Miehen arvo

Kaksi miestä 40 päiväsakkoa vai olisiko siinä jo paljousalennusta?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010051711681163_uu.shtml

"Naista koski kuitenkin yleinen pelastusvelvollisuus. Kun hän oli tehnyt havaintoja miehensä ja poikansa tilasta ja tiedostanut avun tarpeen, ei olisi enää pitänyt odottaa seuraavaan aamuun.
Naisen maksettavaksi tuli 40 päiväsakkoa pelastustoimien laiminlyönnistä. "

Tämähan toimii sitten toisinkin päin. Kun alkaa eukon naama kyllästyttää, niin jostain ilmestyy sopivasti myrkyllistä juomaa ja ilmoittelee viranomaisille sitten parin vuorokauden kuluttua, että saisi hakea raadon pois.
Paljon siistimpääkin kuin AA:n tapa.
2139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

että jos lapsi tai vanhus on vaarassa menen auttamaan. Muut "saakoon kärsiä". Oikeus on taas kerran todennut ettei edes omaa perheenjäsentä tarvitse auttaa. Taitaa tuomarilla olla omat kotiasia päin helvettiä. Toivottavasti hovioikeudessa on sivistyneempää porukkaa jos se sinne menee.

Äänestä
  • vaikka korkeimpaan oikeuteen asti, ellei muuten järkevämpää päätöstä saada aikaan. Taitaa vaan olla niin, ettei noita raukkoja kukaan ole kiinnostunut puolustamaan.
    Jos kyseessä olisi ollut jotkut "tärkeämmät" henkilöt tai vaikka naiset, niin päätös olisi varmasti ollut toisenlainen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


20 päiväsakkoa? kirjoitti:

Kaksi miestä 40 päiväsakkoa vai olisiko siinä jo paljousalennusta?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010051711681163_uu.shtml

"Naista koski kuitenkin yleinen pelastusvelvollisuus. Kun hän oli tehnyt havaintoja miehensä ja poikansa tilasta ja tiedostanut avun tarpeen, ei olisi enää pitänyt odottaa seuraavaan aamuun.
Naisen maksettavaksi tuli 40 päiväsakkoa pelastustoimien laiminlyönnistä. "

Tämähan toimii sitten toisinkin päin. Kun alkaa eukon naama kyllästyttää, niin jostain ilmestyy sopivasti myrkyllistä juomaa ja ilmoittelee viranomaisille sitten parin vuorokauden kuluttua, että saisi hakea raadon pois.
Paljon siistimpääkin kuin AA:n tapa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu