Pihalla

yrittänyt puolison ja lasten kaverina tehdä kasvimaa hommia,mutta ei näytä tällaisesta syöpähoidoissa olevasta olevan paljoa apua:(
On niin hutera olo,heikottaa ja aivot on edelleen kuin sumussa,vaikuttaako ne sytot myös aivotoimintaan?
Tuntuu että takana on ryyppyputki,vaikka en ole 8.kuukauteen ottanut ryyppyäkään ja sitä ennenkin vain joskus lasin viiniä:)
Jospa tästä helpottaa olo ennen neljättä tiputusta,se on sitten ceff.ja olen kuullut,että ceffit on helpompia kuin taxo,jota ole saanut tähän asti.

Alkuun kahden hoidon jälkeen olin hyvässä kunnossa,mutta nyt taitaa ne sivuvaikutukset alkaa oikein toden teolla.
Mutta kyllä se tästä,niin kuin Raspis sanoo:).

Yritän pysytellä varjossa ja hyvä puoli on ettei päätä hiosta lämpö,kun ei ole hiuksia,peruukkia en edes ostanut,huivi riittää tarvittaessa.
Ei ollut tarkoitus pelotella tulevia syöpäpotilaita eikä hakea sääliä, ehkä tämä on väärä palstakin kertoa tällaista syöpäasiaa,tämähän on enemmän rupattelua arkipäivän asioista palsta,kerroin vain tämän hetkisen tosiasian olostani ja syksyllä tämä on ohi ja olen voittanut vihollisen nimeltään SYÖPÄ:)))
23356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

tämä on tuollaiselle kirjoittelulle. Rupattelu arkipäivän asioista on sitä mitä varten tämä palsta aikoinaan perustettiin. Kaikki millä saadaan ajatukset edes hetkeksi pois sairaudesta tai pieni hymynkare huuleen ovat sitä mitä täällä tarvitaan varsinaisen syöpäkeskustelun lisäksi. Eipä minunkaan kirjoituksissani syöpää kovin usein esiinny :-)
Lämpötila on jo 27 astetta ja edelleen nousussa. Eilen vähän ukkonnen jyrähteli. Alkaa olla kesä !

Äänestä
  • --- olet usein minun ajatuksissani. Toivottavasti saat vielä paljon paljon aihetta hymyssä suupieliin. Jos et sitten täällä niin muualla.Mielihyväistä kesää :-).

    Äänestä

..ON toinenkin syöpäpotilaitten palsta,jossa keskustellaan syövästä,samoin on Syöpäjärjestön cancer ja varmasti useitakin keskustelu palstoja syöpähoidossa oleville:)

Äänestä

On tosi kurjaa kun olotilasi tuntuu noin tukalalta, yritä jaksaa kyllä se helpottaa. Tuosta sytojen vaikutuksesta aivoihin olen aivan samaa mieltä. Minusta tuntuu esim: en muista mitään lähiaikoinakaan tapahtuneita asioita ja paljon muutakaan.Rintasyöpäyhdistyksen palstalla kirjoitetaan tästä aiheesta ja joku on keksinyt sopivan nimen " kemopää ". Oletko kurkannut tuolle palstalle ? Se on mielestäni tosi hyvä, suosittelen. Itse lueskelen sitä useinkin.
Tuli sitten kutsu lääkärille ensiviikolle joten voin varmaan vilkutella hyvästit tämän kesän suunnitelmille.
Toivon kuitenkin ettei olotila olisi aivan kauhea ja täytyy muistaa, että hyvän asian puolesta kärsimme, vilkuttelen sitten vuorostani metareille.
Hyvää helteistä päivänjatkoa sinulle !!!!!!!!

Äänestä
  • Miksi sinulle tuli kutsu lääkärille? olenko liian utelias, mutta en ole lukenut noita viestejä. Toivon, ettei mitään vakavaa sinulla...

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    Miksi sinulle tuli kutsu lääkärille? olenko liian utelias, mutta en ole lukenut noita viestejä. Toivon, ettei mitään vakavaa sinulla...

    tuli jatkohoitoihin. Olen saanut viisi sytohoitoa ennen leikkausta ja nyt on leikkauksesta kk, joten hoitoja jatketaan, kun se pirulainen oli levinnyt jo maksaan löydettäessä.

    Äänestä

  • että sait kutsun lääkärille,eikä tarvitse kauempaa jännittää:)
    Kiitos sinulle ja kirjoitellaan jatkossakin.

