Rautatiestä, omistuksesta...

ajastin

Rautatie kilpailutetaan yksityisille. Ensin hinnat alhaiseksi, pian tulee tarve korotuksiin. Palvelut kallistuu myöhemmin.
Omituista Suomenvaltion myymistä. Palapalalta kansalaisten osuus pienenee.
Suomen kansa ja valtio on nyrkin kokoinen minimaa. Armeijan maat myydään ulkomaisten omistukseen, kansalaisilta kysymättä.
Valittu on edustajat eduskuntaan kansalaisia edustamaan, eikä itseään, niinkuin nyt näyttää.
Kansa on Suomenvaltio, kerrotaan, silti myydään maatamme parhaiten maksavalle. Pian on jäljellä pelkkä ruoto, euroopan alusmaa.

9

228

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tähtisilmä **

      Silmiini piirtyi elävästi Aksel Gallen-Kallelan maalaus Purren valitus. Dramaattinen taulu.

    • Kuuntelin tätä Valtionrautateiden yksityistämisajatusta puolella korvalla. Siinä mainittiin vuosiluku 2018, ehkä. Meni saman sarjaan kuin eripura suomalaisesta sähkönmyynnistä joskus 2020 luvulle.
      Olen siis erittäin pettynyt, ellen ole jo sutjakkaa rentunruusua kasvanut vuosia ennen tuota kaukana tulevaisuudessa häämöttävää lukua.

      Mut toen perrään; onhan se nähty mitä yksityistäminen on saanut aikaan. Mainitaampa vaikka katsastustoimi. Siellä hinnat on ainakin kaksinkertaistuneet.

      • ½½½naista

        mitä noit miettimmää käymäs tääl vaa ollaa. lapsenlapset saa maa jot on helppo hoitaa ei ol turhia omistamisii. Jos sama tahti jatkuu ja jatkuuhan se kun rahasta on kysymys. liekö sitä säästöö sekin.

      • optisiksi
        ½½½naista kirjoitti:

        mitä noit miettimmää käymäs tääl vaa ollaa. lapsenlapset saa maa jot on helppo hoitaa ei ol turhia omistamisii. Jos sama tahti jatkuu ja jatkuuhan se kun rahasta on kysymys. liekö sitä säästöö sekin.

        kaikilla ja onni oikein, muuttuu velatkin saataviksi!

      • köyhä Suomi
        optisiksi kirjoitti:

        kaikilla ja onni oikein, muuttuu velatkin saataviksi!

        VR:n yksityistämistä ja pelkään myös Suomen pohjavesien myymistä ulkomaille. Ei todellakaan sitten olisi mitään omaa Suomessa.
        Verrataanpas Kreikkaan, jolla on kaikki muinaiset rikkaudet ja ihana ilmasto joita voi myydä ulkomaalaisille jatkuvasti vuodesta toiseen.

        Kyllä me kai ollaan tyhmiä juntteja, miksi ruotsinkieliset meitä kutsuvat. (Vai onko joku salajuoni takana kuten jotkut väittävät, että sitten meidät voitaisiin liittää Ruotsiin)

      • köyhä Suomi kirjoitti:

        Olikohan rautatieläisten liiton pääsihteeri, joka vastusti sitä, että ulkopuoliset (-maalaiset) saisivat tulla kuorimaan kerman päältä. Oikeassa on.
        Jos VR:n palkkalistoilla on isokenkäisiä, joille ei VR kelpaa, niin potkittakoon pellolla ilman kultaista kädenpuristusta. Hehän voivat mennä vaikkapa Britanniaan, jossa rautatiet on yksityistetty.

      • %?%
        Venlastiina kirjoitti:

        Suomelle ei jää mitään omaa. No, ehkä toimettomaksi jääneet virkamiehet, kun vieraille on maa ja hommat myyty.
        Nykyajan hömpötykset maksaa tulevat lapset kiittäen.

    • Kun Suomen rautateillä on niin poikkeava raideleveys, ettei se kelpaa kellekään muulle EU-maalle, niin annetaan rautateiden hoito sellaiselle, jolla on sama raideleveys.
      Annetaan koko ratahommat venäläisten hoitoon. Onhan ne päässeet avaruuteenkin. Kyllä ne osaa. Nii ja ovat ne luontoystävällisiäkin. Zernobylistäkin tekivät luonnon puiston. On siellä nyt hyvä eläinten olla ihan rauhassa.
      Karjalaakin ovat niin hyvänä pitäneet, kun se niille hoidettavaksi annettiin. Mettätkin kasvaa, niin että meillekin on varaa myydä.
      Sitten pannaan lippujen hinnat samanlaisiksi, ku Venäjällä. Jo vain kannattaa matkustela ja tsajua juuva ja mahorkkaa poltella.

      • 17+7=?

        Pietarin jätevesipuhdistamo, joissa ainakin osa on Suomen ja EU:n tukemina rakennettu, ovat osittain toimintakyvyttömiä, kun niitä on purettu varaosiksi muuallale.
        Ehkä ei kannata antaa VR:n toimitoja Jopelin ehdottamalle. Voisivat radat kääntyä rullalle ja mennä varaosiksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      252
      2308
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1694
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      48
      1367
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1045
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      846
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      15
      827
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      810
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      23
      778
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      776
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe