Evankelisluterilaisen kirkon perheasiain johtajan Martti Eskon mukaan 38 hyväksikäytön uhria on ottanut häneen yhteyttä parissa viikossa.
- Puheluja tulee edelleen. Oikeastaan melkein joka päivä on tullut joku, mutta enimmillään kuusi päivässä, Esko sanoi STT:lle lauantaina.
Kotimaa-lehti kertoi perjantaina, että perheasiain johtajan saamien yhteydenottojen perusteella lapsia hyväksikäyttäneitä suomalaispappeja näyttäisi olevan ainakin kahdeksan.
Kohu hyväksikäyttötapauksista alkoi joulukuun lopulla. Silloin julkisuuteen levisi tieto, että jo edesmennyttä lestadiolaista maallikkosaarnaajaa epäillään kymmenien lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Uutta nostetta asia sai huhtikuun puolivälin jälkeen, kun evankelisluterilainen kirkko kertoi perhetyön tietoon tulleista tapauksista.
Rippisalaisuus murtumassa?
Helsingin Sanomien mukaan sosiaali- ja terveysministeriö aikoo käyttää lastensuojelulakia rippisalaisuuden murtamiseksi, jollei kirkko itse toimi. Rippisalaisuuden ongelma on, että pappi ei voi välttämättä kertoa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, koska ilmoitusvelvollisuus koskee vain laissa törkeäksi luokiteltuja tekoja.
Ministeriö on valmis poistamaan lastensuojelulaista kohdan, jonka mukaan ilmoitusvelvollisuus ei koske papin tai lehtorin toimittamaa rippiä tai sielunhoitoa.
- Kun lastensuojelulakia tehtiin, kuviteltiin, että kirkko itse hoitaa muutoksen kirkkolakiin. Jollei kirkko sitä nyt tee, muutos tehdään lastensuojelulakiin, sanoo peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) lehdelle.
Kun lastensuojelulaki uusittiin vuoden 2008 alusta, sosiaali- ja terveysministeriö neuvotteli valmistelun aikana kirkon kanssa siitä, että myös papilla olisi aina ilmoitusvelvollisuus esimerkiksi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön paljastuessa.
Nyt ovat Risikon mukaan edessä neuvottelut siitä, tekeekö kirkko muutoksen kirkkolakiin vai ministeriö lastensuojelulakiin.
www.hs.fi
Miksi ei poisteta koko kirkkolakia? Miksi mielikuvitusolennon palvojien lainsäädäntö pitää olla erilainen? Rikosten salaus on ilmeisesti jumalan hyväksymää toimintaa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvä että lainsäätäjät puuttuvat vihdoin pedofiiliaan kirkkojenkin sisäpiirissä.
Lasten on saatava niin vahva laillinen turva ja suoja, että heitä ei missään
olosuhteissa pidetä laillisesti minkään organisaation / yhteisön turvin
aikuisten uhreina.
"Eläkkeelle jäävä arkkipiispa Jukka Paarma arvioi, että rippisalaisuuden murtaminen ei välttämättä auta lasten hyväksikäyttöä koskevien tapausten selvittämistä.
– Pedofiliaan syyllistyneet harvemmin tulevat ripille, yleensä yhteydenotot tulevat uhrien puolelta. Se ei ole aivan yksiselitteistä, että mitä tällä (rippisalaisuudesta luopumisella) voitetaan, Paarma sanoo STT:lle.
Lastensuojelusta vastaava ministeri Paula Risikko (kok.) on vaatinut evankelisluterilaista kirkkoa murtamaan rippisalaisuuden pedofiliatapausten paljastuessa.
Paarma pitää rippisalaisuutta ikivanhana perinteenä, josta luopuminen on kirkolle erittäin vaikeaa. Hän puolustaa rippisalaisuutta, koska sen murtuessa ihmisillä olisi huomattavasti korkeampi kynnys tulla puhumaan papille tai sielunhoitajalle asioistaan.
Paarma huomauttaa, että jo nykyisten ohjeiden mukaan törkeistä hyväksikäyttötapauksista on ilmoitettava viranomaisille. Hänen mielestään on kuitenkin hyvä tutkia, voidaanko käytäntöjä muuttaa."
Keskipohjanmaa- lehti
Ex- arkkipiispa haluaa jatkaa kirkon tehtävää rikosten suojelijana. Koko kirkkolaki tulee poistaa Suomen laista kokonaan. Miksi jollakin harrastepiirillä on oikeus toimia kuten itse haluavat? Kirkkolaki jyrää Suomen perustuslain koska kirkko voi itsenäisesti päättää eduskunnasta riippumatta kirkkolain sisällön ja pappeja sitoo kirkkolaki eikä Suomen perustuslaki.