Minun kaverin tutulla olisi maatiaiskissa, joka annetaan pois. Kaverini ei voi ottaa kissaa, koska omistaa liian agressiivisen koiran. Minulla tällä hetkellä majailee kolme koiraa, ja yksi kissa. Koirat tottuneet kissoihin hyvin, paitsi nuorin (1v labradori), joka on villi ja vapaa tyylinen, saattaa joskus ehkä jahdata leikillään. mutta olisin hyvin kiinnostunut tuosta kissasta. Kissa on myös kuulemma hyvin tottunut koiriin, mutta kaverini pelkää, että hänen koira kuitenkin tekisi sille jotain, eikä halua ottaa riskiä. Joten nyt mietin, että olisiko järkevää hankkia toinen kissa? Aikaa ja rahaa minulla on. Kissalla olisi myös semmoinen paikka, jonne koirat eivät pääse.
Kiitos jo näin etukäteen..
Kiitos jo näin etukäteen..
Vastaukset 6
Vanhimmat
kolmen koiran ja yhden kissan ulkoiluttamisessa ja hoitamisessa ole jo ihan tarpeeksi, sillä harvoin kahta kissaa voi ulkoiluttaa yhtä aikaa elleivät jo pennusta ole tottuneet kulkemaan samaa tahtia taluttimessa.
En ulkoiluta kissojani, enkä meinaakkaan, koska asun taajaman ulkopuolella, voi täällä kissat tallustella vapaasti. Koiria käytän ulkona tietenkin. Tuntuu, että tämän lämpimän viikonlopun takia kaikilla on hermot kireällä.
ei, jos kerran asut vähän syrjemmällä ettet ihan ydinkeskustassa :) ja jos kerran aikaa riittää ja rahaakin niin ei se toinen kissa ole mitenkään mahdoton ajatus, olihan meilläkin nuorempana 3 kissaa ja 2 koiraa ja ei ongelmia.. asuttiin kans vähän syrjemmäl et saivat eläimet painaa pihal vapaanas ja tilaa riitti...
Et en kyl näe mitään estettä tolle toiselle kissalle...
ei ulkoiluta kissoja eikä kaikilla ole siihen edes mahdollisuutta. Me asumme aivan keskellä kerrostaloja, ei lähellä minkäänlaista ulkoilumaastoa. Jos veisin kissa valjaissa tuohon pihalle se saisi varmaan järjettömät sätkyt ja onnistuisi tod.näk. karkaamaan kun pelästyisi autoja ja ihmisiä, koirista puhumattakaan, stressistä puhumattakaan. Aiemmin kyllä vein ulos kun vieressä oli metsikkö, mutta muuton jälkeen ollut ihan mahdoton ajatus.
En ymmärrä miksi tällä palstalla on yhtäkkiä tullut oletukseksi, että kissa PITÄÄ viedä ulos (vai liekö olet sama tyyppi joka ketjussa). Toiset kissat eivät kerta kaikkiaan siedä ajatusta valjaista tai ulkoilusta kaupungissa.
Joten jätetäänkö siskot toisten syyllistäminen ja uskotaan, että se oma tapa pitää eläintä ei välttämättä ole se ainoa oikea, ihmisiä on monenlaisia ja niin on eläimiäkin. Toinen tykkää jostain, mitä toinen pelkää. Tärkeintä on muistaa rakastaa sitä omaa lemmikkiään.
Näillä palstoilla on valtava kiusaus pönkittää omaa egoaan painamalla toisia alas. Negatiivisen energian tahmea massa ikäänkuin leijuu raskaana saastepilvenä näiden foorumien ympärillä. Kasvotusten mukava ja herttainen naapurin tyttö voi olla täällä kasvottomana aggressiivinen yleinen syyttäjä, joka hyökkää päälle empimättä. Haastankin kaikki valotyöntekijät (me kaikki olemme valoa) pirskauttelemaan raikkaita hyväksynnän ja arvostuksen tuulahduksia tänne tahmeuden sekaan. Saadaan vähän happea välillä.
Toivon rakkautta kaikkkien kissaihmisten sydämiin myös kanssaveljiä ja -sisaria kohtaan. Vaikka ajatellaankin vähän erilailla asioista.
Vain sinä itse tiedät oman tilanteesi ja voimavarasi tarpeeksi hyvin arvioidaksesi, jaksatko. Kukaan tuntematon ihminen täällä ei voi sitä sinulle kertoa. Jos sydämesi sanoo kyllä, luultavasti päädyt ottamaan kissan. Oli se sitten järkevää tai ei. Lemmikkieläimiä harvoin järkisyistä otetaan muutenkaan. Minullakin oli nuorempana parhaimmillaan kolme koiraa ja kaksi kissaa yhtäaikaa. Silloin se oli ihan ok, enää en jaksaisi. Nyt on kaksi kissaa ja yksi koira. Hyvä määrä minulle. Onnea ja menestystä sulle ja lemmikeillesi.