Juhannus 2009 Ruka

2 lapsen mami

Oli täysi pettymys meidän perheelle ja sukulaisillemme, vaikka tiedossa oli että siellä tulee olemaan paljon örveltämis porukkaa enimmäkseen nuorisoa juopottelemassa ja baarit täynnä ääliöpäitä niin mentiin kyllä jo liian pitkälle monessakin mielessä, eikä niille voitu tehdä oikein mitään eikä poliisejakaan paljoa missään näkynyt, meidän lähistöltä yhdestä mökistä eräs eteläsuomalainen pariskunta ja 2 lasta joutui lähtemään evakkoon ja aina kohti kotimatkaa kun jotkut ääliöt olivat innostuneet lyömään driver mailoilla golf palloja kohti heidän ja muiden mökkejä heidän omalta mökin katoltaan ja ainakin yksi ikkuna hajosinkin siinä rytäkässä ja muutamana yönä kuului oikeita aseen laukauksia en tiedä mistä ne tuli mutta läheltä kuitenkin, ei ollut turvallinen olo nukkua ollenkaan, en saanut nukutuksi hyvin, reissu meni kaiken puolin mönkään, ravintoloihin oli turha yrittää meidän mahduttautua eikä oltais haluttukaan mennä ei ole lasten katseltavaa touhua, enkä itsekään tykkää syödä ja kuunnella kun ympärillä möykkää läjäpäittäin nuorisojengiä kiroilemassa sun muuta, no ostettiin kaupasta omat eväät ja kokattiin mökissä pastaa ja jauhelihaa onneksi mökin varustetaso oli sentään tasokasta että siellä pystyi itse tekemään ja ruokailuvälineitä oli tarpeeksi sopivasti 4 hengelle, mutta varoituksen sana vaan jokaiselle jotka suunnittelee reissuja ruka/kuusamoon päin niin älkää missään nimessä ainakaan juhannuksena menkö sinne varmaan pääsiäisenä on yhtä kauhea show mitä viime juhannus oli. tänänvuonna pysymme juhannuksena kotona ja mietitään mitä ensi juhannus tuo tullessaan, rukalle ei ole tulemista piste.

2

748

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 2 lapsen mami

      tuosta golfpallo rytäkästä oli juttua paikallisuutisissa ja lehdessä oli ainakin maininta, sitten yksi iso ongelma oli miksi kukaan meistä ei oikein saanut nukuttua hyvin tai edes ollenkaan oli kauhea musiikin jumputtaminen läpi yön molempina öinä ja päivälläkin musiikki soi ihan täysillä desipelit oli niin ylhäällä kun vaan voi olla, harmittavaa oli myös kun ilmoitettiin asiasta poliisille että laittaisivat musiikkia pienemmälle, no poliisithan kävivät ehkä tunti soittamisen jälkeen kun sanoivat ensin että heillä on muita kiireitä "ensin tärkeät asiat pois päiväjärjestyksestä meiningillä" kello oli jotain puoli 12 yöllä kun soitimme mieheni kanssa ja kun poliisit lopulta saapui sitten paikalle niin musiikki hiljeni "hetkeksi", mutta kas kummaa kun poliisit lähti pois niin siitä vajaata 10 minuuttia niin sama musiikki soi yhtä kovaa mitä alkaessakin elikkä juhannukset kannattaa kyllä ainakin lapsiperheiden viettää jossain muualla kuin rukalla, täysin käsittämätöntä touhua en voi sietää!

      • kas kun en itse huomannut mitään örveltämistä sun muuta olin meinaan itsekkin paikalla mä tosin majoituin itse siihen rukan keskukseen ja oli todella rauhallista


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      17
      11033
    2. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      77
      10184
    3. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      47
      4251
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      3952
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      35
      3746
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      57
      3649
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      41
      3483
    8. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      7
      3385
    9. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      53
      3173
    10. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      2895
    Aihe