Kännin anatomia...

Ah niitä ihania ensikännejä joita tuli nuoruudessa koettua.Aina oli hauskaa kavereiden kanssa eikä ollut huolta huomisesta.Mutta nykyään on aivan toisin.Juominen ei olekaan mitään mukavaa puuhaa eikä siitä enää nauti samalla tavalla kuin aikaisemmin.Ja melkeimpä sitä aina on yksin kotosalla vaikka olisikin perhe ympärillä sillä tavallaan ainakin mä eristäydyn omaan pieneen maailmaani .Ja muistelen kaipauksella menneitä aikoja sekä hyviä nuoruuden kavereitani.Vaikka ei joisi paljon mitään niin aamulla on kuitenkin kauhea morkkis.Olo on kuin vähintään kolmoismurhaajalla ja kuvittelee olevansa maailmalle jotakin velkaa.Ei ihmisenä oleminen olekaan mitään helppoa hommaa...
2134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Se on selvinpäinkin pirun vaikeeta, ja varsinkin silloin kun on selvä ja ei oo mitään tekosyytä minkä piikkiin hölmöilynsä laittais.

Äänestä

Minä puolestani olen löytänyt vanhan rakkauteni - kännin - uudelleen. Kauan olimme erossa, liian kauan. Tuskin enää muistinkaan kuinka oli mahtavaa olla menestynyt ja komea. Maailman kaikki värit eroittuivat loistavana sateenkaarena ja miellyttävät tuoksut tulvivat alitajuntaani stimuloiden ajatukseni alkavasta aamusta päivään, jonka ei soisi koskaan loppuvan. Ihana, rakas känni. Kiitos, että et ole minua hyljännyt.

Dee dee!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luotain-56 kirjoitti:

Ah niitä ihania ensikännejä joita tuli nuoruudessa koettua.Aina oli hauskaa kavereiden kanssa eikä ollut huolta huomisesta.Mutta nykyään on aivan toisin.Juominen ei olekaan mitään mukavaa puuhaa eikä siitä enää nauti samalla tavalla kuin aikaisemmin.Ja melkeimpä sitä aina on yksin kotosalla vaikka olisikin perhe ympärillä sillä tavallaan ainakin mä eristäydyn omaan pieneen maailmaani .Ja muistelen kaipauksella menneitä aikoja sekä hyviä nuoruuden kavereitani.Vaikka ei joisi paljon mitään niin aamulla on kuitenkin kauhea morkkis.Olo on kuin vähintään kolmoismurhaajalla ja kuvittelee olevansa maailmalle jotakin velkaa.Ei ihmisenä oleminen olekaan mitään helppoa hommaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu