Mä haluan sanoa yhden asian joka ikiselle kokemattomuutta, sinkkuutta ja tällasta panikoivalle teini-ikäiselle 12-18 v. tytölle, joka murehtii kun ihastus ei tiedä tunteista, sille ei uskalla sanoa mitään, ei hymyillä, ei katsoa eikä mitään ja tuntuu ettei ikinä saa ketään.
Mä sanon vain sen verran, että ottakaa vähän rennommin ja antakaa ajan kulua, ihastuksen kohteen vaihtua älkääkä kadehtiko seurustelevia, koska ette voi tietää millasta tuskaa se välillä oikeasti on, näette siitä vain puoli totuutta, todellisuudessa siinä tulee välillä tylsää, riitoja, ärsyyntymistä toiseen ja miellyttämistarvetta ja vaikka mitä. Olkaa _nirsoja_, lähinnä tyypin henkisten ominaisuuksien suhteen, koska ulkonäkö menettää kyllä merkityksensä, mikäli heppu on luonteeltaan karsea. Toinen pitää tuntea, kaverina tms. ja oikeasti olla tarkkana, että tuleeko sen kanssa toimeen enemmänkin vai ei, pelkkä tuijottelu ja hymyily ei kerro mitään. Ja aikaa nyt seurusteluun (hyviin ja huonoihin puoliin) on, vanhempana (siis ihan hyvin voi odotella vaikka täysi-ikäiseksi tai parikymppiseksi, naisen "koskemattomuus" on arvostettu juttu btw) muutenkin välttyy paremmin lapsellisilta tapauksilta, jotka eivät osaa arvostaa eivätkä muutenkaan tiedä seurustelusta mitään (eli ovat hyvin kaukana unelmien prinssistä, joista teinilehdissä hehkutetaan), kunhan nyt statusta hakevat sillä että on tyttöystävä. Sitten jos itsetunto on huono, kuten suurimmalla osalla on, niin eipä sitäkään voi rakentaa muiden kuin itsensä varaan, suhteen avulla sen kohotus kostautuu sillä, ettei syy seurusteluun olekaan tunteet, vaan seurustelu ylipäätään ja sitten tulee niitä pettymyksiä. Ja aikuisena sitten kaduttaa, kun on tullut sekoiltua liian nuorena ja poikaystävä/mies ei halua edes kuulla kymmenistä miehistä, joiden kanssa on ollut, kun aloitti seurustelun jo siinä 13-vuotiaana. Jollette usko, lukekaa parisuhdepalstaa ja olkaa fiksuja, se kannattaa kyllä. Kyllä siellä koulussakin voi olla suosittu ihan vain sillä että on hyvä tyyppi, siihen ei mitään jätkää tarvita.
Jotenka, nauttikaa ihastuksen tunteesta, mutta älkää ottako sitä ihastumisen tunnetta mitenkään vakavasti älkääkä panikoiko _turhaan_ että pitäisi ruveta seurustelemaan viimeistään 15-vuotiaana tms. Ei tarvitse, ihan oikeasti. Ja ihastuksia nyt tulee ja menee ja myöhemmin niitä ei edes muista kunnolla.
Hyvää kesää siis kaikille teinitytöille, joilla ihastus meneillään, rennosti vaan kun ei se ole niin vakavaa! :)
Mä sanon vain sen verran, että ottakaa vähän rennommin ja antakaa ajan kulua, ihastuksen kohteen vaihtua älkääkä kadehtiko seurustelevia, koska ette voi tietää millasta tuskaa se välillä oikeasti on, näette siitä vain puoli totuutta, todellisuudessa siinä tulee välillä tylsää, riitoja, ärsyyntymistä toiseen ja miellyttämistarvetta ja vaikka mitä. Olkaa _nirsoja_, lähinnä tyypin henkisten ominaisuuksien suhteen, koska ulkonäkö menettää kyllä merkityksensä, mikäli heppu on luonteeltaan karsea. Toinen pitää tuntea, kaverina tms. ja oikeasti olla tarkkana, että tuleeko sen kanssa toimeen enemmänkin vai ei, pelkkä tuijottelu ja hymyily ei kerro mitään. Ja aikaa nyt seurusteluun (hyviin ja huonoihin puoliin) on, vanhempana (siis ihan hyvin voi odotella vaikka täysi-ikäiseksi tai parikymppiseksi, naisen "koskemattomuus" on arvostettu juttu btw) muutenkin välttyy paremmin lapsellisilta tapauksilta, jotka eivät osaa arvostaa eivätkä muutenkaan tiedä seurustelusta mitään (eli ovat hyvin kaukana unelmien prinssistä, joista teinilehdissä hehkutetaan), kunhan nyt statusta hakevat sillä että on tyttöystävä. Sitten jos itsetunto on huono, kuten suurimmalla osalla on, niin eipä sitäkään voi rakentaa muiden kuin itsensä varaan, suhteen avulla sen kohotus kostautuu sillä, ettei syy seurusteluun olekaan tunteet, vaan seurustelu ylipäätään ja sitten tulee niitä pettymyksiä. Ja aikuisena sitten kaduttaa, kun on tullut sekoiltua liian nuorena ja poikaystävä/mies ei halua edes kuulla kymmenistä miehistä, joiden kanssa on ollut, kun aloitti seurustelun jo siinä 13-vuotiaana. Jollette usko, lukekaa parisuhdepalstaa ja olkaa fiksuja, se kannattaa kyllä. Kyllä siellä koulussakin voi olla suosittu ihan vain sillä että on hyvä tyyppi, siihen ei mitään jätkää tarvita.
Jotenka, nauttikaa ihastuksen tunteesta, mutta älkää ottako sitä ihastumisen tunnetta mitenkään vakavasti älkääkä panikoiko _turhaan_ että pitäisi ruveta seurustelemaan viimeistään 15-vuotiaana tms. Ei tarvitse, ihan oikeasti. Ja ihastuksia nyt tulee ja menee ja myöhemmin niitä ei edes muista kunnolla.
Hyvää kesää siis kaikille teinitytöille, joilla ihastus meneillään, rennosti vaan kun ei se ole niin vakavaa! :)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niinhän se on. Itekin oon "teinityttö" ja todella ihastunut moneenkin poikaan. En vain ota ihastumista niin vakavasti - niitä tulee ja menee koko ajan. Olen kaheksannella luokalla, ja mulla ei ole mitään kiirettä seurusteluun. Nyt on niin paljon muutakin mielessä esim. koulu ja tällee. Joten ihan samaa mieltä olen kanssasi! Ja tottahan se on että mielummin alkaa seurustelemaan tytön kanssa joka on seurustellut vain muutaman pojan kanssa aikaisemmin, kun että alkais seurustelemaan tytön kanssa joka on seurustellut 50 henkilön kanssa ja pannut jokaista. Älkääkä kuvitelko, että olen joku ruma hikari joka ei saisi muutenkaan ketään - olen oikeasti todella kaunis ja kelpaisin monellekkin. =)
ei tuossa iässä ole edes normaalia minkäänlainen seurusteleminen. olette vaan kateellisia meille aikuisille joilla on taitoa ja karismaa rakkauteen.
t. 30
Oon itte seurustellu sen kaks kertaa, tänä vuonna kerran jha viime vuonna kerran, ei se miehistä johu vaan musta, en oo "normaali nuori" en ihastu kovinkaan helposti, mutta miehiä riittää kummiskin, mutta en vaan huoli :D
mitä mieltä te ootte siitä et onko liian nuori ménenmään kihloihin 14-15 vuotiaana 18-20 vuotiaan pojan kans?? mun mielestä se on aika varhasta.... meiän koulus nimittäin yks tyttö meni kihloihin ja kihlajaisetki oli kuulemma jo pidetty ja sormukset jo sormes.
mun mielestä tuo on aika "omituista" ku omalta kannalta aattelee niin en menis viel kihloihin pitkiin aikoihin vaikka oonki saman ikänen ku se tyttö... mut kuitenki oottelen ainakin ite niin kauan kunnes oon löytäny sen oikeen enkä mee vielä teninä kihloihin mikä soppa siitäkin tulee sit jos yhtäkkiä haluavatkin erota... ja muutenkin huh huh....
Ite oon 12w tyttö ja ex-koulukiusattu. Vaihdoin koulua kun koulumme lopetettiin ja kiusaajani myös. Mutta se lopetti ja tein taparempan; vaihoin vaatekerrastoni yms,
Nyt oon huomannu poikienkin katseet.
KIVA HUOMATA!!
P.S itsetunto noussut 1000%
Koulusi lopetettu ja kiusaajasi myös? :o
Vanha viestiketju, mutta suosittelen todella että kaikki tätä palstaa pläräävät lukisvat ton alottajan viestin, NIIN asiaa. Voin sanoa, että itellä oli juuri tommonen juttu, otti päähän kun kaverilla oli tyttöystävä ja itellä ei, ja kun ihastuin yhteen tyttöön enkä saanut sitä heti. Noh, sitten myöhemmin totesin ettei se seurustelukaan mitään loputonta onnea tuo, ja sanoisin jopa että se toi mukanaan enemmän haittapuolia kuin hyötyjä. "Hyötyjä" oli lähinnä status että sai kerskua että on tyttöystävä, ja olihan joskus onnellisiakin hetkiä mutta toisaalta oli se rasittavaakin kun joskus halusi tehdä muutakin ja aina sai pelätä menettävänsä sen, koska sillon "maailma romahtaisi". Ja puhumattakaan niistä hetkistä kun meni huonosti tai tulee ero... se vasta tunnemyrskyä on. Jos luulee että seurustelu on yhtä onnea niin on kyllä täysi tomppeli, tulee varmana olemaan niitäkin päiviä kun on niin masentunut että ei saa mitään tehdyksi muuta kuin maattua sänkyssä murehtien.
kun kaikkien nuorte kaverit seurustelee nii sit niittenki o pakko seurustella et ne ois ns "cool" :D:D