Millaisia häirikkö naapureita muilla on ollut?Millainen on ollut pahin?
Itse asuin 7vuoden ajan ilman pahimpia ongelmia kaupungin vuokra-asunnoissa.
Viimeisimässä vuokra-asunnossa oli aivan helvettiä häirikkö seinän takana ja alakerrassa.Viime kesä oli pahin keskellä yötä stereot täysille musiikki kuului niin selvästi kuin itsellä olisi ollut radio päällä tyyppi vielä huusi ja hakkasi seiniä tätä sattui monta kertaa.Toiset häiriköt pitivät ryyppäjäisiä lähes päivittäin porukkaa oli jatkuvasti kylässä yötä päivää kuului huutamista/tappelua ja puheita vankila ajalta ja muista rikollisista puuhista välillä joku karjui tappouhkauksia puhelimeen.Saivat myös aikaan vesivahingon joten pari viikkoa kuunneltiin vielä remonttia.Vuorotyötä tekevänä viha alkoi muuttua peloksi joka päivä ja yö sai pelätä milloin se järjetön melu alkaa.Kerran jopa kuului vuorokauden sama kappale asukas itse ei ollut edes kotona.
Yritin jälleen saada rivitalo asuntoa,mutta turhaan.
Lopulta oli pakko ostaa oma-asunto (asunnon osto oli mielessä,mutta raha tilanteen vuoksi olisin ostanut myöhemmin)en jaksanut enää onneksi sain lainaa sen verran että sain kerrostalo asunnon rivitalo jäi taas haaveeksi,mutta onneksi on rauhallista.
Irtisanomisaikana useat kyselivät asunnosta (voiko tulla katsomaan ym) jokaiselle kerroin millaista asunnossa on eikä kukaan halunnut siihen,mutta voi sitä raukkaa joka on siihen muuttanut jollei sitten joku samanlainen möykkääjä ole siihen mennyt.

Vastaukset 13
Vanhimmat
normaaleja elämän ääniä pakenit. kaikki ei ole kultalusikka suussa syntynyt niinku sä joka tuomittet muita.
kiitos toki vastauksesta ja tiedosta,että olen syntynyt kultalusikka suussa jos en halua nukkua kaksien korvatulppien ja kuulosuojaimien kanssa.
Taitaa olla moni muukin sama lusikka suussa syntynyt,koska kuulin jälki käteen ettei kukaan ole puolta vuotta kauempaa kysyisessä asunnossa ollut.
Miten tuommonen muka on normaalia. Jollekin mielisairaalle ehkä. Jatkuvat ryyppäämiset ei kuulu normaaliin elämään, sori vaan.
Se, että on köyhä ei tarkoita sitä, että saa käyttäytyä kuin ääliö. Mene töihin ja lakkaa häiriköimästä.
Jaa-a, sellainen juoppohan tuossa asuu vieressä. Omistusrivarissa asun.
Eka kesä meni siinä, että sain sen päähän menemään, että vaikka mun taka-ovi olis mitenkään auki, niin se ei tarkoita, että olisin hänen kännistä seuraansa vailla, kun hän tuli istumaan olkkariini. Samana kesänä sain myös taottua tuohon viinanturruttamaan päänuppiin, että vaikka tulen istumaan omalle takapihalleni, en halua hänen seuraansa ja että minun lähelleni ei tarvitse tulla kännissä. Sitten hän kaiveli muniaan tuossa rajalla ja suutahteli, kun en noteerannut häntä mitenkään. Hän raivostui, kun sanoin, että kun minulle tulee vieraita, niin hänen ei tarvitse tulla niille pitämään seuraa kännissä, eikä selvänäkään. Kerran hän koputteli oveni takana kännissä, ja oli ihan ihmeissään, kun minä riuhtasin oven auki ja karjasin, että painu jo helvettiin sieltä, oli siis yö. Silmät selällään hän kysyi, että "etkö sä tykkääkään???" Tällöin en vielä ilmoittanut isännöitsijälle, vaikka hänen tapansa ärsyttivätkin. Toisena kesänä aloin sitten ilmoittelemaan isännöitsijälle ja sain kutakuinkin olla rauhassa, kun en vain eksynyt viikonloppuisin takapihalle. Toisensa kesänä hän mm. kyyläsi makkarin ikkunasta sisään ja tämän jälkeen, en ole moikannut häntä saati nähnyt häntä ollenkaan, vaikka on mm. käynyt oveni takana. Yleensä lyön oven kiinni, kun/jos hän erehtyy sinne tulemaan. Yleensäkin, välien selvittely tapahtuu viikonloppuisin ja kännissä. Tammikuussa hän tuli ihan silmät suurina kysymään, että hän on kuullut, että hän muka häiritsee minua ja sano yksikin kerta, milloin olen häirinnyt. Voi juma! Tähän lisänä on, että viikonloppusin ei ole asiaa takapihalleen, jossei halua kuunnella humppaa täysillä tai hänen mesovia kavereitaan, kännissä hän huuttaa, ihan hirveetä melua pitää itsestään. Niin, omasta mielestään, hän on unelmanaapuri ja hänen tapansa on ihan normaaleja naapurien välisiä. Tammikuussa soitin myös poliisit, kun kuuntelin humppaa kolmesta eteenpäin, yöllä.
deja vu
Näille lajitovereillemme on tyypillistä vetää muovituolin kanssa kuperkeikkaa ympäri pihaa. Kyse on soidinmenoriitistä jolla houkutellaan vastakkaista sukupuolta kotisohvalle viinaa juomaan ja humppaa soittamaan.
Lajitorveri kokee muut ihmiset kohtuuttoman ikävinä ja tiukkapipoisina.
Lajitovereista kannattaa talvisaikaan pitää huolta, ne eivät nimittäis selviä omillaan suomen kylmistä talvista. On hyvä kilauttaa hälytyskeskukseen jos lajitoveri on uupunu hankeen tai on muuten vain puutteellisella talviturkilla liikenteessä kovilla pakkasilla.
Lajitoverit pelkäävät naisia ja kovia ääniä, uhkaavissa tilanteissa tulee puolustauta em apuna käyttäen.
Ehdottomasti päivän paras, pisteet tästä :)
Niin kyllähän sen näin jälkikäteen 1500 kilometrin päässä jaksaa naurattaa;)
No olen tässä puoli vuotta asunut, joka aamu kello 4:44 - 5:20 herään seinän takaa lähestyvään limaiseen yskinään ja sitten paukahtaa kattila hellalle, mikä on siinä mhuoneen seinän takana. Täältä on kai äänieristys unohtunut kokonaan. Nukahtaa ei sen jälkeen voi, ku se puhuu siellä, en tiedä ehkä kissalleen.. Joskus on kuulostanut että minulle huutelisi jotain törkeyksiä. Ehkä se on vain demonit mun päässä jotka kääntää sen niin.. Hohhoijaa.
Olihan se tosi kiva kuunnella vuokra-asunnon paperiseinien läpi yötäpäivää uikutusta, vinkumista, täyttä huutoa, mikä aiheutui naapuripariskunnan sekstailuaddiktiosta. Televisio-ohjelmien kuuntelusta ei meinannu tulla mitään, kun meteli oli niin hirveätä.
Muistan omasta nuoruudesta kun tyttöystävänä oli yksi täysi seksihullu kissa. Sehän sopi mulle, nain sitä yötä päivää. Sitten aloin aavistella jotain kun naapuruston 60:n ja kuoleman välissä olevat muijat alkoi tuijottaa sitä kuin rottaa. Ei ne kyllä mitään suoraan sanonut.
Minun naapurihelvettini oli nuori äiti, joka koki olonsa pitkästyneeksi päivisin ja päätti tehdä minusta itselleen hyvän ystävän. Ei päivää, etteikö hän olisi hakenut seuraani. Soitti ovikelloa, tunki seuraan pihamaalla ja uteli vierailtamme ketä ovat. Käytin kaikki kohteliaat keinot pitää hänet loitolla ja sitten siirryin tylympään linjaan, mutta jostakin syystä hän ei vaan tajunnut etten kaipaa häntä. Joskus hän istui suoraan kotimme ikkunan edessä (asumme rivarissa) ja oletti, että ryntäisin ulos hänen seurakseen.
Lopulta elämäni muuttui sellaiseksi, etten halunnut mennä pihalle ollenkaan oleilemaan. Piti kuikuilla ovesta näkyykä naapuria.
Mikä onnela aukesikaan heidän muuttaessaan pois. Nainen koetti pitää yhteyksiä, mutta lopetin moisen heti alkuusa. En ole ikinä tavannut sellaista iilimatoa, yäks.
Kahjusta kahjumpaa ei voi olla?