    Äänestä

meni samaan tapaan kuin sinulla,pari ensimmäistä hoitoa ja ajattelin että ei tämä niin kamalaa ole,mutta kolmannen hoidon jälkeen oli sitten jo tosi kysymyksessä.Ceffit on helpompia,mutta lopussa alkaa painaa hoitoväsymys päälle.
Hengessä mukanasi ,olet nyt jo puolessa välissä hoitoja ja muista että lepo ja ravinto on nyt tärkeintä sinulle,vaikka kaikki maistuu sahajauholta,niin yrität vaan saada jotain alas.Voimahalaukset:))

Äänestä
  • sinulle,tuo "sahanjauholle" maistuminen on hyvä ilmaisu,vai onkohan sahanjauhoissa jotain makua?:))

    Äänestä

  • SYÖPÄP.2010 kirjoitti:

    sinulle,tuo "sahanjauholle" maistuminen on hyvä ilmaisu,vai onkohan sahanjauhoissa jotain makua?:))

    ..kysymys, minäkään en ole maistanut sahanjauhoa:olisiko sama maku kuin petussa,siis pettuleivässä,jota sota aikana on leivottu? Muuten,mahtavatko kaikki nykyajan kaupunkilaiset edes tietää mistä jauhosta nyt on kysymys...:)

    Äänestä

sinulle hoitojen ajan ,syksyllä olet taas terve ja jaksat kaikkea mitä nyt et jaksa,älä vaadi itseltäsi mitään nyt,kun hoidot uuvuttavat sinut.Taivaan isän siunausta sinulle .

Äänestä

Ei siinnä mitään pahaa ole. Sitä varten tämä palsta on.

Äänestä
  • ja kumppaneille voimia hoidoissa käymisessä,ja tänne juuri voi kirjoittaa kurjasta olosta hoitojen jälkeen.Toivon koko sydämestäni jotta parantuisit,ja siunausta sinulle,ja muillekkin hoidoissa käyville.

    Äänestä

  • ira¤ kirjoitti:

    ja kumppaneille voimia hoidoissa käymisessä,ja tänne juuri voi kirjoittaa kurjasta olosta hoitojen jälkeen.Toivon koko sydämestäni jotta parantuisit,ja siunausta sinulle,ja muillekkin hoidoissa käyville.

    auringonpaistetta koko sydämeen,ja voimia hoidoissa käyville.

    Äänestä

  • ira¤ kirjoitti:

    auringonpaistetta koko sydämeen,ja voimia hoidoissa käyville.

    kun saisi siirtolapuutarha palstan,ja sinne kasvattaa kaikkea miekuistaan,parvekkeellekkin voisi jotain istuttaa,nuttei ole parveketta.Onneksi on suuret aurinkoiset ikkunat,ja kukkalaudoilla voi jotain pientä kasvattaa.Tyttärelle olen laittanut kukkia täyteen,keittiön ikkunalle tilliä ja salaattia,sekä vesikrassia.On mukava seurata niiden huimaa kasvua.

    Äänestä

  • ira¤ kirjoitti:

    ja kumppaneille voimia hoidoissa käymisessä,ja tänne juuri voi kirjoittaa kurjasta olosta hoitojen jälkeen.Toivon koko sydämestäni jotta parantuisit,ja siunausta sinulle,ja muillekkin hoidoissa käyville.

    ..tällä palstalla ketään muita hoidossa käyviä kuin syöpäp.-10 ja kevään kukka?
    Olen lukenut palstaa ja mielestäni heidän lisäkseen vain Raspis saa hoitoja,kaikki muut ovat jo hoidot saaneita vanhoja syöppiksiä,eikö näin olekin?

    Äänestä

  • tämä on syöpäpotilaille tarkoitettu joten saa syövästäkin kirjoittaa,muutoinhan tämä voisi olla kaikille tarkoitettu kuulumisten vaihto palsta-?

    Äänestä

  • 15+12 kirjoitti:

    ..tällä palstalla ketään muita hoidossa käyviä kuin syöpäp.-10 ja kevään kukka?
    Olen lukenut palstaa ja mielestäni heidän lisäkseen vain Raspis saa hoitoja,kaikki muut ovat jo hoidot saaneita vanhoja syöppiksiä,eikö näin olekin?

    Minä en vielä tiedä mikä minua odottaa ennenkuin kuulen lääkärien tuomion. Olen tietysti saanut aikaisempiin syöpiini hoidot ja ne on takanapäin. Huomenna muuten menen edellisen syövän puolivuotiskontrolliin.

    Äänestä

  • 15+12 kirjoitti:

    ..tällä palstalla ketään muita hoidossa käyviä kuin syöpäp.-10 ja kevään kukka?
    Olen lukenut palstaa ja mielestäni heidän lisäkseen vain Raspis saa hoitoja,kaikki muut ovat jo hoidot saaneita vanhoja syöppiksiä,eikö näin olekin?

    mä just tälläviikolla oon aloittanut/saanut ensimmäiset solumyrkkyhoidot

    Äänestä

Kerro sitten kun olet käynyt lääkärissä,miten on sinun asiat.Minä ole tänään hieman paremmassa kunnossa ,tuntuu vaan että taxot kiertää veressä..
On ihanaa että saan sairastaa valoisaan aikaan,luulen että talven pimeydessä alkaisin masentua:(
Nyt on hyvä kun voi ulkoilla ja istua pihassa valoisina iltoina lepotuolissa,nauttia alkaneesta kesästä.
Otan ihan rennosti,puoliso otti jo nyt 2.viikkoa lomastaan,hänellä on yhteensä 6.viikon kesäloma ja hän huolehtii lapsista ja lemmikeistä ,minä osallistun voimieni mukaan.
Tänään jaksoin jo aloittaa siivouksen miehen apuna,mutta välillä köllähdän lepäämään..:))


Hyvää maanantaita sinulle kuten kaikille palstalla,kyllä se tästä:)

Äänestä
  • ihanaa että saat omasta perheestä tukea ja apuja.
    Kyllä sitä niin pinenkin ponnistelun jälkeen saattaa väsähtää, mutta voi kuitenkin vähän itse olallistua,
    sehän on meille naisimmeisille kovin tärkeetä .
    Tulee aina niitä hyviä päiviä loppujaksosta ennen uutta "tälliä'' Varovainen kuitenkin saa olla
    Muistan vielä kaiholla kun omat lapset jeesasivat kun olin samassa tilanteessä.
    Muista juoda kuitenkin hyvin kun on näin lämmintäkin
    tervehtien mummo

    Äänestä

  • 12+2 kirjoitti:

    ihanaa että saat omasta perheestä tukea ja apuja.
    Kyllä sitä niin pinenkin ponnistelun jälkeen saattaa väsähtää, mutta voi kuitenkin vähän itse olallistua,
    sehän on meille naisimmeisille kovin tärkeetä .
    Tulee aina niitä hyviä päiviä loppujaksosta ennen uutta "tälliä'' Varovainen kuitenkin saa olla
    Muistan vielä kaiholla kun omat lapset jeesasivat kun olin samassa tilanteessä.
    Muista juoda kuitenkin hyvin kun on näin lämmintäkin
    tervehtien mummo

    kiitosksia sinulle neuvoistasi:)

    Äänestä

  • syöpäp.2010 kirjoitti:

    kiitosksia sinulle neuvoistasi:)

    mun näkemys/kokemus on se että kaikki menee hyvin.älä pelkää kaikki menee hyvin.huonovointisuus yms.yksilöllistä.onhan muakin peloteltu rankoilla hoidoilla,mut ne puhujat ei oo itse kokenu tätä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SYÖPÄP.2010 kirjoitti:

yrittänyt puolison ja lasten kaverina tehdä kasvimaa hommia,mutta ei näytä tällaisesta syöpähoidoissa olevasta olevan paljoa apua:(
On niin hutera olo,heikottaa ja aivot on edelleen kuin sumussa,vaikuttaako ne sytot myös aivotoimintaan?
Tuntuu että takana on ryyppyputki,vaikka en ole 8.kuukauteen ottanut ryyppyäkään ja sitä ennenkin vain joskus lasin viiniä:)
Jospa tästä helpottaa olo ennen neljättä tiputusta,se on sitten ceff.ja olen kuullut,että ceffit on helpompia kuin taxo,jota ole saanut tähän asti.

Alkuun kahden hoidon jälkeen olin hyvässä kunnossa,mutta nyt taitaa ne sivuvaikutukset alkaa oikein toden teolla.
Mutta kyllä se tästä,niin kuin Raspis sanoo:).

Yritän pysytellä varjossa ja hyvä puoli on ettei päätä hiosta lämpö,kun ei ole hiuksia,peruukkia en edes ostanut,huivi riittää tarvittaessa.
Ei ollut tarkoitus pelotella tulevia syöpäpotilaita eikä hakea sääliä, ehkä tämä on väärä palstakin kertoa tällaista syöpäasiaa,tämähän on enemmän rupattelua arkipäivän asioista palsta,kerroin vain tämän hetkisen tosiasian olostani ja syksyllä tämä on ohi ja olen voittanut vihollisen nimeltään SYÖPÄ:)))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu