Ilon päivä

Kun ei ikinä tarvitse ostaa yhtäkään tamponi- ja sidepakkausta. Vihdoinkin vesisotku on ikuisesti loppunut. Olen nyt 42 vuotias. Hikoilua ja kuumia aaltoja on toisinaan pukannut. Eipä kuitenkaan häirinnyt nukkumista ja eikä muutakaan elämää. Pistin jalat kylmään kohtaan lakanalle ja nukahdin siihen paikkaan kuin tukki. Mä en käsitä miksi gynekologille käydä valittamassa kun eipä menopaussiin kuole. Muuten ei olisi yhtään naista vanhainkodissa. Mä ainakin annan itseni rupsahtaa ihan rauhassa. Rupsahdus etenee mutta hiukset sentäs pitenee. Mulla on peppuun asti olevat paksut tummat hiukset. Niiden perässä säntää noin 50 vuotiaat äijät ihan hurmiossa.
8373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Niinhän nuo viiskymppiset äijänretaleet, ei niille oman ikäiset kelpaa kun etsivät vaan nuorempia, kun eivät muka itse ole yhtään vanhenneet vaan ikinuoria, kaikinpuolin :D

Äänestä

Samma här, ikää 42 v. ja menkat on vissiin nyt sitten loppuneet kokonaan. Viimeiset oli yli 8 kk sitten ja nekin vain koska pelasin vielä hormonien kanssa. Käytin tosin minipillereita joku vuosi sitten 3 vuoden ajan, eikä menkkoja silloin ollut, joten vuodottomuus on tuttua. Jotenkin itse vain en oikein totu siihen, tuntuu kuin ei olisi nainen lainkaan. Varmaan siihen vaikuttaa sekin, että lapsihaaveeni tulivat ja menivät vaihdevuosien alkamisessa ja se suru on niin valtava.

Öisin ja iltaisin kuumia aaltoja vaihtelevasti, välillä ei yhtään, välillä pahojakin. Naama on ryppyinen kuin tippaleipä ja muutenkin kroppa on rupsahtanut. Mutta näillä on mentävä, enkä ala enää pelaamaan hormonien kanssa, koska ne eivät sopineet.

Äänestä
  • Luin toisaalta netissä yhden lääkärin mielipiteen siitä, että 45-vuotiaana alkavat vaihdevuodet on hänestä epänormaalia. Hän kertoi tapauksista, joissa kuukautiset oli jo loppuneet, mutta alkaneet ravinnehoidolla uudelleen ja yli nelikymmpiset naiset saaneet vielä lapsia.
    Monet naiset syö aivan päin mäntyä ja heiltä puuttuu elintärkeitä luonnollisia rasvoja (rypsi ei siihen riitä, ja nuo kalvakat kelvottomat margariinit- irvikuvat ravinnoksi.
    Monet saattaa myös syödä massoittain synteettisiä vitamiinipillerietä mutta niiden imeytymisteho ei ole sama kuin luonnollisen, esimerkiksi vaikkapa vehnänalkiolöjyn e-vitamiini on paljon tehokkaampaa kuin joku pilleri, sama koskee rehellistä kalanmaksaöljyä.
    Monet naiset kärsii d-vitamiinipuuotksesta ja kuihtuu pelkästään sen takia, ja e-vitamiinin puutoksellahan ei lehmätkään tule tiineeksi vaan jäävät mahoksi eikä kanat muni;)))

    Äänestä

  • 16+15 kirjoitti:

    Luin toisaalta netissä yhden lääkärin mielipiteen siitä, että 45-vuotiaana alkavat vaihdevuodet on hänestä epänormaalia. Hän kertoi tapauksista, joissa kuukautiset oli jo loppuneet, mutta alkaneet ravinnehoidolla uudelleen ja yli nelikymmpiset naiset saaneet vielä lapsia.
    Monet naiset syö aivan päin mäntyä ja heiltä puuttuu elintärkeitä luonnollisia rasvoja (rypsi ei siihen riitä, ja nuo kalvakat kelvottomat margariinit- irvikuvat ravinnoksi.
    Monet saattaa myös syödä massoittain synteettisiä vitamiinipillerietä mutta niiden imeytymisteho ei ole sama kuin luonnollisen, esimerkiksi vaikkapa vehnänalkiolöjyn e-vitamiini on paljon tehokkaampaa kuin joku pilleri, sama koskee rehellistä kalanmaksaöljyä.
    Monet naiset kärsii d-vitamiinipuuotksesta ja kuihtuu pelkästään sen takia, ja e-vitamiinin puutoksellahan ei lehmätkään tule tiineeksi vaan jäävät mahoksi eikä kanat muni;)))

    No, mielipiteitähän saa olla.
    Vaihdevuosien alkaminen on perinnöllistä. Ei äidillänikään ollut enää jossain 45 -vuotiaana kuukautisia. Ja taatusti söi oikeita rasvoja ja reilusti.

    Äänestä

positiivinen asenne sinulla vaihdevuosiin. Ottakaamme oppia tästä aseenteesta, jatka samaan malliin.

Äänestä
  • alkuperäistä kirjoittajaa joka tämän ketjun on aloittanut.

    Äänestä

  • viisikaksi kirjoitti:

    alkuperäistä kirjoittajaa joka tämän ketjun on aloittanut.

    Juu on positiivinen, mutta täytyy aina muistaa, että nämä on kuitenkin yksilöllisiä juttuja.
    Jotkut vaan ovat onnekkaampia kuin toiset.Minä olen "saanut nauttia" syövänestolääkityksestä kohta 6 vuotta ja koko sen ajan vaihdevuosista, eli elimistön estrogeeni täytyy saada poistettua, ettei kasvain saa uutta voimaa ja uusiudu. Ja voin kyllä vakuuttaa, että elämä on ollut useimmiten helvettiä. Helpompaa oli syöpää sairastaessakin! Hikoilua on niin hitosti, ja töissä lämpötila ollut jo kauan 25 astetta. Nyt varmaan 30....Estrogeenia ei meille anneta.

    Vaatteet hikisinä, naama punaisena ei ole herkkua töissä, kun joskus on asiakkaitakin. Käsivarret kun on märkinä, tarttuu paperitkin niihin. Nämä kohtauksethan on tavallaan paniikkikohtauksen tyyppisiä, aiheuttaen lisääntynyttä sydämensykettäkin. Usein pitää hakeutua työpaikalla olevaan viileämpään tilaan, että jaksaa koko työpäivän.

    Nyt tosin olen kokeillut syöpälääkärin määräämää epilepsialääkettä hikoiluun, Lyricaa. Ja sehän tepsi, aallot tulivat mutta hikoilua ei kun aikansa oli syönyt. Siinä vaan on ikävä puoli: lisää ruokahalua. joten pitää miettiä, vuosi olisi tätä syöpälääkitystä jäljellä.

    Mutta ÄLKÄÄ, hyvät siskot, koskaan vähätelkö toisten vaihdevuosivaivoja, jos itse olettekin päässeet melko helpolla. Tämä ei todellakaan ole mitään pikku hikoilua pahimmillaan!!
    Ihan tarpeeksi on jo siinä, kun miespuoliset ei tajua mistä on kyse. Ole onnellinen tukastasi =)
    Tukka voi minullakin hyvin, enkä tuosta estrogeeninpuutteesta huolimatta ole rypistynyt. Mutta muuten syöpä tämä liitännäishoito on ollut rankkaa. Miehet saa minun puolestani jo olla, olenhan toki vanhempikin aloittajaa. Kivaa kun ei tarvitse enää mokomia miellyttää!

    Tsemppiä kaikille hikoileville!

    Olisi edes ranta lähellä, vuosi viettää kaiken vapaa-ajan vedessä lillumassa.

    Äänestä

...vaikka muuten rupsahtaakin mutta hiusten lähtö v-tuttaa niin perhanasti...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


että näin kirjoitti:

Kun ei ikinä tarvitse ostaa yhtäkään tamponi- ja sidepakkausta. Vihdoinkin vesisotku on ikuisesti loppunut. Olen nyt 42 vuotias. Hikoilua ja kuumia aaltoja on toisinaan pukannut. Eipä kuitenkaan häirinnyt nukkumista ja eikä muutakaan elämää. Pistin jalat kylmään kohtaan lakanalle ja nukahdin siihen paikkaan kuin tukki. Mä en käsitä miksi gynekologille käydä valittamassa kun eipä menopaussiin kuole. Muuten ei olisi yhtään naista vanhainkodissa. Mä ainakin annan itseni rupsahtaa ihan rauhassa. Rupsahdus etenee mutta hiukset sentäs pitenee. Mulla on peppuun asti olevat paksut tummat hiukset. Niiden perässä säntää noin 50 vuotiaat äijät ihan hurmiossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu