Far Cry

Onko kyseisessä pelissä omalla puolella olevia joukkoja??? Vai onko peli vain yksin räiskimistä? Eli itse olet vain ylivoimainen ukko joka tappaa kaikki vai onko ukolla apujoukkoja jotka ovat mukana?? Tarvitsisin tämän tiedon koska olen hommaamassa peliä, mutta en tykkää välttämättä siitä jos joutuu itse olemaa yksin kaikkia muita vastaan.
8820
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Siinä tapauksessa jätä peli kaupan hyllylle, koska pelissä taistellaan yksin. Kehottaisin kyllä ostamaan, tsekkaa vaikka demosta!

Äänestä

osta delta force black hawk down. Se on ihan hyvä ja pelaamista riittää. Ja lisäksi sulla omallakin puolella ukkoja.

Äänestä

Hienoa pelissä on kun uidessa kalat kisailevat vierellä. Ruohikossa ja metsässä sudenkorennot lentelevät ympärillä. Unohtamatta "tulikärpäsiäkään". Kasvillisuus, linnut ja eläimet on aivan jees.

Peli on yksin räiskimistä. Siitä ylivoimaisuudesta voidaan olla montaa mieltä. Helpoimmalla tasolla olen sitä pelannut jo toista viikkoa. Puoleen väliin olen päässyt. Aina vaan tahtoo turpiin tulla.
Tehtävät ovat vaikeita ja monipuolisa, välillä onkin ihailtava luontoa ja kerättävä voimia.

Vaikea, pitkä, hieno peli. Menköön hermot, tulkoon turpiin. Loppuun tuon vielä pelaan.

Äänestä
  • Olen tilannut kyseisen pelin ja se on tullutkin jo liikkeeseen mutta en ole vielä noutanut sitä.
    Kysynkin nyt että pyöriikö peli täysillä kun hommaan koneeseen Ati Radeonin 9600 XT:n???

    Äänestä

  • Zomeone kirjoitti:

    Olen tilannut kyseisen pelin ja se on tullutkin jo liikkeeseen mutta en ole vielä noutanut sitä.
    Kysynkin nyt että pyöriikö peli täysillä kun hommaan koneeseen Ati Radeonin 9600 XT:n???

    Ei saata pyöriä kun 9800 XT hieman köhii pahimmissa paikoissa.

    OPERATING SYSTEM 98-2000-ME-XP
    PROCESSOR 1 Ghz
    MEMORY 256 MB
    3D CARD Geforce 2 64MB / ATI 8500
    DVD/CD-ROM DRIVE 4x DVD or 16x CD-Rom
    SOUND CARD DirectX compatible
    HARD DISK 4 GB
    PERIPHERALS Keyboard / Mouse
    DIRECT X DirectX9 Compatible
    INTERNET 64 Kbps

    Tuossa vaatimuksia pelin suhteen. Grafiikka-asetukset on hyvin monipuoliset. Sieltä kyllä saa tiputeltua pienelle mitä ei arvosta ja vastaavasti nostettua toisia alueita.

    Outoa, jotkin vanhat DVD-asemat eivät ymmärrä pelilevyä lukea.

    Äänestä

  • Ihan kirjoitti:

    Ei saata pyöriä kun 9800 XT hieman köhii pahimmissa paikoissa.

    piiri pieni pyörii,Far Cry siinä hyörii..
    Ei tarvii aina pelata max-resoilla ja tekstuureilla =)

    Omani pyörii nätisti kyllä napit kaakossa anistrooppista suodatusta lukuunottamatta.

    3DProphet9800Pro 128
    Athlon XP 2800 B ~>2255Mhz
    1024Mt 333Mhz

    Äänestä

  • ystävä kirjoitti:

    OPERATING SYSTEM 98-2000-ME-XP
    PROCESSOR 1 Ghz
    MEMORY 256 MB
    3D CARD Geforce 2 64MB / ATI 8500
    DVD/CD-ROM DRIVE 4x DVD or 16x CD-Rom
    SOUND CARD DirectX compatible
    HARD DISK 4 GB
    PERIPHERALS Keyboard / Mouse
    DIRECT X DirectX9 Compatible
    INTERNET 64 Kbps

    Tuossa vaatimuksia pelin suhteen. Grafiikka-asetukset on hyvin monipuoliset. Sieltä kyllä saa tiputeltua pienelle mitä ei arvosta ja vastaavasti nostettua toisia alueita.

    Outoa, jotkin vanhat DVD-asemat eivät ymmärrä pelilevyä lukea.

    totta joka sana.. =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Zomeone kirjoitti:

Onko kyseisessä pelissä omalla puolella olevia joukkoja??? Vai onko peli vain yksin räiskimistä? Eli itse olet vain ylivoimainen ukko joka tappaa kaikki vai onko ukolla apujoukkoja jotka ovat mukana?? Tarvitsisin tämän tiedon koska olen hommaamassa peliä, mutta en tykkää välttämättä siitä jos joutuu itse olemaa yksin kaikkia muita vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu