Bi?

Mulle henk koht. noi asiat ei ollu helppoja. pukeutumiselta oon vaihdellu ajoittain tyylia todella naiselliseen ja sitten taas poikamaiseen, mutta poikamaisena heterona tunsin niin paljon alemmuutta toisiin heterotyttoihin etta vaihtelin ajoittain erittain naiselliseen tyyliin. Silti koin aina olevani huonompi tai en riittavan tytto. Ajattelin etta on ok olla bi, sillon mun ei tarvi kertoa sita kellekaan ja voin vaan olla miesten kanssa ja valilla harrastaa seksia naisten kanssa. Se ei kuitenkaan pitkalle toimunut, ja sit tuli paiva etten jaksanu enaan. Aika jona tyostin itteni kanssa ja pohdin seksuaalisuuttani oli vaikeaa, koska kukaan mun kavereista ei ymmartanyt. Myoskin mulla oli ystavana yksi homopoika joka inhosi lesboja, joten se teki siita viela vaikeampaa. Menetin pari ystavyyssuhdetta tultuani kaapista ja perhe ei edelleen hyvaksy. Mutta ma en valita. Olen ollut jo tovin pukeutumiseltani hyvin poikamainen ja se tuntuu hyvalta. Hapesin myoskin mun tyylinvaihdoksia ja koska helsingin homobaareissakin on aina samat naamat ei ollut helppoa enaa menna sinne ja nayttaa tyylillisesti todella lesbolta kun monet puolitutut oli nahny mun pyorivan siella todella ylifeminiinisissa asuissa. Jopa niin etta on tultu kysymaan ootko tranny? mut anyway, tein paatoksen etta elan itelleni, nykyaan olen todella onnellinen lesbona ja poikamaisena lyhyella tukalla. En halunnut olla lesbo. Mut ei siin oo omilla haluamisilla sitten sijaa. Nykyaan asun toisessa maassa jossa kaikki tuntee mut ainoastaan tallasena. Ja se on vapauttavaa. Kun sanoin itselleni, hei mun ei tarvitse enaa koskaan olla yhdenkaan miehen kanssa jos en halua. Se oli ehka yks helpottavimmista paatoksista joita oon ikina elamassa tehny. So!! Go for it babe!! life is much much easyer, annat vaan itelles vapauden olla mita oot!! Ma olin viimein 24 kun hyvaksyin tan kaiken. Joskus se ottaa aikansa. Itteni hyvaksyminen ei ollut mulle helppoa. Olin myos hyvin kateellinen kaikille, ennen kuin vaan ensin loysin itseni ja sitten hyvaksyin, ja tanapaivana pidan itsestani paljon. Ja sita kautta myos todella pidan ja valitan ymparillani olevista ihmisista.

....no en tiiä, ajan kanssa varmaan. Muistan itse miten vaikeeta se oli aikoinaan, tai no vieläkin, kun aika ajoin ihastuu tyttöihin. Vaikka ei olisi halunnutkaan. Ja vaikka olisi parisuhteessa ja ihanan miehen kanssa. Ei sille vaan aina voi mitään. Nyt ehkä ajan kanssa on oppinut elämään asian kanssa ja hyväksymään sen, että ehkä sitä sitten on bi. En mä sitä mitenkään kirkossa oo kuuluttanut enkä kyllä haluukaan, jotkut kaverit tietää, mutta aika vaikeeta sitä oli itekään hyväksyä kun alkoi joskus yläasteella jo varmaan tajuta. Nyt oon päälle parikymppinen. Itse oon ainaki sumplinut sen asian silleesti että itsesä on oppinut tuntee ja tiedän mitä oon ja oppinut elämään asian kanssa. Tai siis silleensä että ei ahdistu tai stressaannu enää. Täällä missä itse vaan asun niin piirit on pienet niin yksikin lipsahdus jonkun naisen suhteen saattaa tarkottaa sitä, että kohta voi olla homon leima otsassa. Siksi ehkä ei niin tule edes kaikille lähimmillekään kavereille paljon puhuttua koko asiasta. Enkä nyt niin tiedä tarvihteekokaan...
Että mitä sitä nyt voi sulle lohdutukseksi sanoa niin, nuorihan sä vielä oot, kyllä se siitä ajan kanssa tunteet tasaantuu

Olen aina ollut tyttömäinen ja naisellinen ja arvaa mitä? :) Tyyli muuttui VIELÄKIN naisellisemmaksi (jos mahdollista!) kun hyväksyin bisseyteni. :D