotu ei ole samalla tavalla miellyttämisenhaluinen kuin paimenkoirat ja noutajat, mutta koska se rakastaa ihmisten kanssa seurustelua, se on mahdollista innostaa tekemään asioita yhdessä. Koira on myös totutettava vieraisiin ihmisiin, eläimiin ja mahdollisimman monenlaisiin asioihin jo nuorena, jotta myöhemmällä iällä vältytään ongelmilta.
vieraat ihmiset kuin ilmaa, ainakin meillä.Rakastaa minua yli kaiken.Uros kyseessä,aivan mahtava tyyppi, koulutettu pehmeillä menetelmillä pomminvarmaksi.Mutta suuria eroja eri yksilöissä on ja tämä pätee varmaan kaikkiin rotuihin!