Kiinnostaisi ottaa vähän etäisyyttä Suomesta ja ajatuksena olisi lähteä esim. vuodeksi Kanadaan työskentelemään (kun töitä tekemättä ei taida elää...).
Olen itse myyntialan ihmisiä ja hallussa on myös yhdistelmäkortti. Ei olisi lainkaan pahempi homma vaikka ajaa rekkaa siellä vuoden päivät. Vaimo on lastentarhanopettaja eli kasvatustieteen kandi. Vakipaikasta täältä saisi kyllä varmastikin vuorotteluvapaata. Itse olen aina työllistynyt, joten voisin vaikka ottaa loparit tai saattaisi työnantaja antaa vuoden palkatontakin, jos oikein nätisti pyytäisi.
Monenlaisia viisumeita ja työlupia on olemassa, mutta en oikein ole saanut selvyyttä niihin vielä. Jos jollain olisi ensi käden tietoa tiivistetysti noista jutuista, niin olisin kovin kiitollinen. Eihän sitä tiedä, vaikka sinne jäisi pidemmäksikin aikaa, jos se oikein tuntuu kotoisalta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
tsekkaa seur. sivu : www.servicecanada.gc.ca