Ihmeellistä, että näin lama-aikanakin on rahaa yllinkyllin. Saamieni tiedustelujen jälkeen ripille pääsevän lapsen lahjat ovat mielestäni hienoja. Toinen sanoo ostavansa mopoauton lapselleen toinen taas Thaimaan matkan. No huh, itse jo ikäihmisenä en ole ikinä käynyt ulkomailla. Ja moposta sai vain haaveilla. Olivat vielä ns. uusioperheitä. Ei lama vielä samanlainen kuin Kreikassa.
Lahja rippilapselle?
Mopoauto
4437
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Koroto on nollissa. Maksetaan kun jaksetaan. Ja kilpavarustelu ja ruinaavat rahan arvosta mitään tioetämättömät teinit pitävät hullunmyllyn pyörimässä.
Mopoautoa voi perustella tietty sillä että onhan se vähän turvallisempi ja mukavempi kuin mopo (4 pyörää, eikä sada sisään). Kalliitahan ne on. Uuden mopoauton hinnalla sais pihan täyteen käytettyjä "oikeita" auton sohloja. Polttoainettahan ne ei paljon syö, mutta ei niillä sitten paljon tavraa kuljetellakaan ja nurin menevät noin vaan. Teineille ei pitäs mopoautoja antaa, oppivat vaan 2 vuodessa ajamaan päin helvettiä ennenkuin pääsevät autokouluun. Ja sitten kun saavat ajokortin niin sohlaavat samalla tavalla kun mopoautollakin, paitti että sitten alla on tehokkaampi peli, ja tulee ruumiita.
Thaimaaseen pentu varmaan lähtee vanhempien mukana, eivät vaan kehtaa sanoa että kyse on niin normi perhelomasta, se on vaan ajoitettu siten että pentu saa sen "lahjaksi". Toisaalta yhden ihmisen lähettäminen vinkuintiaan on halvempaa kuin koko perheen. Ja ainahan voi toivoa sijoitukselle tuottoa ja että vekara hukkuu mellakoihin tai tsunamiin eikä sitä enää tartte elättää. Säästyy sitten ne mopoautorahatkin... No olihan toi nyt vähän tuhmasti sanottu, mutta en minä lastani keskelle sisällissotaa lähettäis.
sju dagen- lehden vuosikerran määräaikaisena lahjaksi, niin oppiihan olemaan.
lahjaasi tyytyväinen? Hyvä, jos on. Kyllähän lahjan pitäisi olla nykyään jotain suurta. Ennen, aikoja sitten riitti hopeaketju risteineen. Nykyään toiveet on toiset. Ei ole halpaa olla rippilapsen huoltaja.
Juu ja pitäisi riittää nykyäänkin. Lapset saavat vääristyneen kuvan, kun velkarahalla ostetaan tavaraa mielin määrin. Sitten lapset kuvittelevat, että rahaa tulee ovista ja ikkunoista tekemättä mitään. Työpaikalla tuon huomaa helposti, kun 15-18 vuotiaat tulevat työharjoitteluun, niin mitään ei viitsitä tehdä, ainakaan oma-aloitteisesti, vaan röhnötetään vaan sohvalla. Sitten kysytään kesätöitä ja ihmetellään kun niitä ei saa.