Aika tarkka ase. Tietääkö joku asiantuntia mikä tekee aseesta noinkin tarkan, että 150 metriin osuu 20 sentin kasaan. Ovatko ak-47 tai -74 yhtä tarkkoja?
Rk-62
Ressu
175194
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
On jo jonkin verran aikaa, kun olen aidolla rk-62:lla ampunut. Mutta onko se noin huono 20 cm/150 metriä.
Oma Sako M92S pystyy 10cm:iin.
Siis minussa, mutta 92 tuli 10 laukauksen sarjalla. Yllätti siis lähinnä itseni. Varmasti enemmän ampuneet saavat parempi tuloksia, omalla kohdalla oli päälle 10 vuotta että en ole koskenut minkäänlaiseen aseeseen :)
Vanhalla sotilas kiväärilla ampuu kymmenen laukausta ilman tukea paljon pienmpään kasaan (alle 5cm)
Ihan 150m matkalle, ilman tukea ja 5cm kasa?
Pystystä, polvelta?
Hieman epäilen, mutta onnittelen jos tosiaan noin vakaat kädet omistat.
Jaa meinaat jotain Mosin-Nagant johdannaisia? Ne on 1800-luvun lopun tekniikkaa, kaikki sen ajan kiväärit oli tosi tarkkoja. Mauserit ja Enfieldit sun muut. Taistelukäytössä ovat vaan epäkäytännöllisiä, ei armeijassa suotta ammuta nykyään rynnäkkökivääreillä vaikka vähän vähemmän tarkkoja ovatkin.
No ensinnäkään se 20cm/150m ei ole mikään kummoinen kasa. Ei edes rynnäkkökiväärille. Sehän on 5MOA, kun oikeilta tarkkuuskivääreiltä vaaditaan alle 1MOA osuntaa. Itseasiassa jopa minun hiukan modifioitu kiinalainen halpis-Norinconi pystyy samaan venäläisillä rupupatruunoilla. RK62 pystyy taatusti parempaan, jos ampuja hoitaa hommansa.
Syyt, miksi RK62:lla ammutaan kohtuullisen hyviä kasoja verrattuna itämaisiin AK-klooneihin, ovat lähinnä seuraavat:
-Piipun valmistustoleranssit ovat melko pienet.
-Käytetään yleensä hyviä patruunoita. Tästä ja edellisestä johtuen luoti kulkee suorassa piipussa, eikä ohipuhallusta tapahdu. Lisäksi laadukas luoti lentää tasaisesti.
-Luisti, lukko ja sen iskupohja on paremmin työstetty, jolloin patruuna asettuu pesässä suorempaan.
-Tiukkareikäinen diopteritähtäin, jossa pitkä tähtäinväli. Tämä on toisaalta huono nopeissa lähitilanteissa ja liikkuvaan maaliin - siksi mikään oikeasti sotiva armeija ei käytä sellaista.
Teknisesti RK ei siis ole mitenkään ylivoimainen muihin AK-sukuisiin nähden, vaan kyse on valmistuslaadusta. Yleensä AK-aseita pyritään tuottamaan paljon ja halvalla, jolloin ne eivät pysty samoihin suorituksiin tarkkuudessa, mutta mitään teknistä estettä tälle ei ole - hinta vain nousee.
Rk 62 tää yleisin kaliberi 7.62 on sen verran raskas luotinen että lentorata on säännöllinen ja tuulen vaikututs on pienempi kuin esim 5.45 tai 5.56 kalibereilla ammuttaessa.
Olet yllättävää kyllä väärässä, vaikka intuitiivisesti asian ajattelisi olevan juuri noin. 5,56Naton luoti (SS109-lataus) on vähemmän tuuliherkkä kuin kotimainen 7,62x39:n 8g lataus. Tämä johtuu sen suuremmasta nopeudesta, mikä taas tietää sitä, että se on tuulen vietävänä lyhyemmän ajan. Olen nähnyt asian tiimoilta ballistiikkaohjelmalla tehtyjä laskelmia, joissa se todistettiin. Ero on jopa varsin huomattava, luokkaa puolet.
Niin, unohtui vielä mainita, että parempilaatuisen laukaisukoneiston (jossa on selkeä laukaisukynnys) ansiosta tarkkojen osumien ampuminen on myös oleellisesti helpompaa.
Tuulen vaikutus ei ole kovinkaan suuri 150m matkalla, eikä noilla ole juuri eroa tässä suhteessa kun verrataan .223 ja 7,62.
Hyvä rk voi käydä 30mm kasoja 100m matkalta/ 5ls.
"Kinetsu" on valmistettu prässäämällä, joten sekin vaikuttaa osuma kuvioon. Kotimainen m92s on valmistettu jyrsimällä, eli tanakampi runko. On kokeiltu molempia. Kyllä kotimainen vei voiton.
Do niin !
Tääs palataan perusteisiin, varmaan jo viimeiset kymmenen vuotta on varusmiehille opetettu 7.62 RK 62 käyttöä avotähtäimillä - hämärätähtäimillä, myös päivällä. Diopteriahan käytetään pitkälti vain perusampumakoulutuksessa l. radalla.
-> nopeuttaa tähtäämistä.
Persianlahden sodassa (episode1) käydeissä kiväärikaliperisissa taisteluissa ei koskaan amet kasvanut yli 50 metriin. Tällöin pelkästään piippulinjaa käyttäen osumatarkkuus riittää ja tulen käyttö todella nopeaa.
Että näin!
katsaus esim sakon taulukkoon,jolloin huomaamme että 7.62X39 on tosi kesy panos jota on helppo ampua.Ei tarvi jännittää potkua ja voi ampua sarjaa.Haittapuolena tosi roikku lentorata jolloin pitkät matkat voi unohtaa.Esim 338 osuu vielä jopa 1km matkalta ihmistä päähän,7.62x39 ei edes ladon seinään.
Pitää paikkansa mutta vertaus on huono, mikä rk ampuu 338:aa? ja miksi ylipäänsä verrata lyhyttä ja pitkää patruunaa, saati magnumia?
Lisäksi on huomattava, että AK-konstruktio, jossa isot massat liikkuu laatikon sisällä tekee aseella ampumisen poikkeuksellisen ikäväksi kevyeen kaliberiin nähden. Rekyylibufferi auttaa asiaa, mutta sitähän ei intin aseissa ole, joten ammunnan tuottama "ravistava" rekyyli häiritsee ikävästi.
.338:iin ei kyllä 7,62x39:aa ole mitään mieltä verrata. Parempi olisi verrata sitä .223:een, joka on vielä helpompi ampua rekyylin puolesta. Lisäksi aseetkin yleensä toimii muulla kuin pitkäiskuisella kaasumännällä, joten ammunta on mukavampaa.
ei tiä mutta komee ase toi taittoperärynkky punapistellä ja lampulla. liekö joku uudempiki vielä kun pitempi piippu kuin m76ssa.... ja kiiltääki niin
Eihän rynnäkkökiväärin tarkkuus tarvitse olla kuin se että osuu ihmisen kokoiseen maaliin ja jos ajatellaan että ampumamatkat on vaikkapa 100-300 metriin niin ei se kummoinen asia ole osua.
Tappava laukaus on "huonompi" kuin se että haavoittuu ja taistelukaveri joutuu ensiapua antamaan ja suojaan viemään, silloin on yhdellä osumalla kaksi pelistä pois ainakin hetkeksi mutta jos vierustoveri näkee heti että osuman saanut on heti kaputt niin voi jatkaa taistelua.