leviää epidemian lailla kivitaloissa. Gay-meiningin esiaste vankipopulaatiossa.
Pierujen
nuuhkiminen
1120
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen itse ollut osallisena kahden hengen sellissä improvisoimassa peräsuolesta purkautuvien kaasujen nuuhkimista. Salakuljetimme työosastolta kahden metrin mittaisen pätkän puutarhaletkua. Tätä sovelsimme siten, että vuoron perään kiinnitimme letkun toisen peräaukkoon ja sitten toinen nuuhki letkun toisesta päästä. Erityisesti viikonloppuna kun Vantaalla tutkarina ollessa olimme "kokkailemassa" eli valmistimme päivällä esimerkiksi voimakkaasti valkosipulilla maustettuja pizzoja oli tuoksut todella messevät. Havaitsimme kuitenkin sellaisenkin ilmiön, kun yläpetin Reijolla jäi letku paikalleen suoleen hänen nukahdettua aikaisin eräänä sunnuntaina, että letku toimi ikäänkuin venttiilinä. Pieruja ei siis tullut, vaan suolisto tavallaan hengitti/huokaili letkun kautta, ilman mitään ns. pieruääniä.
Tässä voisikin olla jollekin vapautuneelle vangille sopiva suunnitelma tulonlähteeksi, eli patentoida tällaisia lyhyitä putkenpätkiä mitä pidetään jatkuvasti peräaukossa ilman kierron ja perinteisten pierujen välttämiseksi.