Miksi maksamme kirkollisveroa? Hautakivet kaatuilleet, kuka nostaa kivet 100-vuotias mummoko? Huonoa hautausmaan hoitoa. Kesäksi seurakunta palkatkoon nuoria miehiä kivien oikaisuun. On ruman näköistä ja ahdistavaa katsoa kun kivet kenottaa mihin suuntaan tahansa ja nurin menneitä kiviäkin on paljon.
KIRKOLLISVERO
JÄRKYTTÄVÄÄ
4555
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
niin ei tartte jatkossa kenenkään vaivautua..., suotta.
k-veroton vuodesta 1981
Hautakivien kunnosta ja oikaisusta vastaa se joka on sinne pystyttänytkin eli omaiset.
minäpä erosin kirkosta uuden vuoden yönä niin eivätpä saa vero euroja enää minulta tänä vuonna. Saman lailla saa käydä kirkossa jos huvitta ja muissakin seurakunnan menoissa.
Tosiaankin kirkkoon voi mennä eikä kukaan ovella kysele, oletko jäsen. Enpä ole tullut tuota ajatelleeksikaan. Se vain, että jos kaikki tehtäisiin noin, voisi olla kirkon ovet lukossa ja penkit talvella jäässä, kun ei ole ollut rahaa (=sitä verorahaa) millä lämmittää kirkkoa. Seurakuntien toiminnoissa on toki paljonkin kehittämisen varaa ja saatta siellä tapahtua asioita, joita ei oikein voi hyväksyä. Oikea ratkaisu ei mielestäni ole se,että eroaa kirkosta. Paremminkin se on "rintamakarkuruutta" se ja näin annamme "väärin" tekijöille vain paremmin tilaa, missä toteuttaa omia mieltymyksiään. Epäkohtien vuoksi ei pidä kirkosta erota, vaan tuoda epäkohtia julki ja yrittää vaikuttaa yhteistyöllä siihen, että seurakunta palvelisi paremmin ihmisiä. Tuo massiivinen hallinto kirkon piirissä ihmetyttää ja se se varmaan rahaa nielee - turhaan? Hallintoa vähemmäksi ja rahaa enemmän esimerkiksi diakoniatyöhön! Kirkkoväki ylväs ylhäällä, tavalliset ihmiset alhaalla?