Ameriikan autonäyttely

Olipa aika rupusia autoja näytillä. Muutamaa hienoa helmeä lukuunottamatta lähinnä kaatopaikka kamaa ja käyttökuntoista. Paikkakin epäkiitollinen ajoneuvoille eikö olisi hyvä palata takaisin sinne urheilutalolle ja satsata kalustoon enemmän?
161037
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

ja oli sitä jo silloin 90-luvun alussa kun edellinen siellä järjestettiin,syynä pitkään aikaväliin varmaankin tuo tilan laatu. tällä kertaa järjestäjät oli erit kuin normaalisti ja syy tuohon tilaratkaisuun varmaankin siinä.Autojen laatu oli kyllä kirjavaa eikä määrä korvaa aina laatuakaan.

Äänestä
  • ja niitä ne oli. lipun hinta oli kohdallaan

    Äänestä

Uskoakseni tarkoitus oli esitellä USA-Autoja harrastepeleinä, eikä näyttelykalleuksina. Harrastevehje voi olla rupunen tai viimisen päälle.

Äänestä

Nopsaan kierrettynä kulkupelejä olisi voinut olla enemmänkin. Edulliseen lipun hintaan suhteutettuna ehkä kuitenkin enemmän nähtävää kuin aiemmin. Auton paikka on pihalla tai tallissa, ei ehkä jumppasalissa. Märkä lattia ja lahkeet ärsytti todella paljon.

Äänestä
  • Tarkoituksena olikin tuoda perus harrastajien meno pelejä esille, arki autoja. Kiiltävä on hienoa mut kaikilla ei ole varaa ja niillä autoilla harvemmin ajetaan. Niin ja tilat .... hyvä talli Fiilis ei liian pramiaa ja toisaalta missä muualla Kokkolassa tilaa 100:lle ajoneuvolle ??

    Äänestä

sen tiä että kyllä pitää olla viimmesen päälle harrastaja jos jotain iki aikasta jenkkiläyhyä joisa tilavuus 7l v8 ja tehoa kokonaiset 120 ja kulutus ihan älytön

Äänestä
  • tilaa ois enemmän ja lintatkin näyttäis enemmän lintoilta kun tuolla pimeässä pommisuojassa. niin itte oon pitänyt niistä vanhoista näyttelyistä enemmän jossa autot on ollut kokonaisvaltaisesti hienompia ja pyöriäkin on enemmän.

    Äänestä

  • piippolanvaarinpoika kirjoitti:

    tilaa ois enemmän ja lintatkin näyttäis enemmän lintoilta kun tuolla pimeässä pommisuojassa. niin itte oon pitänyt niistä vanhoista näyttelyistä enemmän jossa autot on ollut kokonaisvaltaisesti hienompia ja pyöriäkin on enemmän.

    lapsellisia pillunkuvia ja potkia se paskaksi ja vot sulla on lintta-alla ja pirssi näyttelyyn ;) niinpä niin eikö pitäjästä ja lähiseudulta löydy hienompiakin ajokkeja?

    Äänestä

  • esaentisöijä kirjoitti:

    lapsellisia pillunkuvia ja potkia se paskaksi ja vot sulla on lintta-alla ja pirssi näyttelyyn ;) niinpä niin eikö pitäjästä ja lähiseudulta löydy hienompiakin ajokkeja?

    Oli näyttely aivan bueno,vitosen lippu ja nähtävää koko rahalla.Suomo on vapaa maa että järjestäkää valittajat semmonen näyttely kun teistä tuntuut hyvältä,Aina jos joku näkee vaivaa ja järkkää jotain noon aina on näitä puusilimä joille ei kelpaa mikään,ilman tätä tapahtumaa niin Kokkolassa ei olisi ollut minkäänlaista näyttelyä että kiitos siitä kaikkille mukanaolleille!!!!!!!!!!!!!!!!:)

    Äänestä

  • Fat boy kirjoitti:

    Aivan turhaa puuhaa. Laittaisivat senkin innon ja rahan mitä tuohon tuhlattiin niin parempaan tarkoitukseen. Menisivät vaikka vanhainkoteihin ja käyttäisivät ihmisiä ulkona jotka eivät ole päässeet päiväkausiin auringonvaloon ja tarjoaisivat heille munkki kahveet. Mutta ei, nämä pojat ja tytöt käyttää sen autoihin.

    Äänestä

  • Aivan turhaa kirjoitti:

    ois laittaneet ratsia rappujen yläpäähän niin ois saanu keräillä kilpiä !

    toki sekaan mahtui muutama hienokin auto

    Äänestä

  • jaskaGMC kirjoitti:

    ois laittaneet ratsia rappujen yläpäähän niin ois saanu keräillä kilpiä !

    toki sekaan mahtui muutama hienokin auto

    Happamia,sano kettu pihlajanmarjoista.On se vaan nin komeeta kun amerikan auto lipuu hiljaleen.Katsoin niitten ajoa Kaarlelankadulla ja haikailin kun aikoinaan häviton omani.Siinä pojat on ajamisen nautintoa.

    Äänestä

  • Aivan turhaa kirjoitti:

    Aivan turhaa puuhaa. Laittaisivat senkin innon ja rahan mitä tuohon tuhlattiin niin parempaan tarkoitukseen. Menisivät vaikka vanhainkoteihin ja käyttäisivät ihmisiä ulkona jotka eivät ole päässeet päiväkausiin auringonvaloon ja tarjoaisivat heille munkki kahveet. Mutta ei, nämä pojat ja tytöt käyttää sen autoihin.

    ...turhaa puuhaa. Aika jännä homma miten kateellisia ihmisiä löytyy joka kiven alta ja joka nurkan takaa. Jotkut keskittyvät elämän pimeämpiin puoliin ja kaatavat rahansa kurkusta alas kun taas jotkut löytävät iloa esim jenkkiautoista ja laittavat mielummin rahansa siihen. Laita sinä sitten rahasi vanhuksien munkkikahveihin jos noin potuttaa. Olisit vienyt ne näyttelyyn munkkikahveille, sieltä niitä olis saanu!
    Kaikin puolin hieno näyttely, taitaa kirjoittaja olla oman, iloisen harrastuksen puutteessa. Toivottavasti täällä järjestetään lisää tällaista.

    Äänestä

  • Jenkkilästä tullut kirjoitti:

    on valoa ja siistimpää komeammat autot.
    mut tuossa sentään oli lipun hinta edullinen jos jotain hyvää pitää hakea.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jenkkari-man kirjoitti:

Olipa aika rupusia autoja näytillä. Muutamaa hienoa helmeä lukuunottamatta lähinnä kaatopaikka kamaa ja käyttökuntoista. Paikkakin epäkiitollinen ajoneuvoille eikö olisi hyvä palata takaisin sinne urheilutalolle ja satsata kalustoon enemmän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu