Keskustelun teknikkaa.
Olen pohdiskellut kommunikoinnin perusteita chat-foorumeissa, täällä meillä on mahdollisuus ottaa kantaa arvioimalla, kysymällä, keskustelevasti, informoiden, viestittämällä, kevyesti, painokkaasti, fiksusti, filosofoiden, tyhmästi, ponnekkaasti, terävästi, itsepäisesti tai haistatella vain toisille sitä itteään?
Täällä on keskusteltu katsojaluvuista, laskin perustuu sivun avauskertoihin joten otsikolla on suuri merkitys lukijalukuihin, sen lisäksi laskin alkaa juosta vauhdikkaammin, mikäli aihe saa riittävän keskustelun aikaan. Kaikkihan me seuraamme tuota vastaustenkin määrää eli se on se toinen kriteeri. Onko keskustelua syntynyt?
Mikäli keskustelun avaus on liian tyhjentävä ja aukoton, eikä siinä ole provokatiivisyyttä niin keskustelua ei synny. Liian provokativinen avaus taas saattaa kaatua omaan typeryyteensä, eli kuinka avaus täytyisi toteuttaa jotta sille saataisiin suuret klikkausluvut?
Vakkari Nick on OUT, vakkari Nickillä avatut keskustelut jävät tiettyjen vakkareiden keskeisiksi juupas, eipäs väittelyiksi ja muiltakin ne saavat lähinnä vain kommentin - pari.
MultiNick on IN. Nimimerkin tulee tukea itse keskustelun aihetta ja sen tulee jättää keskustelu avoimeksi. Vakkari Nick on jo sinällään provokatiivinen ilmaisu asiaan, se kertoo lukijalle mukamas jotain siitä mitä tämä vakkari ajattelee ja mitä tämä vakkari ajaa takaa. Kyse on ensivaikutelman jälkeen syntyvästä kuvasta joka saataa olla hyvinkin värä.
On kyllä hyvä että meillä on täällä omat vakkarit, toiset ovat sylkykupeja ja toiset taas suuria filosofeja tai ajattelijoita. Loput pelkkää harmaata massaa.
Miksi joidenkin kirjoittajien kirjoituksiin vastataan lähes poikkeuksetta mutta joiltain tuotteistuu vain keskustelun lopetusviestejä- Mistä tässä oikein on kyse???

Vastaukset 12
Vanhimmat
No sinun nimimerkkisi ei anankaan tukenut keskustenavaustasi mitenkään;)
Keskustelun hengissäpitäminen on suuri taito.
Ne jotka pyrkivät vastauksissaan antamaan mukamas lopullisen vastauksen kaikkeen mihin ovat ryhtynee, eivät herätä rakentavaa keskustelua, eivät innovoi muita, eivätkä ole muutenkaan luottamusta herättäviä.
He eivät myöskään provosoi keskustelukumppaneita, joten näin keskustelu lopahtaa alkuunsa.
onkohan tämän palstan kyllä kais se täsä käsitys kavonnut joiltakin niin tuota ?
tästä tullut taistelujen tanner ja em minä tiijä hurujaa se vallan haku . ..
ikävä mutta totta tämän pitäisi olla hauskaa ajanvijatettä meille kaikille eikös vaan em minä tiijä ?
et sie tiiä mittää
Aikoinaan, kun aloin osallistua näihin keskusteluihin, harkitsin, että pitäisikö minunkin vakiintua yhden vakionikin nimeen.
Tulin siihen tulokseen, että koska täällä ei kuitenkaan voi avautua julkisesti kaikkine elämänsisältöinensä täydellisesti omana itsenään (tietenkään),
enkä myöskään halua vakiintua virallisesti yhdeksi palstojen pysyväksi keskustelijaksi, on parempi osallistua keskusteluihin pelkän ajatustenvaihdon pohjalta.
Vakinikki vaatii kuitenkin tietyn hahmon jossain määrin systemaattisen harkittua luomista ja luodun kuvan ylläpitoa. Vakinikeillä ystävystytään toisten vakinikkien kanssa ja luodaan vihamiehiä, keräännytään sisäpiireiksi, ja siihen ei minulla ainakaan ole riittävästi energiaa ja mielenkiintoa. Haluan vain käydä keskustelua erilaisista ajatuksista aina silloin tällöin kenen tahansa mielenkiintoisesti kirjoittavan osallistujan kanssa, kun täällä sivustolla käynti kiinnostaa.
Sellainen kirjoittaja, jolla on vakinikki ja on tilanteensa kanssa sujut, on minun puolestani ihan ookoo.
Mistähän kirjoituksessasi on yleensä kyse? Kysyt ja vastaat ja siinä sivussa hönkäiset vielä keskustelun tekniikastakin; pointtisi kyllä jäi täysin epäselväksi. Siinä mielessä sinulla varmaan riittää pohdittavaa jatkossakin.
Muilta osin, ks. slut -kommentti, joka ilmaisee lyhyesti ja taitavasti huomattavasti enemmän kirjoittamisen tekniikasta.
Pointtihan oli tietenkin avauksissa ja keskustelun jatkamisessa sekä sen hengissä pysymisessä. Pointti on juuri siinä, ettei sitä ole määriteltykään tarkasti.
Asia ei ole katsos kovinkaan yksinkertainen. Siksi sitä pohdin ja kyselin juuri sinulta.
Slut on vastannut yhteen osaan erittäin hyvin mutta ei ole tokikaan ottanut kantaa koko aihealueeseen. Nikke Multia on taas vastannut erittäin hyvin toiseen aihealueeseen eli jokaiselle jotakin. Sinä et vaan osannut valita sieltä itsellesi mitään ja petyit sekä ahdistuit.
Nykyelämässä on osattava tehdä päätöksiä, työelämässä jokainen joutuu tekemään entistä enemmän päätöksiä, jokainen lienee tietokoneeen käyttäjä ja tuskin kukaan tekee enää liukuhihnalla töitä.
Oma nikki paras on.
Niin mutta jos ei ole sellaista...
Jos on avaajan kaltaisia keskustelijoita ja keskustelun aihe ja/tai jotkin esitetyt kommentit, ajatukset herättävät mielenkiintoa tai ärtymystä, saattaa innostua osallistumaan keskusteluun.
Toisaalta ihmetyttää, miksi osallistua johonkin keskusteluun tuntemattomien kesken, joista osa yrittää olla rehellisiä (todennäköisesti siinä onnistumatta), osa kuvittelee olevansa rehellisiä (mutta eivät siihen pysty), osa kirjoittelee tahallaan puuta heinää, osa on olevinaan hilpeitä humoristeja. Miksi käyttää aikaansa tällaiseen (järjettömään ja tuloksettomaan) keskusteluun, kun olisi paljon parempaakin tekemistä.
Osa keskustelupalstoista on hyviä, melko tarkkaan tiettyyn aiheeseen rajattuja foorumeja, joista epätietoinen voi saada nopeastikin vastauksen ja vinkkejä pulmaansa. Osa on epätoivoista seksin ja nais/miesystävän etsintää. Jotkin foorumit näyttävät olevan todella kuolleita paikkoja, ajatuksia ja keskusteluja ei juuri synny.
On tietenkin hyvä, että täällä voi anomyymisti kysyä tyhmiä tai puhua kipeistäkin asioista. Ehkä siinä selviää jollekulle jotain.
Asiaan liittyvä nimimerkki vaiko henkilökohtainen nimimerkki? Mielestäni nimimerkki voi hyvinkin liittyä itse asiaan. Olennaisempaa lienee se mahdollinen ajatuksen tynkä.
Teemalliset, aiheeseen rajatut keskustelu-foorumit ovat varmaankin niitä jotka selviytyvät pitkässä juoksussa. Onhan täälläkin esimerkkejä, ikäryhmät eivät tunnu toimivan mutta toisaalta ei tämä yleiskeskustelufoorumkaan liene kuin harjoitus/temmellyskenttä. Pitkän päälle tätä rummutusta tuskin monikaaan jaksaa seurata, eikä ole syytäkään.
Itse aion jatkossa löytää keskustelufoorumini jostain jossa aihe on rajatumpi. Uskon että teema yhdistää mutta entä riittääkö niihin kävijöitä?
No lopuksi "to be but why" oli ihan hyvä kirjoitus ja keskeisesti minulle jäi mieleen nuo teemat. Nikki on minustakin se ja sama, mitä käyttää kunhan sisältöä pukkaa ja miks ei nikki voisi viitata juurikin teemaan, varsinkin neutraaleilla kirjoittajilla. Proffat ja Filosofit vois jatkossakin pitää Identifioidut Nickit, sillä hehän tarvitsevat kuulijakuntansa eli Nick on parhaimmillaan laadun takuu muille vakkareille.
vastasit jo itse omaan avaukseesi