vanha opistotason tutkinto , mitä hyötyisin siitä että menisin nyt vielä suorittamaan amk-tutkinnon?vai olisiko järkevämpää lähteä yliopistoon? Ymmärrän että hyötyä tulee uudesta tiedosta ja opista mutta tutkintoja ajatellen mikä olisi järkevintä?
Jos mulla on
vanha kettu
1165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kysymykseesi on vaikea vastata kun ei tiedä taustoja. Jos on vahvasti käytäntöön orientoitunut niin sitten amk jos taas asioiden tieteellinen perusta kiinnostaa ja on valmiuksia käsitellä asioita laajasti niin sitten yliopisto. Toinen sopii toiselle ja päinvastoin. Tietysti asiaan liittyy myös omat toiveet. Ja halukkuus opiskella. Yliopisto opiskelun jälkeen menestymisessä painaa paljon pääaine ja valitut sivuaineet. Amk opiskelussa on taas olennaista että kerää opintoaikana myös käytännön kokemusta alalta eli harjoittelee hyvissä paikoissa. Aktiivista hakemista. Osin sama pätee myös yliopisto-opiskeluun. Kun olen itse palkannut ihmisiä töihin olen katsonut kokonaisuutta. Opinnoista suoriutuminen (ei välttämättä mitään huippua, mutta jos arvosanat on pohjissa se kertoo jotain asenteesta), kokemus vastaavista tehtävistä, muu työkokemus (kaikki työskentely on mielestäni hyvästä, kuvastaa ahkeraa luonnetta), ja tärkeä on myös harrastukset (aktiivinen toiminta aina hyvästä ja tietysti liikuntaharrastukset)
Molempia teitä pääsee mielenkiintoisiin tehtäviin.
Vastaan lopussa olevaan kysymykseen: järkevintä on selvittää itselleen mitä haluaa ja sitten pyrkiä siihen. Usein matkanvarrella muuttuu mihin haluaa. Mutta yrittäminen ja aktiivinen asenne on tärkeimpiä. Työelämässä on kaikki tehtävät tärkeitä, pitää vain oppia löytämään se itselle oikea. Ja olla tässä myös valmis erehtymään.